Kauppoja uhkaa vapun jälkeen lakko - "Meille jäi vaihtoehdoksi luovuttaa tai painostaa"

Lakot näyttävät tällä hetkellä erittäin todennäköisiltä.

Kotimaa ke 12.04.2017 07:28

"Akavalainen Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö YTN kertoi tiistaina jättäneensä lakkovaroituksen valtakunnansovittelijalle. Kauppoja uhkaavat lakot ja ulosmarssit vapun jälkeisellä viikolla.", kertoo aamun uutinen Kauppalehdessä.

Kyse on ylityökorvauksista. Uutisen mukaan vain noin 10 prosenttia ylemmistä toimihenkilöistä saa ylityökorvauksia. 

”Olemme tarjonneet sopimusta, joka sisältää laajat paikallisen sopimisen mahdollisuudet. Kaupan liitto kieltäytyi neuvotteluista. Meille jäi vaihtoehdoksi luovuttaa tai painostaa neuvotteluihin. Me olemme nyt valinneet jälkimmäisen”, YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi totesi Kauppalehden mukaan tiedotustilaisuudessa.

Lakon vaikutuksista uutinen arvioi: "Lakon ensimmäinen vaihe kestäisi 2.5. keskiyöstä puoleen päivään. Toinen vaihe alkaisi 5.5. klo 12 ja kestäisi keskiyöhön. Lisäksi suunnitelmissa on pistelakko 4.5., joka koskisi Inex Partnersin tytäryhtiötäja vaikuttaisi Keskon Hakkilan toimintoihin."

Jukka Rahkonen ke 12.04. 07:28

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot