Viha voittamaton
Viha oli aikoinaan asia, jonka uskottiin tuottavan meille maanpäällisen paratiisin. Yksi, viimeinen taisto vain ja sitten se kauhea puhdistustyö ja johan alkaa elämä sujua…
Jääkärimarssissa puhutaan voittamattomasta vihasta, joka noille henkipatoille antaisi kai voimaa. Kotimaassa oli hirsipuu odottamassa maanpetoksen johdosta, joten tämä joukko oli jää nyt niin sanotusti armottomaksi. Samaa sanaahan käytettiin orpolapsista.
Mutta kyseessä oli poikkeustapaus, yksi pieni joukko vain. Vihan teoreetikot löytyvät yleensä vasemmalta. Luokkavihalla katsottiin olevan maailmanhistoriallinen tehtävänsä ja esimerkiksi Otto Ville Kuusinen teoretisoi, että vihaa on kahdenlaista: toinen, edistyksellinen variantti tuo hyvää tullessaan ja synnyttää joukkosankaruutta. Toinen taas oli joka suhteessa edellisen vastakohta, hui olkoonkin!
Toki meilläkin oli myös vastapuolella vihan teoreetikkoja, jotka katsoivat, että siinä on meillä mainio väline vähäisen voimamme lisäämiseksi. Sitä paitsi vihalla olisi suuri yhteiskunnallisesti integroiva vaikutus, kun se osattaisiin suunnata oikeaan kohteeseen eli venäläisiin. Tätä asiaa piti opiskella ja kehittää, sillä se oli meillä kovin kehittymätöntä, kuten Elias Simojoki ja Elmo E. Kaila todistivat.
Mutta vihaa meiltä kyllä oli löytynyt. Vuoden 1918 massahysterian aikana tapettiin liki kymmenen tuhatta aseettomiksi riisuttua kansalaista. Taantumusmiehet olivat jo Ranskan vallankumouksen aikaan syystä todenneet, ettei mikään despootti koskaan olisi voinut rangaista kansaa yhtä rajusti, kuin se itse teki.
Kun ajattelee vuoden 1918 perintöä, tuntuu aikamoiselta ihmeeltä, ettei revanssiin haluttukaan ryhtyä vuonna 1939, vaikka SKP siihen innokkaasti kutsui, ja väitti aivan uskottavasti, että tällä kertaa voitto olisi varma.
Olihan sitä vihan perintöä sitten joka tapauksessa vaikka muille jakaa. Rauhallisesti asiat sentään selvitettiin, kun kerran oli saatu todella kokea, mitä irti päästetyt intohimot saisivat aikaan.
Sen jälkeen istuivat meillä veriviholliset samassa eduskunnassa ja valtuustoissa, vaikka tämä asetelma lapualaisaikana jo uhkasi murtua. Järki se vain sittenkin voitti ja vaikka vihaa pitää jurnutettiin, ei sen pidemmälle enää menty. Saattoi monella olla aika elävä käsitys siitä, mitä sellaisesta olisi voinut seurata.
Olennaista tuolle rauhallisen kehityksen kaudelle oli vastustajan sietäminen. Sen äänen annettiin kuulua, vaikka sille naurettiin ja sitä manattiin ja paneteltiin, mutta ymmärrettiin sentään se perusasia, että demokratia tarkoittaa juuri erimielisyyden sallimista.
Tänä maailmanaikana tämä asia näyttää hämärtyneen. Se, joka on toista mieltä, vaiennetaan, mikäli mahdollista ja nythän se useinkin on mahdollista. Ennen oli mentävä kirjapainoon ja särjettävä se, nyt homma käy klikkailemalla.
Sensurointiin tarvitaan nyt vain pahaa tahtoa ja röyhkeyttä ja sitähän antaa epädemokraattinen mielenlaatu, josta ei löydy tilaa sen ymmärtämiselle, että oma mielipide ei olisi ainoa oikea.
Mutta aidosti totalitaariselle luonteelle ei riitä se, että vastustaja ja kaikki toisinajattelijat vaiennetaan. Hän tietää, etteivät nämä sydämessään olekaan hänen kanssaan samaa mieltä, vaan manailevat ja sättivät hänen näkemyksiään siellä missä pystyvät. Ajatuksilla, sanoilla ja töillä he rikkovat suvaitsevaisen humanistin pyhää tahtoa vastaan.
