Blogi: Heikki Porkka, ti 23.05.2017 09:13

Manchester ja Yle

Yleisradion aamutelevision toimittajat Niklas Wancke ja Anna Lehmusvesi sekä ulkomaantoimittaja Tom Kankkonen iloitsivat siitä, että terrori-isku yhdistää ihmisiä.

Tarkoittivat, että terrori-iskun myötä syntyy positiivista yhteisöllisyyttä, kun ihmiset auttavat toisiaan.

Melko ikävä metodi yhteisöllisyyden kasvattamiseen, mutta suvakille kelpaa kaikki.

 

Seuraava muutosvaihe yhteisöllisyyden kehittymisessä saattaa olla eurooppalaisen valkoihoisen väestön laajamittainen kansannousu, joka tarkoittaa jonkinmoista sotaa.

Kivaa yhteisöllisyyttä? Valitettavasti suvaitsevaiset ja poliittinen eliitti ovat tilanneet "mittavaa kapinaa" Eurooppaan jo hyvin pitkään.

Britannian tiedustelupalvelun (MI6) ex-johtaja varoitti jo vuosi sitten kansannousun vaarasta, mutta ainakaan Suomen hallitusta kehitys ei tunnu kiinnostavan. Jos kiinnostaisi, Helsingin Rautatientori ei olisi nykyisen kaltainen etnis-islamilainen sirkuskenttä.

 

Ylen aamutelevision väki pelkäsi, että iskua käytetään poliittisesti hyväksi.

Mitä kaikkea tarkoitetaan poliittisella hyväksikäytöllä? Sitäkö, että varoittaa tulevasta hyvissä ajoin, jopa vuosia etukäteen, vai sitä, että reagoi vasta surullisten tapahtumien jälkeen?

Ovatko sanat "ajatukset Manchesterissä" tai "suremme yhdessä manchesteriläisten kanssa" poliittista hyväksikäyttöä? Jonkun mielestä eivät, omasta mielestäni ne edustavat kuvottavaa tekopyhyyttä, jolla pyritään pyhittämään oma toiminta, joka on tukenut terrorismin eskaloitumista.

Entä onko vuosia kestänyt ongelmista, nykyisistä ja tulevista, kertominen poliittista hyväksikäyttöä? Ei ole. Kyse on ennakoivasta ajattelusta, joka on ollut jo vuosia katoavaa kansanperinnettä useimpien Suomi-poliitikkojen keskuudessa. Valitettavasti juuri ennakoivat poliitikot ja kommentaattorit on säännönmukaisesti teilattu suomalaismedioissa.

Viimeisten vuosien poliittista menoa kuvaa hyvin sanonta: ”käsi kädessä vaikka seinää päin”.

 

Kuinka vaarallisena voi pitää EU:n korkeaa poliittista johtajaa, joka toteaa EU:n sivuille dokumentoidussa julkisessa puheessaan, että "poliittinen islam kuuluu Eurooppaan"? Federica Mogherini on poliitikon nimi.

 

Yle otti aseekseen myös sosiaalipornon toistamalla haastattelua, jossa suomalaisnainen pillahti itkuun kesken haastattelun kertoessaan kavereidensa selviämisestä iskusta.

Kenelle Yle halusi osoittaa sympatiaa haastattelua toistamalla? Ei kai Ylen toimitus käyttänyt suomalaisnaisen pelkoa ja surua hyväkseen kansaan uppoavan sosiaalipornon muodossa?

 

Pertti Salolainen (kok) esiintyi aamulla Ylen puhelinhaastattelussa, jossa kierteli ja kaarteli sanojen valinnan kanssa. Salolainen totesi, että Manchesterissä asuu etnisesti moninaista väkeä. Hän lisäsi, että ei ole tarkoitus syyllistää mitään ryhmää.

Salolainen ei käyttänyt Manchesterin yhteydessä sanaa monikulttuurinen, vaikka tarkoitti sitä. Pelko on aseeni, kirjoitti Alistair MacLean eikä erehtynyt lainkaan, vaikka pelolle ei saa poliittisen johdon mielestä antaa valtaa.

Salolainen ei puhunut poliittisesta hyväksikäytöstä, mutta totesi, että tällaisten tapahtumien jälkeen ihmiset "käpertyvät" niiden poliitikkojen luo, jotka kertovat pyrkivänsä lopettamaan kauheuksien toteutumisen.

Käpertyä oli melko kummallinen sananvalinta kertomaan siitä, että normaalin järjen omaavat ihmiset haluavat maataan tuhoavan roskaväen telkien taakse ja ulos maasta.

Olisi perin outoa, jos ihmiset jatkaisivat niiden tukemista (työväenpuolue, sosialidemokraatit), joiden työtä Britannian pitkään kestänyt sisäinen hajottaminen pääosin edustaa. Konservatiivien järki ei ole ollut aivan niin jäässä ja Ukip on edustanut linjaa, joka palvelee kanta-asukkaiden turvallisuutta parhaalla tavalla.

 

Ajatukset eivät ole nyt Manchesterissa vaan katse on suunnattu Suomen hallitukseen, jonka pitäisi reagoida ennen kuin mitään ikävää tapahtuu. Nykyinen linja on kaukana oikeasta.

Heikki Porkka ti 23.05. 09:13

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Hybridivaikuttamisesta ja manipulaatiosta

Klo 14:16.

Strasbourgilla ratsastaen

ke 12.12. 11:16

Ei mitään tekemistä islamin kanssa?

ti 11.12. 11:38

Yle, YK, islam, Viro ja GCM

ma 10.12. 10:56

Suojelua suomalaislasten elämää tuhoamalla

su 09.12. 12:43

Nollatoleranssi ja arvopohja

pe 07.12. 18:45

Facebook on uusi Stasi

pe 07.12. 14:50

Äärivasemmisto on valtiovallan suojeluksessa

pe 07.12. 12:15

Facebook - sananvapauden vihollinen

to 06.12. 21:53

Oulun seksuaalirikosvyyhti kertoo myös poliittisen johdon ja valtamedian rappiosta

ke 05.12. 13:53

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Strasbourgin tapaus saattoi pelastaa Macronin

ke 12.12.2018 23:32

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomen johto GCM pakokauhussa?

ke 12.12.2018 23:36

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Hybridivaikuttamisesta ja manipulaatiosta

to 13.12.2018 14:16

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kieliparkamme on vaarassa

ke 12.12.2018 23:33

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40