Blogi: Timo Vihavainen, pe 14.04.2017 11:15

Pariisi ja kevytmielisyyden synty

Kevytmielisyys ja Pariisi

 

Markus Nummi kirjoitti aikoinaan kirjan Kadonnut Pariisi, jossa hän osoitti, ettei Pariisia oikeastaan ole olemassa, vaikka moni luulee siellä jopa käyneensä. Sen sijaan on vainpariisipuhetta ja kun yritämme löytää itse sen kovan ytimen, kopaisemme vain tyhjää.

En halua ryhtyä polemisoimaan tuota ilmeisen huolellista argumentaatiota vastaan. Minulle riittävät omat, petolliset vaikutelmani ja mielikuvani, joita sitten suhteutan muiden vastaaviin.

Tuntuu, etten kyllästy Pariisiin koskaan. Minulla oli ensi kerran onni vierailla siellä jo vuonna 1967 eli ennen hullua vuotta. Seuraava visiitti oli kaksi vuotta myöhemmin. Omalla autolla tietenkin, kenelläpä olisi ollut varaa lennellä, näissä meikäläisten piireissä.

Siinä vanhassa Pariisissa, uskallan jo käyttää tuota nimitystä, oli vielä monia piirteitä, joita ei enää ole. Puliukotkin olivat siellä jotenkin pittoreskeja verrattuna meikäläisiin alan miehiin ja muutenkin tietty nukkavieruisuus kuului kuvaan. Kaikki autot olivat ruttuisia ja liikenne täysin mieletöntä anarkiaa. Osa siitä, mitä havaitsin, lienee ollut oman valikoivan kiinnostukseni seurausta, mutta ei sentään kaikki.

Samaan aikaan oli selvää, ettei arkipäivän banaalisuuksista välitetty, vaan kannettiin aina ylpeänä omaa asemaa suuren kansakunnan jäsenenä. Pariisi oli maailman napa vielä puoli vuosisataa sitten ja englanninkielen tarjoaminen keskustelussa olisi ollut miltei yhtä törkeää kuin saksan. Ranskaa sen olla piti ja mikäli jokin äänne ei ulkomaalaisella mennyt kohdalleen, oli ylimielinen hymy vastaanottajan taholta tietenkin aivan paikallaan. Sellainen se maailma oli.

Sitä paitsi vanhassa Pariisissa tarjoilija oli vielä garcon ja jos jostakin löytyi naispuolinen alan edustaja, oli hän garconne. Tätä oli hauska verrata mielessään saksalaiseen termiinHerr Ober. Ero tuntui yhtä merkittävältä kuin saksalainen tapa mitätöidä matkaliput (entwerten), kun ne taas ranskassa ja englannissa tehtiin päteviksi (validation).

No, joka tapauksessa vuoden 1968 jälkeen oli viisaampaa käyttää tarjoilijasta sanaamademoiselle, mutta saattaahan olla, että sekin on nykyään poliittisesti epäkorrekti. Sillä olen kuitenkin tainnut pärjätä. Ehkäpä madame/monsieur on turvallisempi.

Junnu Vainio lauloi aikoinaan siitä, ettei Kööpenhamina ollut enää kuin ennen. Sama se on Pariisinkin kanssa. Olihan kyseessä sentään synnin pääkaupunki vakavamielisen Euroopan silmissä. Edes vuonna 1967 Pigalle ei ollut oikeastaan mitään Reeperbahniin verrattuna eikä edes Amsterdamiin.

Revyyt ja pornografia kuuluivat luonnostaan Euroopan mahtavimman suurkaupungin moraalisesti arveluttavaan hahmoon. Ne syntyivät juuri samalla, kun itse noita suurkaupunkeja alkoi syntyä. Kaiista suurkaupungeista Pariisi oli se varsinainen jättiläinen. Se oli todella ”Das wahre Milliardenland”, kuten vuosisadanvaihteen suuri ja merkillinen guru Max Nordau asian esitti.

Ehkä olennaisin historiallinen uutuus kuitenkin oli juuri tuo pariisilainen kevytmielisyys. Se oli uuden, urbaanin psykologian ilmaus ja paikan tavaramerkki. Se, että jokaiseen kelpo perheeseen kuului myös ulkojäsenenä rakastajatar, oli normaali asia. Joskus kyseessä saattoi olla varsinainen ménage à trois, mutta useimmiten rakastajatar sentään säädyllisesti pidettiin perheen ulkopuolella.

Pyhää yksiavioisuutta siis loukattiin. Tai mitä siinä nyt niin pyhää olikaan, kysyi ranskalainen? Tietyillä eläinlajeilla on taipumus jyrkkään ja eksklusiiviseen yksiavioisuuteen, näin esimerkiksi joutsenilla. Ihmisillä ilmiö on aika suhteellinen: joillakin on ja joillakin ei ja toisilla on enemmän ja toisilla vähemmän. Kun nyt biologiaan mennään, muistakaamme ainakin myös ihmislajin jatkuva kiima.

Nykykulttuurissamme tähän asiaan liittyvää monogamian ja folie à deux’n myyttiä on pönkitetty niin ylenmääräisesti, että miehetkin ovat jo kai yhä useammin sisäistäneet uudenlaisen synnintunnon, joka liittyy niin sanottuun ”pettämiseen”. Feministisen militantin vähämielisyyden (folly) kannalta asia kuuluu peruskysymyksiin ja tavoitellun vallan tukipilareihin.

Ettei tässä nyt vallan jäisi naiiviuden pakkopaitaan, kannattaa tutustua siihen, miten asiat ymmärrettiin sata vuotta sitten, jolloin Ilmari Kiannon tapaiset oman tiensä kulkijat haastoivat niin kirkon tekopyhimykset kuin maallisetkin ahdasmielisyyden apostolit.

Pariisi siis leimautui kevytmielisyyden pääkaupungiksi ja miksipä ei. Olihan kyseessä tasavalta, jonka kansallislaulunakin oli tuo vertatihkuva vapauden symboli, marseljeesi. Pariisissa sai olla mitä mieltä halusi, ja suurkaupungin nimettömyydessä oli myös helppo elää, kuten halusi. Kenelläkään ei ollut oikeutta eikä edes mahdollisuutta tulla toisten elämäntapaa mestaroimaan.

Vai oliko asia sittenkään näin? Ehkä ranskalaisessa kulttuurissa kuitenkin oli tietty poroporvarillisuuden juonne, joka pani ihmiset kumartamaan sosiaaliselle paineelle. Vallankumouksellisuus, jolle pariisilaiset ovat aina olleet herkkiä, on sekin sentään massailmiö. Se on tarttuva tauti, joka laskee äkillisesti ihmisten älyllistä tasoa ja saa heidät tekemään yhdessä mielettömyyksiä.

Olen joskus nähnyt tolkuttomasta mellakoinnista näytettävän nimitystä neekeröinti, mikä siis ilmeisestikin viittaa ei-eurooppalaiseen etnisyyteen. Olisi kuitenkin väärin unohtaa, miten alttiita ranskalaiset ovat olleet tällaiselle käytökselle.

Suuren vallankumouksen aikana rahvas suoritti kaikenlaisia julmuuksia ja rehvasteli niillä sen sijaan, että olisi hävennyt. Bastiljin komendantti, markiisi de Launay teurastettiin ja hänen sydäntään kannettiin seipään päässä roskajoukon laulaessa vitsikkäitä kupletteja sydämen merkityksestä silloin kun juhlitaan.

Voin hyvin ymmärtää, että juuri tämän, yhä uudelleen ilmenevän mellakointiherkkyyden takia joku onkin nimittänyt ranskalaisia ”mielisairaaksi kansaksi”. Nimitys tietenkin viittaa kansallisen kulttuurin tiettyihin piirteisiin eikä sen jäsenten psyykkiseen terveyteen, mutta taitaa silti olla hieman kohtuuton.

Epäilemättä ranskalaiset ovat pohjoismaisesta näkökulmasta katsoen yhäkin aika kevytmielisiä ja ehkä myös taipuvaisia perusteettomaan hilpeyteen ja joutavaan venkoiluun muistuttaen tässä savolaisia. Toisaalta kyseessä saattaakin olla tietty taipumus syvällisyyteen eli siihen, ettei arkipäivän pikku asioiden anneta kokonaan pimentää sitä tosiasiaa, että olemme maailmaan heitettyjä, kuolevaisia ihmisiä.

Tämän takia, eli siis tavallaan sub specie aeternitatis, on sallittua ja suotavaa tuhlata joskus rahaa aivan tarpeettomaan ja nautiskella vaikkapa rakastajattaren kanssa hyvästä ateriasta ja viinistä keskellä päivää ja työviikkoa. Vai onko?

En minä voi kehua ranskalaisia erityisemmin tuntevani. Käsitykseni ovat vain rakentuneet eri lähteistä ja lähinnä kirjallisuudesta saatujen vaikutteiden pohjalle. Muuan vaikuttaja on ollut Armas J. Pulla, jonka kirjoja on syystäkin arvosteltu diletanttimaisiksi ja siis kevytmielisiksi. Olen kyllä aina nauttinut niiden lukemisesta.

Kiinnostavaa on, että Aleksandr Herzen, joka aikoinaan 1800-luvun puolivälissä saapui Pariisiin suurena länsimaalaistajana eli zapadnikkinä, korjasi pian näkemyksiään ja rupesi väittämään, että puheet ranskalaisten suuresta kevytmielisyydestä olivat myytti.

