Blogi: Timo Vihavainen, su 04.06.2017 20:52

Puheet ja tosiasiat

Neuvostovastainen agitaatio

 

Sen jälkeen, kun Neuvostoliitosta tuli virallisesti sosialistinen yhteiskunta eli vuonna 1937, alettiin kiinnittää erittäin suurta huomiota siihen, että kansasta nyt tulisi uuden yhteiskunnan arvoinen ja se alkaisi käyttäytyä kuten asiaan kuuluu.

Ankea tosiasia oli, että hyvin monet päästelivät suustaan juuri sellaisia lauseita, joihin heidän todellinen tilanteensa antoi aihetta. Miksipä ei olisi sanottu, että tsaarin aikaan elettiin paremmin ja talonpoikakin sai tehdä työnsä hedelmillä, mitä halusi?

Uusi järjestelmä sen sijaan oli ryöstänyt viljelijältä hänen työnsä hedelmät ja suorastaan tappanut nälkään valtavan määrän työtätekeviä. Kiittääkö olisi pitänyt?

Hallitsevan eliitin vastaus kysymykseen oli myönteinen. Elämä oli tullut iloisemmaksi ja paremmaksi (suuriin nälkävuosiin verrattuna) ja jokainen sai nyt ainakin pitää henkiriepunsa siihen asti, kunnes valtiolla olisi sille käyttöä. Niinpä kansan tuli ymmärtää olevansa onnellinen.

Havaintoesityksillä joita tutkijat ovat nimittäneet terroriksi, saatiin kansa ymmärtämään, että suu kannatti pitää soukalla. Aina löytyi joku lavertelija, joka jostakin syystä halusi kertoa kuulemistaan suorista sanoista sinne, minne pitikin.

Valtio keräsi aktiivisesti tietoa neuvostovastaisista purkauksista ja niistä annettiin aina silloin tällöin muutaman vuoden leirituomioita sellaisille, jotka eivät saaneet hillittyä itseään.

Oliko kansalla sitten syytä purkauksiinsa? Totta kai sillä oli ja se ymmärrettiin erinomaisesti myös siellä ylhäällä, jossa kansan reaktioita seurattiin. Mikäli yhteiskuntaa hallittiin vastoin talouden lakeja, syntyi väistämättä paineita lain rikkomiseen ja myös sen rikkomista tavalla tai toisella. Normaalista terveen järjen mukaisesta käytöksestä oli sen sijaan tehty rikos.

Periaatteessa asia kuitenkin oli päinvastoin. Yhteiskunnan saattaminen sosialismin kannalle oli (kuten väitettiin ja oletettiin) nopeasti lopettanut ihmisten vanhat yksityisomistukselliset vaistot, eikä kukaan enää halunnut asettaa omia ja perheensä etuja kollektiivin ja sosialistisen isänmaan etujen vastakohdaksi tai edes niiden edelle.

Mikäli tällaisia menneisyyden jäänteitä sittenkin yhä esiintyi, oli ne tukahdutettava. Pahimmassa tapauksessa neuvostovastaisuuden varsinaista alkulähdettä oli etsittävä ulkomailta, eihän oma yhteiskunta enää antanut sellaiselle aihetta.

Tavallisen kansanihmisen näkökulmasta toteutui pahin skenaario: sorto, johon liittyi vielä pilkkaa muistuttava kiusaaminen: bjut i plakat ne dajut! Lyövät, mutta eivät sitten edes itkeä anna.

On kiinnostavaa tarkastella sitä aikakautta, jolloin sosialismi virallisesti toteutui Neuvostoliitossa. Juuri samaan aikaan alettiin kuumeisesti jäljittää sellaisia esiintymisiä, julkisia ja yksityisiä, joita nykyisin sanottaisiin vihapuheeksi.

NKVD:n raportit kertoivat kyllä, millaista elämä sosialismin onnelassa oikeasti oli. Vallanpitäjät tiesivät sen varsin hyvin ja ilmeisesti pelkäsivät, että asioita alettaisiin nimittää oikeilla nimillään. Siksi kansaa vaivattiin kaiken maailman kokouksilla, joissa tehtiin päätöslauselmia, joiden mukaan kaikki sujui erinomaisesti ja puoluetta rakastettiin palavasti.

Kansa oppi ennen pitkää varomaan vihapuhetta sekä julkisesti että yksityisesti. Kenenpä kannatti suotta vetää päälleen onnettomuutta. Eivät ne asiat siitä miksikään muuttuneet sanoipa sitten mustaa valkeaksi tai ei.

Eivät johtajatkaan hölmöjä olleet. Totta kai he ymmärsivät, että kansalla oli aihetta kirota heidät alimpaan kattilaan, mutta yhtä hyvin oli selvää sekin, että jos totuuden sanominen sallittaisiin, saattaisi koko järjestelmän kaatuminen olla vain ajan kysymys.

Niinpä kansa hymisteli ja johtajat olivat uskovinaan. Molemmilla oli syytä pitää yllä puheenpartta, joka vain melko kaukaisesti muistutti sitä vanhaa kansan kieltä, jolla asiat sanottiin suoraan ja koristelematta.

Jotkut irvileuat näyttävät tajunneen tilaisuutensa ja ylistivät olevia oloja vallan hillittömästi. En tiedä, uskalsiko kukaan nauraa julkisesti, mutta ainakin sellaiset esiintymiset raportoitiinsinne, minne pitääkin.

