Blogi: Timo Vihavainen, ti 09.05.2017 07:30

Kansakuntien loppu?

Kansakuntien hiipuminen?

 

Tunnetun sanonnan mukaan kansakunnan kuuluu sekä muistaa yhdessä tiettyjä asioita että unohtaa toisia.

Tämä ilmeisesti vastaa vallitsevaa käytäntöä, ainakin suuresti ottaen. Vaikka erilaiset pienryhmät ja vähemmistöt muistavat erilaisia asioita kuin kansan suuri enemmistö, määräytyy suuri kertomus normaalitapauksessa sen kuvan mukaan, jonka jälkimmäinen muodostaa.

Lienee selvää, että vähemmistöjen kokemus, enempää muin niiden edut ja pyrkimykset, saati tabut ja uskomukset eivät voi määrätä enemmistön toimintaa ja maailmankuvaa silloin kuin kysymys on kansakunnan elinkysymyksistä. Historia kirjoitetaan sen mukaisesti.

 Jopa pluralismia kannattavat yhteiskunnat, kuten amerikkalainen, saattavat kriittisissä tilanteissa muuttua hyvinkin suvaitsemattomiksi ja autoritaarisiksi. Muistakaamme vain amerikanjapanilaisten kohtaloa toisen maailmansodan aikana.

Lainkaan aliarvioimatta valtion pakotuskoneiston merkitystä Suomessa viime sotien aikana, lienee oikeutettua sanoa, että maamme oli poikkeuksellisen hyvin onnistunut integroimaan vähemmistöryhmänsä sodan palvelukseen. Se koettiin yhteiseksi asiaksi.

Huolimatta vuoden 1918 raskaasta perinnöstä jopa kommunistit saatiin mukaan sotaponnistuksiin. Stalinin valloituspolitiikka Saksan rinnalla 1939-1941 ja suomalaisia Neuvostoliitossa niittänyt hirmuhallinto olivat sen verran vahvoja argumentteja, että vain hyvin pieni joukko enemmän tai vähemmän normaalista poikkeavaa ainesta halusi toimia vihollisen hyväksi.

Kuten tunnettua, myös juutalaiset, Suomen venäläiset, tataarit ja muutkin vähemmistöt, jotka meillä olivatkin hyvin pieniä, toimivat aivan nuhteettomasti ja jopa kiitettävästi kansakunnan puolesta ja ilmeisesti siis oli täysin syy laskea sen täysiarvoisiksi jäseniksi.

Kyseessä oli, kulunutta sanontaa käyttäen ”yhteinen tulikoe” ja juuri sellaisissa syntyy kansakunta, mikäli se ymmärretään Ernest Renanin hengessä ”päivittäisenä kansanäänestyksenä” sen sijaan, että sitä pidettäisiin ikuisena ja annettuna veren ja maan määrittämänä kokonaisuutena.

Renanin mielestä kansakunta muodostuu sekä yhteisistä muistoista että tahdosta elää yhdessä myös nyt ja vastaisuudessa. Nämä eivät ole selviöitä, sillä kansakunnilla on alkunsa ja loppunsa, siis Renanin mielessä.

Jos ihmiset ovat kärsineet, iloinneet ja toivoneet yhdessä, on se tärkeämpää kuin tullirajat tai passien määrittelemä kansalaisuus, puhumatta ihmisten fyysisistä tai psyykkisistä erityispiirteistä. Renanin mielestä kansakunta merkitsee suurta solidaarisuutta, joka perustuu niihin uhrauksiin, joita se on tehnyt ja joita se on valmis tekemään myös tulevaisuudessa.

Renanin kuuluisa puhe Sorbonnessa, jossa hän esitti tässä kosketellun käsityksensä kansakunnasta, pidettiin vuonna 1882. Vain reilu vuosikymmen oli tuolloin kulunut Saksan-Ranskan sodasta ja vain kolmisenkymmentä vuotta oli jäljellä ensimmäiseen maailmansotaan.

Tätä ajatellessa puhujan ylevä paatos ja gallialainen lennokkuus saattaa tuntua ontolta. Oliko sotien syynä itse asiassa tuo nationalismi? Ehkäpä kansakunnat todella ansaitsisivat mahdollisimman pian saada sen loppunsa, jonka Renan kerran ennusti tulevan? Eikö se EU:n myötä ole jo ollutkin tapahtumassa?

Kansakunnan muisti on aika erikoinen ja jopa paradoksaalinen asia. Postmodernien näkemysten myötä on yhä suositumpaa puhua sen keinotekoisuudesta ja jopa pahanlaatuisuudesta. Itse kansakunnan olemassaolo kiistetään yhä useammin ja halutaan sen sijaan nostaa esille erilaisten vähemmistöjen kokemukset sen vastakohtana.

Historian entinen valtiokeskeisyys ja jopa kansakunnan tarinaan keskittyminen ovat poissa muodista. Sen sijaan on nykyään monella taholla haluttu keskittyä siihen, mikä oli poikkeavaa, vaiettua ja jopa sorrettua, ellei peräti nationalismin hirviön murskaamaa.

Sotien aikana ei ole tapana korostaa yksilöä eikä hänen oikeuksiaan, vaan uhrimieltä ja valmiutta tinkiä omista eduista yhteisen asian hyväksi. Sattuneesta syystä juuri sodat myös ovat jokaisen kansakunnan suuria hetkiä, hyvässä ja pahassa. Ei ole sattuma, että ne itsenäisyyspäivänä nostetaan esille.

Sotien muistaminen on ilmiönä kiinnostava ja tärkeä. Ranskalaisille Napoleonin sodat olivat kansallisen suuruuden aikaa ja Saksan-Ranskan sota vuosina 1870-71 sen sijaan sietämätön kansallinen nöyryytys. Asiaa koskeva näyttely on nyt Ranskan sotamuseossa.

Kyseessä oli ennen muuta itse aiheutettu onnettomuus, mutta sen kostaminen saksalaisille muodostui suureksi kansalliseksi tehtäväksi, jonka seurauksiin voimme kohtalaisen pätevällä logiikalla lukea molemmat maailmansodat.

Kansakunnan häpeää symbolisoivat Saksalle menetetyt Elsass ja Lothringen. Niistä neuvottiin olemaan koskaan puhumatta, mutta aina ajattelemaan niitä. Olihan kyseessä historiallinen vääryys, jolla tosin oli oikaistu Ludvig XVI:n aikana tehty samanlainen vääryys. Niinpä niiden jatkamista voitiin aina pitää jommallakummalla taholla kansallisena velvollisuutena.

Jälkeenpäin on helppo nähdä, miten paljon paremmin Euroopan ja jopa koko ihmiskunnan asiat olisivat voineet kehittyä, mikäli noiden kahden maakunnan asiat olisi voitu ratkaista ilman väkivaltaa ja kansallisia intohimoja, kysyen mieluummin paikallisen väestön mieltä ja tyytymällä siihen.

Menneiden uhrausten muisteleminen on nyt Euroopassa jäänyt pois muodista. Kansakuntien halu elää yhdessä nyt ja vastaisuudessa on sekin alkanut rakoilla. Onko nyt jo näkyvissä Renanin ennustama kansakuntien loppu?

Selvää on ainakin, että Euroopasta löytyy monia, joiden mielestä tämä olisi hyvä asia. Tullien poistaminen ja kansalaisuuden merkityksen väheneminen ovat jo olleet pitkä askel kohti yhteistä Eurooppaa.

Entä mitä voitaisiin saada mahdollisesti häviävien kansakuntien tilalle? Voitaisiinko isänmaat ja äidinkielet korvata yhteisellä eurooppalaisella identiteetillä ja ehkä jopa uudella kielellä, kuten kommunistinen utopia kerran edellytti?

Siinä tapauksessa kai Renanin kuvitteleman ”päivittäisen kansanäänestyksen” tulisi saada enemmistöjen kannatus, joka heijastaisi halua elää yhdessä ja asettaa yhteinen etu oman edun edelle. Ehkäpä tarvittaisiin myös yhteinen eurooppalainen historia, joka kertoisi yhteisistä uhrauksista, jollaisiin kansat ovat valmiita myös tulevaisuudessa.

