Tutkija Ylellä Manchesterin terrori-iskusta: Iskulla järkytysarvoa ja viharikosten vaara

"Poliisilla ja viranomaisilla pitää olla "taktista pelisilmää", mihin aikaan mitäkin julkaistaan"

Kotimaa ke 24.05.2017 20:35
Teemu Tammikko Ylen haastattelussa 24.5.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Tammikko ei avannut Ylen aamu-tv:ssä Manchesterin maanantaisen pommi-iskun tekijän, Salman Abedin taustaa tai motiiveja mitenkään.

Abedin nimi oli tuttu turvallisuuspalvelulle. Hän ei kuitenkaan ollut aktiivisen tutkinnan kohteena, eikä häntä pidetty korkeana riskinä.

Salman Abedin tiedetään käyneen isänsä ja veljensä Ismailin kanssa säännöllisesti moskeijassa ja hänen isänsä Abu Ismail on tunnettu henkilö yhteisössä. Guardianin lähteen mukaan pojat opettelivat Koraania ulkoa. Naapurien mukaan Abedi oli kasvattanut hiljattain parran ja alkanut käyttäytyä omituisesti. Abedin tiedetään myös rukoilleen ja laulaneen kadulla arabiaksi todella äänekkäästi:

"On vain yksi Jumala ja profeetta Muhammed on hänen sanansaattajansa!"

Ylen haastattelema Tammikko kuitenkin myönsi, että "profiili toki sopii tällaiseen globaali-jihadistiseen liikkeeseen ja just tän tyyppisiin" iskuihin. Vaikka iskun tekijä on tunnistettu libyalaistaustaiseksi, tutkijan mukaan "siitä ei voi päätellä juuri mitään".

Sen sijaan Tammikko halusi puhua mieluummin iskun "järkytysarvosta" - siitä, että iskulla on haluttu järkyttää ja sillä saadaan huomiota "ehkä vielä tavallistakin enemmän". Lisäksi hän korosti uutiskuvista välittynyttä idyllistä "yhteisrintamassa osoitettua solidaarisuutta", mikä on hänen mielestä viime aikoina yleistynyt "ihan toivottava reaktio". Terrori-iskuja Tammikko pitää rikoksina ihmisyyttä vastaan. Mitään uskontoa ja kansallisuutta ei niillä hänen mukaansa "sinänsä" kuitenkaan vastusteta.

Isis on ottanut "kunnian" iskusta omiin nimiinsä. Tutkijan mukaan se, että tekijä on maahanmuuttajataustainen ja islaminuskoinen, ei ole välttämättä tae "todellisista kytköksistä" äärijärjestöihin. Hän painotti, että valtion tasolta halutaan viestittää turvallisuusviranomaisten tekevän kaikkensa turvallisuuden ylläpitämiseksi.

Tammikko on pääosin tyytyväinen viranomaistiedottamiseen, mutta peräänkuulutti viranomaisten tärkeimmäksi tehtäväksi keskittyä luotettavien tietojen julkaisemiseen ja siihen, että tiedot tulevat mahdollisimman nopeasti. Poliisin uskottavuus pitää säilyä.

Hän korostaa kuitenkin, että poliisilla ja viranomaisilla pitää olla "taktista pelisilmää", mihin aikaan mitäkin julkaistaan.

"Noin pääsääntönä se, että mitä pitemmäksi viivyttää tiedonantoa, sitä enemmän se antaa tilaa huhuille, valheille ja ihan poliittiselle propagandalle."

Tammikko väittää, että aiemmin kriisitilanteissa on ihan tarkoituksellisesti pyritty lietsomaan "eräänlaisia tulkintoja" teosta. Eräänlaisia tulkintoja Tammikko ei kuitenkaan tarkemmin määritellyt, mutta ne ovat olleet hänen mukaansa "otollista maaperää tällaiselle poliittisesti motivoituneelle valheelle" ja aiheuttaneet "ikäviä reaktioita". Ikävillä reaktioilla tutkija tarkoitti viharikoksia terroritekijän samaa etnisyyttä edustavia ihmisiä kohtaan. Poliittisesti motivoituneet valheet jäivät häneltä selittämättä.

"Hyvin tyypillisiä on tällaiset viharikokset eli jos tekijä on etnisesti eri kuin valtavirta, niin sitten tehdään viharikoksia. On ollut tuhopolttoja ja siihen vaikuttaa hyvin paljon, kuka se tekijä on ja jos viranomaiset ei pysty luotettavasti esittämään, että he ovat ajan tasalla niin silloin ihmiset helpommin ottavat oikeuden omiin käsiinsä."

Tammikko sanoo, että aikaisemmista virheistä on opittu ja sitä kautta on "hioutunut" systemaattinen tapa toimia. Tiedotusstrategiassa ja kriisiviestinnässä on Tammikon mukaan keskeistä se, mitä asialle tehdään, miten ihmiset yksilötasolla reagoivat psykologisesti ja miten poliittisella tasolla reagoidaan tapahtuneeseen.

Tammikon mielestä sosiaalinen media on viranomaisille iso haaste. Hän on huolissaan siitä, että "uskottavan näköinen valheellinen propaganda" leviää maailmanlaajuisesti reaaliajassa eikä oikeilla tiedoilla "huhuilta saada katkotuksi siipiä riittävän ajoissa".

Maanantai-iltana Britannian Manchesterissa tehdyssä pommi-iskussa on vahvistettu kuolleen ainakin 22 ihmistä, 64 haavoittuneen ja 20 olevan kriittisessä tilassa. Joukossa oli paljon nuoria ja lapsia.

Kolme henkilöä on pidätetty yhteyksistä hyökkäykseen.

Britannia on nostanut iskun vuoksi terrorismin uhkatasonsa korkeimmalle tasolle. Uuden iskun uhkaa on pidetty siis välittömänä.

Etelä-Manchesterissa, jossa Abedi asui, on suuri muslimiväestö.

Ylen aamu-tv:ssä kokoonnuttiin taas tänäkin aamuna pohtimaan vain mahdollisia viharikoksia ja vähäteltiin maahanmuuttajataustaisten ja islaminuskoisten selkeitä yhteyksiä terrori-iskuihin.

EDIT 29.5.2017 Tutkija Teemu Tammikko toimi aiemmin tutkijana nimellä Teemu Sinkkonen ja hän asiantuntijan asemassa lausui vuonna 2015 "Tarina pakolaisten joukkoon soluttautuneista terroristeista näyttää siis nykytiedon valossa olevan täyttä satua" ja vertasi ajatusta ja puheita pakolaisten joukossa olevista terroristeista punahilkkasatuun.

Tytti Salenius ke 24.05. 20:35

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot