Blogi: Arto Luukkanen, to 27.04.2017 12:39

Hämisrekisteri ja Arhinmäen vendetta

Hämärärekisteri ja hämärähäkkien riemu

Miten maa saadaan rappiolle? Miten mädättää maan virkamieskunta ja sen poliittinen järjestelmä ytimiään myöten?

Otan tässä esimerkin Venäjältä.

Venäjän täyskäännös kapitalismiin 1990-luvulla mahdollisti ulkomaisten yritysrekisterien luomisen ja ulkomaisten off-shore yhtiöiden käytön. Ne tulivat hyvin suosituiksi tavoiksi siirtää omaisuutta turvaan silloisilta järjettömiltä verolaeilta. Venäläiset uusrikkaat, hämärämiehet ja epämääräiset yritysklaanit siirsivät lännessä hallinnoituihin rekistereihin omaisuuttaan oikein urakalla.

Ajatuksena oli aluksi se, että kun tämä omaisuus oli saatu epämääräisin konstein, niin ulkomailla niihin ei päästäisi käsiksi. Pelko Venäjän paluusta kommunismiin oli vahva motivaatio. Putinin tulo maan presidentiksi ei pystynyt pysäyttämään tätä omaisuuden vuota länteen. Se jatkuu vieläkin.

Hämärärekisteri – rikollisuuden ja korruption pikku apulainen

Mitä näillä hämärärekistereillä ja off-shore yhtiöillä sitten tehtiin? Näyttää siltä, että ne toimivat jättimäisinä varallisuudensiirtokoneistoina ja omaan kansallisvarallisuuden kohvoijaus-automaatteina. Venäjän verottaja on voimaton niiden edessä. Se, joka niistä kärsii, on Venäjän kansa.

Mikrotasolla tämä merkitsee sitä, että Venäjällä ei oikein enää tiedetä kuka omistaa ja miten. Käytännössä omistukset on naamioitu, verkostettu ja hajautettu niin, ”että pirukaan” – saati sitten verottaja tai valtio – ei tiedä kenen omaisuudesta on oikein kysymys.

Talouden sisäpiiri tietää ja on informoitu asioista. Sen lisäksi on vallan lähellä olevia klaaneja, jotka saavat ns. laillista suojelua toimintaansa ts. ne ovat ryhmittyneet lähelle valtaa eikä niiden tarvitse pelätä häirintää tai veropoliisin ratsiaa. Molemmissa tapauksissa verottaja jää nuolemaan näppejään.

Tämä on johtanut siihen, että yrityksiä ohjaavat kaikenkarvaiset managerit, jotka etsivät porsaanreikiä laista ja korruptoivat poliitikkoja ja poliiseja. Rikollinen maailma ja veronkierto lyövät kättä toisilleen. Yrityskulttuuri rappioituu. Kukaan ei etsi kansallista etua.

Politiikan rappio ja välinpitämättömyys

Henkisessä mielessä se johtaa ”vse ravno” tunnelmaan. Millään ei ole mitään väliä. Se näkyi duuman vaaleissa – ihmiset eivät viitsi äänestää. Syykin on selvä. Miksi äänestää kun päättäjät tekevät niin kuin ”hämärähäkit” ja rikolliset haluavat? Politiikasta tulee rikollisuutta ja rikollisuudesta tulee politiikkaa.

Kun meillä Suomessa jonkun eturyhmän innokas poliittinen broileri saa oman järjestettyä ”seminaarin”, jossa yritykset maksavat osallistumismaksuja, niin Venäjällä tällaista ilveilynäytelmää ei tarvita. Siellä korruptiossa liikkuu puhdas lahjusraha.

Lyhyesti: Venäjällä hämärärekisterien pimeät veikot antavat epämääräisiä tukia poliitikoille ja nämä tukevat obskurantteja lakeja.  Lahjonnasta tulee maan tapa ja virkamiehet vaativat antamistaan valtion tukimuodoista itselleen ”otkat” lahjuksia aina 10-30% annetusta summasta. Hyvänä esimerkkinä tästä tuhlailusta olivat Sotšin suuremoiset olympialaiset – ne maksoivat 50 miljardia dollaria eli 10 kertaa enemmän kuin muissa maissa pidetyt kisat. Ja kuka maksoi tämän? Vastaus: Venäjän kansa.

Tällä tavalla valta korruptoituu ytimiään myöten.

Haluammeko me sitä Suomessa?

Suomen hämärärekisteri

Kissalla on kuulemma 9 henkeä. Guggenheim-hankkeella niitä näyttää olevan yhtä paljon.

Niin näyttää olevan myös meidän ”hämärärekisteri” hankkeellamme (Timo Soinin käyttämä ilmaus yritysrekisterilaista - hämärärekisteri).

Kokoomuksen epämääräiset ”hämärähäkit” kehtäävät verkkojaan uudelleen. Eduskuntaan on jälleen kerran tuotu hanke, joka on olennaisilta osiltaan vielä huonompi kuin edellinen hallintarekisterihanke.