Esimerkkinä voisivat olla ne kärsimykset, jotka aiheutuvat EU:n maksumiesmaissa rahan keräämisestä niille roskalainoja myöntäneille pankeille, jotka olivat työntäneen niitä hulivilimaihin. Myös nuo ankaralle säästökuurille määrätyt maat kärsivät niin paljon, että asialla voisi olettaa olevan jotakin syvällistä, positiivista annettavaa niiden väestölle.

Saksalaiset ovat tiettävästi tyytyväisiä EU:hun, vaikka tuskin ovatkaan sen hyväksi mainittavia uhrauksia tehneet ja myös Ranskan vaalit viittaavat siihen, että kansa on vähemmän EU:ta kuin itsenäisyyteen palaamista vastaan.

Ja kukapa olisi sanonut, että EU, enempää kuin isänmaakaan tuo pelkkää onnea ja auvoa. Saattaa se olla, että suuri osa Euroopan väestöä ihan aidosti haluaa alueelleen yhä enemmän vierasta kulttuuria ja uskontoa edustavia, usein vihamielisiä maahanmuuttajia.  Ehkä se kärsii mielellään vaikka puutetta ajatellessaan, että globalisaatio joka tapauksessa tukee kehittyvien talousmahtien nousua, vaikkapa sitten oman kansan kustannuksella.

Onhan kyseessä jalo rooli, joka on selvästi altruistisempi kuin oman isänmaan edun ajaminen, kukaties muiden kustannuksella. Voipa se olla, että tällaisesta toiminasta tulee niin suuria moraalisia palkkioita, että niiden vuoksi sitä on valmis myös kärsimään.

Kysymys kuitenkin kuuluu: kuinka kauan? Ranska ei nyt tunnu lainkaan vakaalta eikä sen tulevaisuus populistin johdolla vaikuta rohkaisevalta.

Timo Vihavainen ti 09.05. 07:30

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Käppäukolle kyytiä

ma 18.03. 23:33

Törkeä tapaus

su 17.03. 10:07

Suomenmielisyys

pe 15.03. 20:45

Kauheat puhdistukset

to 14.03. 23:15

Nyt saa jo lukea

ke 13.03. 17:42

Seremonioilla ja ilman

ti 12.03. 15:47

Ohranan arkistoista

ma 11.03. 16:14

Työn kirous

la 09.03. 16:03

Menneisyyden varjo

pe 08.03. 00:58

Terveen järjen sankari

ke 06.03. 23:59

blogit

Vieraskynä

Amerikasta mallia vihapuhekampanjaan

la 16.03.2019 12:34

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa: Miksi kristityn tulee olla kansallismielisen isänmaallinen?

su 17.03.2019 10:23

Professorin Ajatuksia

Vakiintuneet maahanmuuttoasenteet

ma 18.03.2019 23:31

Jukka Hankamäki

Rock and rollin voodoomies kertoo, miksi "apulaissheriffiä ei pompoteta"

ma 18.03.2019 23:35

Petteri Hiienkoski

Terrorismista länsimaisen demokratian tuhoamiseen

ma 18.03.2019 01:44

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Työvoiman tarveharkinnan poiston tuhoisat seuraukset

la 16.03.2019 16:17

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Lapset marssilla - kuten suomettumisen aikana

pe 15.03.2019 20:46

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Otsikko

su 10.03.2019 10:50

Heikki Porkka

Perussuomalaisia johdetaan Brysselistä?

to 14.03.2019 13:48

Tapio Puolimatka

Kirjablogi: Vaarallinen vihreä valhe

su 17.03.2019 10:11

Olli Pusa

Berner kävelevänä skandaalina

pe 22.02.2019 00:16

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

ISIS-morsiamet - tätä dokumenttiä ei Yle esitä

ke 13.03.2019 20:09

Reijo Tossavainen

Journalistin päätoim. M. Pettersson: "Me vaikutamme äänestystulokseen"

to 14.03.2019 18:27

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Tyhjästä on paha nyhjästä

la 16.03.2019 11:29

Timo Vihavainen

Käppäukolle kyytiä

ma 18.03.2019 23:33

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20