Nuivan siiven täysvärisuora - Huhtasaari 1.vpj, Hakkarainen 2.vpj ja Eerola 3.vpj

Niin sanotut nuivat, maahanmuuttokriitikot, hallitsevat nyt Perussuomalaisten neljää vaikutusvaltaisinta positiota.

Kotimaa la 10.06.2017 19:26

Perussuomalaisten johdossa tuuletus jatkui, kun puolustusministeri Jussi Niinistö putosi ensimmäisen varapuheenjohtajan paikalta ja tilalle valittiin kansanedustaja Laura Huhtasaari.

"Perussuomalaiset on nyt eri puolue kuin ennen Jyväskylän puoluekokousta. Maahanmuuttokriittinen siipi on nyt perussuomalaisten enemmistö", kirjoittaa IltaSanomat.

Jussi Halla-aho valittiin ensin puheenjohtajaksi ja Halla-ahon suosikkikansanedustaja Laura Huhtasaari valittiin yhtä selkeällä enemmistöllä ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.

"Huhtasaari oli liikuttunut valinnastaan ja pidätteli onnenkyyneliään, kun puolueväki tuli onnittelemaan uutta varapuheenjohtajaansa", IltaSanomat kertoo.

"Meistä tulee hyvä kaksikko (Halla-ahon kanssa). Toimimme isänmaan asialla, koska minulla ja Jussilla on samanlainen ajatus siitä, että mikään puolue tai henkilö ei ole itseistarkoitus. Me olemme väline, ajamme Suomen etua. Me olemme isänmaallinen kaksikko, ajamme perussuomalaisten ja Suomen etua", Huhtasaari vastasi Ylen kysymykseen.

Julkisuudessa on liikkunut spekulointeja siitä, että Huhtasaari voisi olla Halla-ahon valinta uudeksi ulkoministeriksi. Halla-aho on aiemmin kertonut puheenjohtajakiertueensa aikana, että hänen puolueessaan Soini saa väistyä ulkoministerin paikaltaan.

"Tämä oli modernin, kansallismielisen liikkeen, ja isänmaallisten ihmisten läpimeno", Huhtasaari luonnehti IS:lle omaa ja Halla-ahon valintaa puoluejohtoon.

 

Hieman myöhemmin nuiva siipi tuuletti jälleen. Teuvo Hakkarainen on valittu perussuomalaisten toiseksi varapuheenjohtajaksi.

Teuvo Hakkarainen voitti vastaehdokkaansa Arja Juvosen puolueen toisen varapuheenjohtajan valinnassa, prosentein 63-37.

Hakkarainen kuuluu Halla-ahon ja Huhtasaaren tavoin puolueen maahanmuuttokriittiseen siipeen. 

 

Puolueen kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Juho Eerola. Eerola sai äänestyksessä 55 prosenttia äänistä.

Puoluekokous on ollut Perussuomalaisten nuivalle siivelle jättimenestys. Niin sanotut nuivat, maahanmuuttokriitikot, hallitsevat nyt perussuomalaisten neljää vaikutusvaltaisinta positiota.
 

EDIT 19.46: Juho Eerola lisätty ja otsikko muutettu täysvärisuoraksi. Kaikki neljä edustavat puolueen nuivinta laitaa. 

Jukka Rahkonen la 10.06. 19:26

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot