Eliitti voi vielä kompastua Ranskassa

Hanakat gallup-toistelut eivät päteneet Donald Trumpin ja Britannian Brexitinkään kohdalla

Ulkomaat ma 24.04.2017 23:51

Euroopan poliittinen eliitti on huokaissut helpotuksesta ja Macronille on ropissut onnitteluja, mutta eliitti voi vielä munata Ranskassa, kirjoittaa Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko.

"Nyt toistetaan hanakasti" ensimmäisen kierroksen menneen gallupien mukaan ja näin halutaan käyvän myös toisella kierroksella.

"Aivan kuin gallupien vastaista Donald Trumpin voittoa ja Britannian Brexitiä ei olisi tapahtunutkaan."

Onnitteluja ja tyytyväisyyttä on ilmennyt heti EU:n komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerilta ja unionin ulkopoliittiselta edustajalta Federica Mogherinilta sekä Saksan liittokansleri Angela Merkeliltä, Huusko korostaa.

Hän kiinnittää huomiota suomalaisen "poliittisen kärkikaartin" Matti Vanhasen (kesk.) Ylellä esitettyihin kommentteihin ja toiveisiin Macron voittamisesta toisella kierroksella "kohtalaisen selvästi".

Vaalien toiseen kierrokseen on kuitenkin aikaa vielä kaksi viikkoa ja varsinainen taistelu on vasta aluillaan, Huusko painottaa.

"Le Penin laitaoikeistopuolueen ja Jean-Luc Mélechonin johtaman laitavasemmiston yhteinen äänimäärä oli noin 40 prosenttia. Mélenchonin menestys oli kaikkea muuta kuin liberaalin Euroopan voitto. Hänen Euroopan unioniin kielteisesti suhtautuvaa äänestäjäkuntaansa valuu väistämättä Le Penin taakse."

Vaikka ranskalaiset äänestäjät suhtautuivat tylysti perinteisiin sosialisti- ja konservatiivipuolueiden ehdokkaisiin ensimmäisellä kierroksella, ei Huusko usko poliittisen eliitin tuen kantavan Macronia voittoon.

Se voi jopa haitata hänen pyrkimyksiään nousta Ranskan presidentiksi, sillä Le Pen saa siitä helposti vaaliaseen, Huusko napauttaa.

Tytti Salenius ma 24.04. 23:51

Pääuutiset

blogit

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot