Posti jättänyt kirjeitä toimittamatta - työttömille karensseja: "Viimeisen parin vuoden aikana ongelmat lisääntyneet"

Virheet postinjakelussa voivat aiheuttaa vakavia seurauksia esimerkiksi työttömille työnhakijoille.

Kotimaa ti 09.05.2017 07:20

Jos työtön työnhakija ei vastaa ajoissa TE-toimiston lähettämään tarjoukseen, hänet voidaan määrätä 60 päivän karenssiin. Sen aikana hän ei saa päivärahaa. Kahden kuukauden toimeentulo voi mennä postin kadottaman kirjeen takia. Valitusprosessi voi kestää vuoden. 

”Ilmiö on oikeasti olemassa”, vahvistaa Yleisen työttömyyskassan (YTK) päälakimiesTeija Hautera Talouelämän uutisessa.

YTK:n jäsenet ovat saaneet alkuvuoden aikana työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnasta kahdeksan päätöstä, joissa karenssi on purettu postin katoamisen tai myöhästymisen vuoksi, Talouselämä kertoo.

”Työnhakijan ei voi katsoa kieltäytyneen työstä, jos kirje ei ole tullut perille”, Hautera sanoo.

Vakuutusoikeuden osaston johtaja Aija Peltola kertoo oikeuskäytännön muuttuneen valittajien kannalta edullisemmaksi pari vuotta sitten postiongelmien yleistyttyä. Vakuutusoikeuden keskimääräinen käsittelyaika on tällä hetkellä noin vuosi. 

TE-toimistot lähettävät työtarjoukset Postin kuljetettaviksi sähköisesti e-kirjeinä. Posti tulostaa e-kirjeet ja jakaa ne asiakkaille paperisina.

Viimeisen parin vuoden aikana postiongelmat ovat lisääntyneet selvästi, TE-toimistosta kerrotaan uutisessa.

Jukka Rahkonen ti 09.05. 07:20

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot