Viime aikoina on puhuttu paljon ilmastonmuutoksesta ja siitä kuinka se aiheuttaa ihmisissä ahdistusta. Jopa alhainen lapsilukumme on pantu sen piikkiin, missä lienee osa totuutta, vaikka suurin syy siihen lieneekin yhteiskunnassamme vallitsevassa hedonistisessa ilmapiirissä.

On siis jälleen kerran tullut aika tarkastella tuon ihmisiä ahdistavan ilmastonmuutoksen kehittymistä sen herkimmällä mittarilla eli arktisella alueella. Tarkemmin sanottuna arktisen merijään eli pohjoisen napajään kokoa proxyna pitäen.

Ihan alussa haluan kuitenkin palauttaa arvoisan lukijani mieleen sen, mitä kirjoitin aiheesta 16. päivänä huhtikuuta: "pohjoisen merijään laajuus... maaliskuun 31. päivänä pienempi kuin kertaakaan mittaushistorian aikana samalla päivämäärällä.

Jään sulamisvauhti jatkui ripeänä aina huhtikuun 10. päivän asti, jolloin sen laajuus oli erittäin paljon pienempi kuin minään muuna vuonna. Sen jälkeen vuosien välinen ero alkoi supistua, mutta edelleen ollaan siinä tilanteessa, että pohjoinen napajää on varsin merkittävästi pienempi kuin aiempina vuosina."

Tänä aamuna voin kertoa ainakin jääkarhujen kannalta sen iloisen uutisen, että pohjoisen napajään laajuus ei enää ole mittaushistorian pienin, vaan "vasta" toiseksi pienin. Se oli nimittäin 11. päivänä 12,432 miljoonaa neliökilometriä kun vuoden 2016 samana päivänä sen laajuus oli 12,348 miljoonaa neliökilometriä.

Nähtäväksi jää miten arktisen merijään laajuus kehittyy jatkossa, sillä edelleen on mahdollista että se "saavuttaa ensi syyskuussa - jolloin jään koko on pienimmillään - uuden ennätyksen". Edellinen eli voimassa oleva tilastominimihän on vuodelta 2012.

Olen aiemmin todennut myös, että pidän arktisen merijään laajuutta luotettavampana ilmaston proxyna sen pinta-alaa, koska sen mittaaminen on yksiselitteisempää. Niinpä olen seurannut sen koon vaihteluita kuukausittain. Niin myös huhtikuun osalta.

Ottaen huomioon, että arktisen merijään laajuus oli tilastojen mukaan koko huhtikuun ajan selvästi pienempi kuin minään muuna vuonna oletin että sama koskisi myös sen pinta-alaa. Yllätykseni oli suuri kun huomasin, ettei asia ollutkaan näin: napajään pinta-ala oli ollut vuoden 2007 huhtikuussa kulunutta huhtikuuta pienempi; ei paljon, mutta noin 0,25 prosenttia kuitenkin.

Jääkäämme siis jännityksellä odottamaan kuinka kiihtyväksi arveltu ilmastonmuutos sulattaa pohjoisen napajäämme: palaako sen laajuus ehkä jo huomenna ajankohtaan nähden tilastohistorian pienimmäksi ja seuraako sen pinta-ala kesän aikana laajuutta ja sulaa niin ikään tilastojen ykköseksi pienuudessaan? Vai käykö sittenkin niin, että vuosi 2012 saa pitää arktisen napajään minimikoon ennätyksensä myös kuluvan syyskuun jälkeen eikä arktinen napajää ala sittenkään sulaa yhä kiihtyvällä nopeudella vaan noudattaa jotain toista eri perustein hahmotelluista kehityskuluista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutos. Nyt?
Arktinen napajää sulaa kiihtyvällä tahdilla - vai sulaako?
Napajää ei tue yhteyttä globaalin lämpenemisen ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden välillä