Asetuksen myötä suomalainen pörssiyhtiö voisi valita EU:n alueelta arvopaperikeskuksen, josta laskea osakkeensa liikkeelle. Jos yhtiö laskee osakkeita liikkeeseen toisessa EU-maassa, suomalainen sijoittaja voisi piilottaa omistuksensa hallintarekisteriin. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden omistus ei ole julkista.

Totean seuraavaa: tämä hanke tulee 110% varmuudella korruptoimaan maamme taloudellisen ja poliittisen elämän.

Miksi hallitus haluaa hämisrekisterin?

Katsokaan itään! Siellä on pelottava esimerkki korruptiosta ja rikollisuudesta? Hämärärekisteri tulee tuhoamaan tämän maan poliittisen järjestelmän lopullisesti. Se lisää kansalaisten voimattomuutta, lisää tavallisten ihmisten verotaakkaa ja tuhoaa ytimiään myöten pohjoismaiseen läpinäkyvyyteen perustuvan hallinnon. Se avaa pimeille voimille demokratian portit.

Olen kuullut huhuja, että jotkut perussuomalaiset tukisivat tällaista hanketta. En voi uskoa sitä. Arhinmäki on jo ovelasti ottanut Soinin nimityksen ”hämärärekisteri” käyttöönsä ja vihjailee lehmänkaupoista. Niinhän opposition pitääkin tehdä. Herätellä.

Minusta Arhis on kuitenkin turhaan liikkeellä, sillä minulla on sellainen kutina, että perussuomalainen puolue ei tee tässä asiassa minkäänlaista kompromissia. Luulen, että tässä on nyt Arhiksen  yritys maksaa Soinille potut pottuina vuosien 2011 ja 2015 vaaleista. Soini juotti Arhimäelle katkeraa kalkka ja pisti väittelyissä tälle nuorelle miehelle jauhot suuhun. Se kirvelee vielä.

Ennen kaikkea PS:n kenttä ei kannata hämisrekisteriä.

Se on syvästi kaikkea sitä vastaan mitä perussuomalainen puolue edustaa ja puolustaa. Olen myös vakuuttunut, että suuri enemmistö kansalaisista vastustaa sitä.

Ainoat, jotka riemuitsevat tästä hämärärekisteristä ovat politiikan ja talouden hämähäkit.

Miten se lastenlaulu meni: ”tuli sade rankka...hämähäkin vei…hämä-hämä häkki kiipes uudelleen…”

Arto Luukkanen to 27.04. 12:39

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Pitäisikö puoluejohtajien tenteissä olla sarjat?

ti 16.07. 23:09

Pysyyköhän Rinteen Titanic enää pinnalla?

su 14.07. 21:45

Antti Rinne koheltaa Holissa!

pe 12.07. 23:44

Kepun "saattohoidon" ohjeet - kuuntele kepulaista!

to 11.07. 01:10

Vihreät - vanhusvihapuolue?

ti 09.07. 22:16

Itävalta kieltää glyfosaatin

ke 03.07. 23:05

Terveisiä Tampereelta - paljastus PS-puoluetta repivistä ristiriidoista

ma 01.07. 23:09

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06. 23:43

Entä jos ei ole Pride-uskossa?

ti 18.06. 23:53

Natsittaja Ohisalon pitää vastata puheistaan

la 15.06. 22:51

blogit

Vieraskynä

Kansallismielisten liittouma ry/188 -kukkavirta - terrori-iskun uhrien muistokulkue Turussa

ma 08.07.2019 22:05

Juha Ahvio

Pride-sateenkaarilippu julistaa vallankumousta ja kapinaa

la 29.06.2019 00:01

Professorin Ajatuksia

Kalajuttuja

to 18.07.2019 23:06

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

"Turvallinen" ja "totuudenmukainen" EU-Suomi

to 18.07.2019 23:25

Petteri Hiienkoski

Käsitys ihmisoikeuksista hämärtynyt

la 29.06.2019 22:22

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

EU:n huippuvirat

ke 03.07.2019 14:39

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Metrot - Suomen kehitysmaalaistumisen näyteikkunat

su 14.07.2019 14:34

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Pitäisikö puoluejohtajien tenteissä olla sarjat?

ti 16.07.2019 23:09

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailma valitsee lopulta edistyksen vihreän dystopian sijaan

to 04.07.2019 15:38

Heikki Porkka

Ohjaaja Aku Louhimies vastaan päätoimittaja Jouko Jokinen (yle)

pe 05.07.2019 13:39

Tapio Puolimatka

Nuorison parissa leviävä vaarallinen muoti-ilmiö

ti 09.07.2019 22:18

Olli Pusa

Ilaskivi vastaan Rinne

ke 03.07.2019 11:12

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07.2019 08:50

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Viha

to 18.07.2019 23:07

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus, osa 2

to 27.06.2019 22:39