Vapaavuori lupaa tehdä töitä sen eteen, ettei suurmoskeijaa rakenneta

Helsingin tuleva pormestari Jan Vapaavuori sanoi, että hänen valintansa heikentää merkittävästi suurmoskeijan rakentamishaaveita.

Kotimaa ma 10.04.2017 14:11

Helsingin tuleva pormestari Jan Vapaavuori (kok) kertoi ISTV:n haastattelussa, että hänen valintansa heikentää merkittävästi suurmoskeijan rakentamishaaveita.

Varsinaisella äänivyöryllä Helsingin pormestariksi nouseva Jan Vapaavuori lupaa tehdä töitä sen eteen, ettei suurmoskeijaa rakenneta.

"En ole koskaan muuttanut kantaani vaaliyönä. Minulla on samat kannat vaalien jälkeen kuin ennen niitäkin. Minusta tällaista moskeijaa ei Helsinkiin tarvita. On selvää, että omalta osaltani tulen tekemään töitä sen eteen, ettei moskeijaa Helsinkiin rakenneta. Viime kädessä siitä päättää valtuusto", Vapaavuori sanoo IltaSanomien haastattelussa.

Kokoomuksella on Helsingissä suuri valtuustoryhmä, ja sen keskuudessa henki on sama kuin Vapaavuorella.

Haastattelussa Vapaavuorelta kysyttiin "Heikkenivätkö suurmoskeijan rakentamishaaveet merkittävästi viime yön aikana?" 

"Näin voi varmasti sanoa", Vapaavuori vastaa.

Persianlahdella sijaitseva saarivaltio Bahrain on luvannut järjestää 100–140 miljoonan euron rahoituksen suurmoskeijaan ja siihen liittyvään muslimien monitoimikeskukseen.

"Bahrainilla on tiiviit yhteydet Saudi-Arabiaan, jossa vallitsevassa asemassa oleva vanhoillinen sunni-islamin suuntaus suhtautuu jyrkästi shiioihin. On hyvin mahdollista, että ainakin osa suurmoskeijan rahoituksesta tulisi Saudi-Arabiasta", todetaan IltaSanomien artikkelissa.

Lähteen mukaan suurmoskeijan rahoittaminen ”terroristivaltioiden” rahoilla olisi ”historiallinen virhe”. 

Oikean Median blogistina toimivan, Menatto-konsultointiyrityksen johtaja ja geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija Alan Salehzadeh on kertonut aiemmin Iltalehden verkkosivuilla julkaistussa artikkelissa uskovansa, että Kalasatamaan kaavailtu suurmoskeija on Muslimiveljeskunnan ajama hanke. Hän kuitenkin myöntää, että selkeitä todisteita on vaikea esittää, koska Muslimiveljeskunta toimii suureksi osaksi julkisuudelta piilossa ja osaa kierrättää varoja eri järjestöjen kautta, hämärtäen yhteydet.

Salehzadehin mukaan Muslimiveljeskunta on levittäytynyt kaikkaille maailmaan, missä on sunni-muslimeita, siis myös Suomeen. Heidän ideologiaansa Salehzadeh kuvailee naisten oikeuksien, yksilönvapauksien ja tasa-arvon vastaiseksi. Hänen mukaansa erityisesti Bahrain, Turkki ja Qatar ovat pääosassa Muslimiveljeskunnan agendan ajamisessa ja ideologian levittämisessä. Bahrainin kuningaskunta on tarjoutunut rahoittamaan Helsingin suurmoskeija-hanketta.

Salehzadehin mukaan valtaosalla Suomen moskeijoista on jo nyt suora yhteys erinäisiin islamistisiin järjestöihin tai valtioihin. Hänen mukaansa näiden moskeijoiden toiminta estää muslimien integraatiota ja antaa vieraille valtioille ja ulkomaisille järjestöille vaikutusvaltaa Suomen sisällä. Hän nostaa esimerkkinä Iranin ja Saudi Arabian, alueelliset kiistakumppanit, jotka eivät salli toistensa rahoittaa tai perustaa moskeijoita omiin maihinsa juuri poliittisen vaikuttamisen estämiseksi.

Jukka Rahkonen ma 10.04. 14:11

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot