Blogi: Professorin Ajatuksia, pe 03.01.2020 23:42

Joulukuussa ei lyöty lämpöennätyksiä

Yle kertoi, että vuosi 2019 oli Suomessa 0,9 astetta vuosien 1981–2010 keskiarvoa lämpimämpi. Se ei ole paljon, mutta joulukuun keskilämpö oli maassamme peräti 3–6 astetta tavanomaista korkeampi. Sellaista meillä ei koeta kuin kerran 10-30 vuodessa, joskin viimeksi sama tapahtui Etelä-Suomessa vuonna 2017 ja Lapissa vuonna 2011.

Mistään ennätyksistä ei kuitenkaan ole kyse, sillä Ilmatieteen laitoksen mukaan Helsingin Kaisaniemessä (tilastojen) lämpimin joulukuu koettiin vuonna 2006, jolloin elohopea osoitti keskimäärin 4,0 °C lämpöä (vuonna 2019 "vain" 2,6 °C). Sodankylässä lämpimintä oli vuonna 1929, jolloin keskilämpö oli -2,2 °C, kun viime kuussa se oli -5,6 °C.

Koska Ilmastonmuutos on globaali eikä lokaali ilmiö ja näkyy ilmastotieteilijöiden mukaan parhaiten ja nopeimmin maapallon pohjoisimmissa osissa, tarkasteltakoon tässä samalla lämpötilojen indikaattoriksi hyvin käyvää arktisen merijään pinta-alaa.

Siihen liittyvät tilastot löytyvät täältä, joten piirsin kuvan eri vuosien joulukuisista lukemista.
 


Kuvassa herättää huomiota selvä epäjatkuvuuskohta tilaston alkupuolella. En tiedä mistä se johtuu, mutta se ei näy yhtä selvästi napajään laajuutta koskevassa tilastossa (paitsi vuoden 1987 puuttuvana lukuna), eikä myöskään muiden kuukausien tilastoissa.

Niin tai näin. Jos unohdamme tuon tilaston epäjatkuvan alkupään, huomaamme, että vuoden 2019 joulukuu ei ollut pohjoisella napa-alueella mitenkään erityisen lämmin. Päin vastoin, jään pinta-ala oli keskimäärin suurempi kuin vuosina 2006, 2007, 2010, 2012, 2016, 2017 ja 2018. Lisäksi se oli tilaston mukaan viime joulukuuta suurempi epäjatkuvuuskohtaa edeltävinä vuosina 1984 ja 1985.

Jos kuitenkin tarkastellaan koko vuoden 2019 napajään keskimääräistä kokoa, voimme todeta pohjoisen merijään koon olleen keskimäärin varsin pieni. Seuraavaan kuvaan on piirretty napajään vuosittaiset keskimääräiset pinta-alat (laskettuna kuukausittaisten pinta-alojen keskiarvona).
 


Näemme, että napajää on ollut kulunutta vuotta keskimäärin pienempi vain vuosina 2007 ja 2016. Tämä johtui siitä, että jään pinta-ala oli varsin pieni vuoden 2019 huhtikuusta marraskuuhun, vaikka se ei saavuttanutkaan uutta kuukausittaista minimipinta-alaa yhtenäkään kuukautena. Toisaalta jään pinta-ala oli kohtuullisen suuri tammikuusta maaliskuuhun ja jälleen joulukuussa.

Näyttää siis siltä, että huolimatta Suomen lämpimästä joulukuusta, ei globaali ilmasto viime vuonna ottanut jättiharppausta kohti kuumempaa ilmastoa. Tai ainakaan sellainen ei näkynyt arktisella merijäällä.

Jääkäämme siis jännityksellä odottamaan mitä pohjoisen napa-alueen jää kertoo meille ilmastonmuutoksen etenemisestä alkaneena vuotena. Saavutetaanko esimerkiksi ensi syyskuussa jään uusi minimikoko, jotta 10-20 vuoden kuluttua tapahtuvaksi ennustettu napajään täydellinen sulaminen ja jääkarhujen äärimmäinen ahdinko näyttäisivät hiukan todennäköisemmiltä kuin juuri nyt?

Aiempia ajatuksia samasa aihepiiristä:
2010-luku on ollut mittaushistorian lämpimin vuosikymmen
Mainio uutinen jääkarhuille ja muille huolestuneille
Arktisen merijään laajuus ei ole supistunut vuoden 2012 jälkeen

 

Professorin Ajatuksia pe 03.01. 23:42

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44