Blogi: Henry Laasanen, ti 30.05.2017 06:42

Keski-Suomen kokoomusnaiset vaativat lisää naisia päättäjiksi maakuntiin

Keskisuomalainen kertoo kertoo, että Jyväskylä siirtyy naispuheenjohtajien aikaan kesäkuussa.

  1. kaupunginvaltuuston puheenjohtaja: Riitta Mäkinen (sd.).

  2. valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja: Tuulia Kuntsi (kesk.)  

  3. toinen varapuheenjohtaja:  Tuija Mäkinen (vihr.)

  4. kaupunginhallituksen puheenjohtaja: Meri Lumela (vihr.) 

  5. ensimmäinen varapuheenjohtaja: Juha Suonperä (kok.)

  6. toinen varapuheenjohtaja: Eila Tiainen (vas.).

Jyväskylän naisvallasta huolimatta Keski-Suomen Kokoomusnaiset haluavat paljon naisia päättäjiksi maakuntiin:

Anteeksi vaan, mutta minun on vaikea ottaa vakavasti ihmistä, joka käyttää nimeä Kaste-Helmi Vuolle-Apiala.

Kokoomusnaisillamme on varsin seksistinen ja miehiä mollaava lähestymistapa feminismiinsä.

On tärkeää, että vaaleissa on ehdolla paljon naisia, jotka puolustavat ja kehittävät naisvaltaisia aloja.

Kokoomusnaistemme mukaan ehdolla olevien naisten pitää keskittyä naisalojen kehittämiseen. Jos käänteisen vaatimuksen esittäisi miesvaltuutetuille, feministit hyppisivät pöydillä.

Naiset ovat päättäjinä käytännönläheisiä ja ajavat usein asioita, jotka ovat lähellä kansalaisten ja perheiden arkea.

Ja miehet ilmeisesti eivät ole?

Vaikeina taloudellisina aikoina politiikka miehistyy. Miehistyvä politiikka johtaa helposti päätöksiin, joissa naisia ja perheitä koskevat uudistukset eivät etene.

Eli miehet ovat huonoja päättäjiä ja naiset ovat hyviä(?).

Jyväskylän politiikka ainakin naisistui merkittävällä tavalla. Mitä tasa-arvoa olisi tunkea myös maakunta täyteen naisjohtajia?

 

Henry Laasanen ti 30.05. 06:42

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Henry Laasanen

Poliittista korrektiutta ja valtavirtamedian punaviherfeminististä tulokulmaa karsastava ajattelija, joka on kiinnostunut eritoten sukupuoliasioista.

tuoreimmat

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08. 09:42

Mikä Tapio Puolimatkan kirjoituksessa raivostutti suvaitsevaiston?

to 09.08. 12:51

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04. 06:51

Sukupuolineutraali muoti - mitä se on?

ti 23.01. 06:34

Feminististä ei ole miesliikkeen johtoon

pe 05.01. 08:15

Ideologisten kuplien välinen sota

to 28.12. 13:23

Laasasen kirjaroviocaustin puintia

ke 27.12. 08:00

Heikko ja naisellinen mies ei kelpaa

pe 15.12. 06:59

Cis-miehen blogieuro on kolme senttiä

ke 13.12. 12:14

Naisjääkiekkoilijan euro ei ole senttiäkään

ma 11.12. 07:44

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

YK:n ihmisoikeuksien julistus täytti 70 vuotta

ma 10.12.2018 23:28

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Petteri vaatii Suomeen hissunkissun vaaleja?

ma 10.12.2018 23:32

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Ei mitään tekemistä islamin kanssa?

ti 11.12.2018 11:38

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Symbolit ja historia

ma 10.12.2018 23:29

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40