En tiedä, mistä tämäkin tuli mieleeni, ehkäpä siitä tavattomasta innosta, jolla jotkut piirit nyt hyökkäävät vihapuheen kimppuun ja näköjään antavat ymmärtää, että juuri se on syynä kaiken maailman onnettomuuksiin tai ainakin uhkaa sellaiseksi muodostua.

Onko kansalla sitten syytä vihapuheeseen? Tuskinpa kukaan niin tyhmä on, että tämän kieltäisi. Mikäli samoja resursseja jakamaan tuodaan tai päästetään maailmalta kaikki halukkaat ja vieläpä asetetaan heidän tarpeensa paikallisten edelle, olisi luonnotonta, ellei asia herättäisi aggressioita.

Toki tämä ei koske samassa määrin kaikkia suomalaisia. Ne, jotka sen vaikutukset joutuvat nahoissaan kokemaan, ovat lähinnä sitä joukkoa, jota aikoinaan nimitettiin proletariaatiksi, matalapalkkaisia ja sosiaalirahoista tavalla tai toisella osansa saavia.

Osalle tämä kehitys sen sijaan sopii erinomaisesti, kuten sosialismikin sopi mainiosti sille uudelle luokalle, joka muodostui niistä yhteiskunnallisista nousijoista (vydvižentsy), joille oli tarjolla uusia hallinnollisia tehtäviä.

Sen joukon näkökulmasta oli tietenkin niin väärin, että toiset halusivat sabotoida heidän onneaan. Niinpä osoitettiin, että objektiivisesti vihapuhujat olivat sortajan ja väkivallan asialla. Jos heidän mielikseen olisi pitänyt tehdä, olisi palattu vanhaan kapitalismiin ja koko maailmanhistoria olisi joutunut astumaan pitkän askeleen taaksepäin.

Niinpä onnelliset omistavat saattoivatkin suurella paatoksella ja paheksunnalla tuomita kansan viholliset, jotka ainakin räikeimmissä tapauksissa oli ammuttava kuin hullut koirat. Kyseessähän ei ollut sen vähäisempi asia kuin koko ihmiskunnan edistys eli sen onni tai onnettomuus.

Niin, Nummisuutarin Esko sanoi kerran: ”Ellei saappaita olisi, eipä taitaisi olla jalkojakaan!” Tässä asiassa muuan puusuutari oli kuitenkin realistisempi ja meidän kannattaa mieluummin seurata hänen ajatteluaan kuin Eskon sinänsä sankarillista uhoa ja komeaa retoriikkaa.

Kyllä ensisijaista tässä yhteiskunnassa on, mitä siinä reaalisesti tapahtuu. Se, mitä tämän johdosta sanotaan, on sittenkin toissijaista.

Joka tapauksessa on myös ensisijaisen tärkeää, että ihmisillä on vapaus sanoa asioista suora ja kiertelemätön mielipiteensä. On mahdollista, että se ei sovi lainkaan niiden intresseihin, jotka valtaa pitävät, mutta niin kauan kuin maa haluaa olla kansanvaltainen, on politiikan oltava avoin kritiikille.

Orwellilaista uuspuhetta meillä tuotetaan jo riittävästi. Se kuuluu totalitaariseen yhteiskuntaan. Avoin yhteiskunta ei saa rajoittaa mielipiteenvapautta minkään poliittisen käsitteen varjolla. Mielipiteen ilmaisun tukahduttaminen jonkin täysin määrittelemättömän ”vihapuheen” tai ”rasismin” varjolla on erittäin vakava ilmiö.

On paljon puhuva ajan merkki, etteivät niin monet, joita asia koskee, näytä tätä lainkaan ymmärtävän. Onko kyse enemmän itsepetoksesta kuin tyhmyydestä tai helppohintaisesta moraalisen pätemisen tarpeesta on kiintoisa kysymys, jota kannattaa käsitellä erikseen.

Timo Vihavainen su 04.06. 20:52

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Tapaus Solzhenitsyn

ti 18.12. 21:56

ltävalta sotii ja nai

ti 18.12. 00:07

Hirmuisia asioita

la 15.12. 00:04

Vanhoja kirjoja

to 13.12. 23:43

Kieliparkamme on vaarassa

ke 12.12. 23:33

Joutavan paperin johdosta

ti 11.12. 23:49

Symbolit ja historia

ma 10.12. 23:29

Tatuoitu nainen

la 08.12. 23:22

Siivottomuuden psykologiaa

pe 07.12. 23:08

Satuja lapsille

to 06.12. 12:56

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Pilvikädet, M.A. Meretvuo

to 13.12.2018 23:30

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Kansalaiset korjaamaan demokratian puutteita?

ti 18.12.2018 21:55

Jukka Hankamäki

Yksittäisistä yleiseen: mikä on tarpeeksi?

ti 18.12.2018 00:08

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Toisinnäkijät

ti 18.12.2018 15:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Aatteiden alennusmyynti

ti 18.12.2018 21:58

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Vihreä metsäpolitiikka aiheutti Kalifornian metsäpalot

la 15.12.2018 11:54

Heikki Porkka

Oulun tauti vai uusi imago?

ti 18.12.2018 13:05

Olli Pusa

Ilmastokiima

pe 14.12.2018 12:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreässä totuudessa maalia siirretään tarpeen mukaan

ma 17.12.2018 10:02

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Tapaus Solzhenitsyn

ti 18.12.2018 21:56

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40