Tämä on tietenkin sietämätöntä ja niinpä erilaisia vihapuheita ja –ajatuksia vastaan on ryhdytty mobilisoimaan poliisivoimia ja asian kimpussa ahertaa jo useamman plutoonan verran univormuväkeä. Lisäksi on puuhassa mukana tuhansiin nouseva salaisten työntekijöiden (ven. seksot –sekretnyi sotrudnik) verkosto, jotka tekevät työtään aatteellisesta innostuksesta.
On erikoista, että käsitys siitä, että vihapuhe –jota ei ole mitenkään määritelty- olisi maassamme jonkinlainen hallitsematon ongelma, syntyi yhtäkkiä muutama vuosi sitten. Sen jälkeen sitä on papukaijamaisesti toisteltu valtakunnan kaikilla tasoilla ja peloteltu hirveillä seurauksilla. Eikös Hitlerkin aloittanut vihapuheella…
Nyt sitten viimein on oikein tutkittu, mitä ne ihmiset oikeastaan vihaavat.
Itse tutkimuksesta en tiedä sen enempää, kun lehdet ovat rajoittuneet kertomaan vain siitä, millaisia konkreettisia henkilöitä ihmiset ilmoittavat vihaavansa.
No, niitähän näyttää olevan, yllätys, yllätys, juuri räväkimpiä mielipiteitä esittäneiden joukossa. Uutisten perusteella perussuomaiset ovat johdossa, jos nyt olen noita epäinformatiivisia uutisia oikein tulkinnut. Lisäksi joukossa on ulkomaalaisia, kuten USA:n presidentti, ehkäpä muitakin.
66 prosenttia ihmisistä kuitenkin ilmoitti, ettei vihaa ketään, mikä mielestäni on aika odotettu tulos. Siinähän on myös vankka enemmistö, joten kukaties poroporvari voi meilläkin nukkua yönsä rauhassa.
Mutta tämä henkilöityvä viha ei mielestäni ole kovin kiinnostavaa. Kiinnostavampaa olisi tietää, paitsi miksi heitä vihataan, myös se, mitä viha tässä tapauksessa tarkoittaa ja mitä se koko tutkimuksessa yleensä tarkoittaa.
Mikäli vihaaminen tarkoittaa vain jonkin asian vastustamista, on se jokseenkin samaa kuin jonkin toisen asian kannattaminen. Siinä mielessä kyse on normaaleista demokraattisista valinnoista.
Mikäli vihassa sen sijaan ilmenee patologisia piirteitä ja kyvyttömyyttä erottaa toisistaan henkilöitä ja asioita, on kyseessä kai lähinnä lääketieteellinen ongelma, josta kärsiviä kannattaisi kehottaa hoidattamaan itseään.
Pelkän poliittisen tai muun mielipiteen patologisoiminen taas tietenkin on vain ilmentymä totalitaarisesta ajattelusta, jonka lähteenä näyttäisi olevan heikko älyllinen kapasiteetti. Kyvyttömyys sallia erilaisia mielipiteitä ja niiden esittämistä voi olla vaara demokratialle, mikäli se paisuu massailmiöksi.
Tiedottaminen tuosta vihatutkimuksesta on ollut kovin kummallista. Ainakaan minä en huomannut, kuka tutkimuksen on teettänyt ja miksi. Metodit ja lähtökohdat on myös sivuutettu uutisoinnissa.
Melkeinpä pistää vihaksi moinen typerehtiminen, tekisi mieleni sanoa, mutta sillä en tarkoita mitään erityisiä eikä yleisiä suunnitelmia noiden uutisoijien tai tutkimuksen teettäjien pään menoksi.
Mielipiteeseen jokaisella kuitenkin on oltava oikeus, myös vihaiseen.
Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.
Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?
ke 20.12.2023 22:32Onko historialla merkitystä?
su 18.02.2024 17:41Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä
la 24.02.2024 12:33Putinin puolueet eduskunnassa
ma 18.03.2024 12:06Lasten vai aikuisten oikeudet
ma 21.08.2023 19:21YLEN häveliästä
pe 02.02.2024 14:01Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44