Ainakin venäläisiin verrattuna näet ranskalaiset olivat poroporvarillisuutensa vankeja. Venäjä –poliittisen orjuuden maa- oli kuitenkin arkielämän tasolla vapauden valtakunta –страна бытовой свободы.

Nyt tämä alkaa mennä jo monimutkaiseksi, mutta kuten sanotaan, elämä on. Oliko Ranska tuohon aikaan todella poroporvarillisuuden linnake? Entä säilyikö se sellaisena vuosisadan lopulle saakka?

Ehkä voisimme hyväksyä edellisen, mutta jälkimmäinen lienee pakko hylätä. Saattaa olla, että gallialainen keveys ja ésprit olivat keskimäärin juuri niin tyhjänpäiväisiä, kuin Dostojevskin aikalaiskuvaukset antavat ymmärtää, mutta tuntuu selvältä, että ero esimerkiksi pohjoismaihin ja Saksaan oli selvä Ranskan hyväksi: siellä osattiin elää! Ainakin ulkomaalaiset Pariisissa olivat vapaita sovinnaisuuden kahleista.

Saksalaiset ja miksei skandinaavitkin saattoivat olla syvällisiä omalla tavallaan, mutta ehkä ranskalaiset olivat sitä omallaan? Ville Vallgrenin ja muiden Pariisin suomalaisten kuvauksista välittyy yhä uudelleen se, miten vapaalta elämä tuntui tuossa kaupungissa, joka oli kuin olikin itse asiassa maailman napa ja koko maailman edistyksellisen kulttuurin tyyssija. Siitä on aikaa vain sata vuotta.

Meidän globalisoituneena aikanamme Pariisi saattaa näyttää lähinnä vain yhdeltä taantuvan eurooppalaisen maan pääkaupungilta, jonne menemistä vastaan puhuvat ankeat ja nuhjuiset pikku hotellit, amerikkalaiset ja saksalaiset turistit, täyteen ahdetut ravintolapöydät ja tunkeilevat ja joskus vaarallisetkin maahanmuuttajat, jotka ainakin välillä esiintyivät jo isännän elkein. Onhan niitä sellaisiakin puolia.

Ja mitäpä on meille Pariisi enää tänään verrattuna siihen, mitä se oli vielä puoli vuosisataa sitten? Osaako nuoriso ranskalaisia lauluja? Lukeeko se ranskalaisia romaaneja? Miten korkealla on ranskalaisen tieteen prestige?

Ei Ranska eikä Pariisi vielä mitättömyyksiin kuulu millään mittarilla, mutta kyllä se taitaa olla yhä kauempana kulttuurimme keskipisteestä. Nykyisellä maailmalla näyttää yhä olevan vain yksi napa, jota on viime aikoina nimitetty myös Trumpistaniksi. Mutta kehitys jatkuu ja huomenna asiat ovat taas toisin kuin tänään.

Jotakin tuntuu kuitenkin säilyvän. Pariisista voi yhä sanoa kuin Egon Friedell lähes sata vuotta sitten sanoi Ranskasta: sitä voi haukkua miltei kaikesta muusta, mutta ei siitä, että se olisi ikävä.

Timo Vihavainen pe 14.04. 11:15

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Suunnitelmat oli vahvistettu

Klo 00:07.

Demokraattinen repressio

ma 24.06. 23:40

Saaristolaivaston vaiheista

ma 24.06. 00:18

Venäjällä osataan

to 20.06. 23:01

Maa, joka oli

ti 18.06. 23:48

Helppohintaisuuden kysymyksiä

la 15.06. 01:04

Edelläkävijämaa

su 09.06. 22:53

Heräämisiä

to 06.06. 23:11

Kyydistä ja kyydityksistä

ke 05.06. 23:40

Orjuuden kasvot

ti 04.06. 23:03

blogit

Vieraskynä

Päivi Räsäsen avoin kirje arkkipiispa Luomalle

ti 18.06.2019 23:56

Juha Ahvio

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa

to 20.06.2019 23:03

Professorin Ajatuksia

Dopingiin uusi standardi

ke 26.06.2019 00:06

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Poliittisesti harhaanjohtavaa laintulkintaa oikeustieteilijöiltä

ma 24.06.2019 15:54

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Multikultin edistäminen hallitukselle ilmastotoimia tärkeämpää

ma 24.06.2019 14:28

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06.2019 23:43

Mika Niikko

Hallitusohjelma, Seta ja lapset

ke 26.06.2019 00:10

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06.2019 11:26

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Vappusatasesta juhannuskympiksi?

la 22.06.2019 10:11

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Voiko pahemmin epäonnistua kuin Soini?

ti 25.06.2019 19:04

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Suunnitelmat oli vahvistettu

ke 26.06.2019 00:07

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus?

ma 24.06.2019 00:19