Blogi: Professorin Ajatuksia, ke 08.05.2019 22:57

EU on rakentamassa verovarojen siirtomekanismia Suomesta muualle

Olemme Suomessa tottuneet siihen, että maan eri osien välillä tehdään tulonsiirtoja. Sellaisia ovat esimerkiksi kuntien valtionosuudet, joiden tavoitteena on kuntien vastuulla olevien julkisten palvelujen saatavuuden varmistaminen tasaisesti koko maassa siten, että kansalaiset voivat saada tietyn tasoiset peruspalvelut asuinpaikastaan riippumatta kohtuullisella verorasituksella.

 

Tulonsiirrot ovat siis valtion keino tasata eri alueiden taloudellisen tuottavuuden eroja siten, että valtakunnan eri osat pysyvät asuttuna. Maksumieheksi niissä joutuvat ne osat maata, joissa verokertymä on syystä tai toisesta saajaseutuja korkeampi. Näitä syitä voivat olla esimerkiksi väestörakenne, paikallisen kulttuurin suhtautuminen työntekoon tai yrittämiseen, väestön koulutusaste, luonnonolosuhteet ja niin edelleen. Siis alueen taloudelliseen tuottavuuteen vaikuttavat tekijät.

 

Euroopan Unionissa eri valtioilla oli aiemmin omat valuuttansa. Niissä oli se hyvä puoli, että kurssia muuttamalla voitiin nostaa valtion taloudellista kilpailukykyä, minkä seurauksena taloudellinen tuottavuus nousi, mikä mahdollisti jälleen yritysten toimintakyvyn ja työllisyyden sekä sitä kautta julkisten palveluiden tuottamisen. 

 

Tämä muuttui kun EU:n alueelle lanseerattiin yhteinen valuutta ilman, että samalla luotiin eri talousalueiden välille tehokasta tulonsiirtojärjestelmää. Iltalehden mukaan sellainen on nyt kuitenkin tulossa ja Suomi vauraana maana on luonnollisesti joutumassa sen maksumieheksi. 

 

Jutussa haastatellun valtioneuvoston yleisten EU-asioiden yksikön neuvottelevan virkamiehen Jussi Lindgrenin mukaan suunniteltu erillinen talousarvioväline "on karkeasti sanottuna tulonsiirtoväline vaurailta vähemmän vauraille jäsenmaille... kyllä tässä miinuksen puolelle jäädään". Tosin väline saattaa hyödyttää eurooppalaista taloutta, mistä myös Suomi voisi kenties saada epäsuoraa etua.

 

Jutun mukaan Suomi suhtautuu uuteen talousvälineeseen lähtökohtaisesti varauksellisesti, mutta ei ole kuitenkaan asettunut vastustamaan sen tuloa, vaan on pyrkinyt vaikuttamaan sen sisältöön. Totuus on kuitenkin, että on välineen sisältö mikä tahansa, joutuu suomalainen veronmaksaja maksumiehen paikalle joka tapauksessa, koska tarkoituksena on tehdä tulonsiirtoja vauraasta pohjoisesta köyhään etelään ja itään. 

 

Onni onnettomuudessa on se, että tässä kuussa kaikilla äänestysikäisillä suomalaisilla on mahdollisuus ottaa asiaan kantaa äänestämällä Eurovaaleissa. Eli mikäli arvoisa lukijani kokee edelle kuvaamani asian tärkeäksi, kannattaa asia ottaa huomioon ehdokasta valitessaan, sillä IL:n haastatteleman virkamiehen mukaan "se voi olla sikiö isommalle yhteiselle mahdolliselle budjetille, ja jotkut maat haluavat luoda yhteistä taloushallintoa euroalueelle. On EU:n toimintalogiikkaa, että uudet asiat tuppaavat kasvamaan vuosien varrella."

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Suuret uudistukset eivät saa johtaa alueiden väliseen polarisoitumiseen

Miksi euromaiden talous lähti nousuun?

Suomen on siirryttävä eurosta markkaan

 

Professorin Ajatuksia ke 08.05. 22:57

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44