Blogi: Timo Vihavainen, la 18.05.2019 09:47

Leikin uudet säännöt

Leikkivä ihminen

 

Kaikkein ilmeisimmät asiat on joskus vaikea hoksata. Kun Johann Huizinga antoi kustantajalle käsikirjoituksensa ”Kulttuurin leikkiaines” (ainakin saksaksi Das Spielelement der Kultur), arveli jälkimmäinen, että kyseessä oli lipsahdus ja että pitäisi olla Das Spielelement in der Kultur eli leikkiaines kulttuurissa.

Tuona , hesarin kulttuuriosastoa edeltävänä aikana näet katsottiin, että niin vakavassa asiassa kuin kulttuuri ei sinänsä mitään leikin sijaa ole. Toki leikitkin kuuluivat johonkin kulttuurin nurkkaan, mutta omana kategorianaan.

Mutta niin vain Huizinga kirjassaan keskittyi katselemaan koko kulttuuria ja huomasi, että se oli täynnä leikkiä ja siis myös peliä.

Leikki on osittain hulluttelua, jossa vakavuuden puute on usein koko ajan silminnähtävästi esillä. Etenkin lapset ovat tällaisten leikkien harrastajia ja jopa mestareita.

Vakavat aikuiset taas usein leikkivät totisella naamalla ja vakain tuumin pelaten, noudattaen tiettyjä sääntöjä, joita ei voi rikkoa. Muuten poistuttaisiin koko leikistä, joka olisi sitä myöten piloilla.

Lapsethan joskus suutuspäissään lähtevät leikistä ovet paukkuen, aikuinen taas tietää, että se, joka leikkiin ryhtyy saa leikin kestääkin.

Miten monta kertaa onkaan myös aikuisia haluttanut huutaa, ettei tämä nyt mitään aikuisten oikeata kanssakäymistä ole, lakataanpa jo leikkimästä.

Mutta leikistä eroaminen kesken kaiken merkitsee pahinta mitä voi tehdä –sääntöjen rikkomista.

Mikäli on sovittu, että pelataan vaikkapa pokeria, jossa hävinnyt maksaa sen, minkä sääntöjen mukaan joutuu maksamaan, ei auta vedota siihen, että kyseessä nyt oli vain peli.

Jokainen tietää, että joutuu vastaamaan juuri siitä summasta, jonka on nokittanut. Jos joku hävittyään muuta ehdottaa, se tarkoittaa vain sitä, että hän ei olisi ollut oikeutettu voittoonkaan, jos sellainen olisi sattunut. Jos tulee velkaa, se on kunniavelka, vaikka siitä ei mitään paperia olekaan.

Leikkiaines on kulttuurissa läsnä kaikkialla. Ollaan olevinaan tosissaan, vaikka ei tarvitsisi. Mutta kun on leikkiin ryhdytty, niin  siinäkin myös ollaan tosissaan. Leikin ja toden rajat häviävät.

Muuan kiinnostava näkökohta Huizingalla on sodan näkeminen leikkinä, leikin kannalta.

Ennen totaalisen sodan tuloa ylevöittämään länsimaisen ihmisen kulttuuria leikkiaines sodassa oli hyvin huomattava. Sodan sääntöihin kuului ensinnäkin sen julistaminen, jolloin siirryttiin uudenlaisten keskinäissuhteiden aikaan.

Kun Yrjö Jylhä ihmetteli: On sulla oikeus tappaa ja hällä, mutt’ mistä saitte sen oikeuden? Vastaus olisi kuulunut: niin on päätetty. Kuuluu leikin sääntöihin.

1700-luvun sodat olivat nekin myös oikeasti tappavia leikkejä, joissa mentiin hanhenmarssia päin kiväärin piippua.

Joskus saatettiin rivistöjen edessä jopa kursailla: Kuka ampuu ensin? Kohteliaampi nosti hattuaan ja sanoi: Après vous, messieurs! Seurauksena oli hirmuinen yhteislaukauksen aiheuttama sokki ja rökäletappio kohteliaammalle osapuolelle.

Niistä tapahtumista taidettiin sittemmin ottaa oppia.

Leo Tolstoi, entinen soturi, kuvaa, miten ranskalaisten kokoama yleiseurooppalainen Suuri armeija vaelsi Venäjälle kaikkien sääntöjen mukaisesti, mutta joutui enimmäkseen huitomaan tyhjää, kunnes kohtasi väärin pelaavan vastustajan.

Venäläinen talonpoika ei vastannutkaan miekkailijan haasteeseen vetämällä esiin oman säilänsä, vaan tarttui nuijaan, jolla huiteli vihollista sinne, missä parhaiten sattui.

Tämä oli niin sanottua rumaa peliä ja ranskalaiset vastasivat samalla mitalla. He aloittivat sellaisen barbarian, että ennen kansanvaltaista aikaa sitä ei olisi kukaan kehdannut ottaa vastuulleen. Myös Moskovan Kreml, joka ensin oli parhaansa mukaan häväisty, yritettiin räjäyttää, mutta kostunut ruuti ei syttynyt.

Tarina leikin rappeutumisesta irvokkaaksi väärinpelaamiseksi toistui toisessa maailmansodassa, jossa saksalaiset omaksuivat heti ihan uudenlaisen päämäärän. Se oli tuhoaminen, Vernichtungskrieg.

Sodanhan piti olla politiikkaa väkivaltaisin keinoin, mutta joka tapauksessa peliä omine sääntöineen. Mutta mitenkäs tällaista peliä voitiin pelata? Jospa en tuhoa sinua kokonaan, vaan osaksi, niin mitä annat korvaukseksi…?

No, tämä tästä kulttuurin rappion osa-alueesta.

Nykyään joka tapauksessa näyttää siltä, että leikkiaines myös sotilaallisella alalla on jälleen palannut kuvaan mukaan ja sääntöjä kunnioitetaan. Siinä on kuitenkin yksi suuri mutta.

Shakkipelissä kuningasta ei voi syödä. Se symbolisoi koko valtakuntaa ja sen tuhoaminen ei kuulu sivistyneeseen sodankäyntiin edes leikkinä.

Kuningas itse kyllä käyttää rajoitettua tuhoamiskykyä, mutta on itse koskematon. Se voidaan ainoastaan saartaa, manöveroida tilanteeseen, jossa se kuolisi, ellei tunnustaisi tappiotaan.

Sellainen oli jo suuren marsalkka Turennen ajatus ideaalisesta sodankäynnistä: miksi vuodattaa verta, mikäli voidaan käyttää aivoja ja pelata vastustaja tilanteeseen, jossa järki pakottaa antautumaan ja hyväksymään ehdot, joiden on puolestaan oltava asianhaarat huomioon ottaen kunnialliset eli siis kohtuulliset?

No, nykyään näemme lännen ja Venäjän välillä leikittävän leikkiä, jota nimitetään pakotesodaksi.

Länsi on vaativinaan Krimin palauttamista Ukrainalle, vaikka jokainen tajuaa, ettei se ole mahdollista.

Venäjä taas on pelkäävinään lännen suurta hyökkäystä, vaikka jokainen ymmärtää, ettei sellaista itse asiassa tarvitse ottaa huomioon.

Mutta muuan uusi asia tähän kulttuuriin on nyt pesiytynyt, itse belsebuubi, tarkemmin sanoen.

On nimittäin käynyt niin, että tässä pelissä ollaan nyt uusien sääntöjen mukaan pelaamassa itse kuninkailla, joiden koskemattomuutta ei periaatteessakaan kunnioiteta.

Oletetaan siis, että kuninkaan voi oikeasti syödä ja että sen estämiseksi tai siitä kostoksi syödään sitten vastapuolen oma kuningas.

Tämä on jo avoimesti barbaarista peliä tämä.

Väitetään, että jotkut naiset jossakin rupesivat pelaamaan tällaisilla säännöillä, kun eivät jaksaneet sietää sitä, että fallokraattinen kuningas aina vain komeili keskelläå kenttää, jossa noin kuvaannollisesti kaikki muut kaatuivat ja hurme huppelehti.

Oli miten oli. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että tällainen leikki ei enää ole aikuisten arvoista. Ei se ole lapsellistakaan, vaan pahempaa.

Miten on mahdollista, etteivät maailman kansat jo löydä itse kukin ääntä ja vimmaa tämän järjettömän pelin sääntöjen muuttamiseksi? Uudet säännöt ovat sen verran skandaalimaiset, että niiden laatijat pitää asettaa tilille, vastaamaan suoraan kaikkiin niihin kysymyksiin, jotka tässä esille nousevat.

 

 

Timo Vihavainen la 18.05. 09:47

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Suunnitelmat oli vahvistettu

ke 26.06. 00:07

Demokraattinen repressio

ma 24.06. 23:40

Saaristolaivaston vaiheista

ma 24.06. 00:18

Venäjällä osataan

to 20.06. 23:01

Maa, joka oli

ti 18.06. 23:48

Helppohintaisuuden kysymyksiä

la 15.06. 01:04

Edelläkävijämaa

su 09.06. 22:53

Heräämisiä

to 06.06. 23:11

Kyydistä ja kyydityksistä

ke 05.06. 23:40

Orjuuden kasvot

ti 04.06. 23:03

blogit

Vieraskynä

Päivi Räsäsen avoin kirje arkkipiispa Luomalle

ti 18.06.2019 23:56

Juha Ahvio

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa

to 20.06.2019 23:03

Professorin Ajatuksia

Dopingiin uusi standardi

ke 26.06.2019 00:06

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Poliittisesti harhaanjohtavaa laintulkintaa oikeustieteilijöiltä

ma 24.06.2019 15:54

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Multikultin edistäminen hallitukselle ilmastotoimia tärkeämpää

ma 24.06.2019 14:28

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06.2019 23:43

Mika Niikko

Hallitusohjelma, Seta ja lapset

ke 26.06.2019 00:10

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Facebook rakastaa minua

ke 26.06.2019 21:53

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Vappusatasesta juhannuskympiksi?

la 22.06.2019 10:11

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Voiko pahemmin epäonnistua kuin Soini?

ti 25.06.2019 19:04

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Suunnitelmat oli vahvistettu

ke 26.06.2019 00:07

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus?

ma 24.06.2019 00:19