Blogi: Arto Luukkanen, su 05.05.2019 22:24

Missä on sinun kultasi, oi Suomi-neito?

(Nyt kun Suomeen runnotaan ns. "maailmanlopun hallitusta", jossa on mukana SDP, kepu, vassarit, vihreät ja ruotsalaiset kannattaa puhua jostain kestävästä. Siitä viikolla enemmän)

**

Kultamme on ”pieninä palasina maailmalla”, kuten suomalainen kansanlaulu toteaa.

Vuonna 2013 Suomen Pankki suostui kertomaan julkisuuteen, missä valtion kulta on varastoitu. Meillä suomalaisilla on yli 49 tonnia kultaa, josta hiukan yli puolet on varastoituna Britannian keskuspankin Bank of England suojiin ja 20 % Ruotsin keskuspankin Riksbankenin holvissa.

Siitä alle viidennes on Yhdysvalloissa keskuspankki Federal Reserve’n tallessa New Yorkissa ja seitsemän prosenttia Sveitsissä. Kaiken kaikkiaan vuonna 2013 meillä oli kultaa Suomessa säilytyksessä n. 74 miljoonan euron arvosta, loput reilu 1,5 miljardia ulkomailla.

  (https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/taulukot/rati-taulukot-fi/SP_tase_fi/).

Mitä se Suomen kulta siellä oikein tekee?

Kulta ei kuitenkaan makaa käyttämättömänä vaan periaatteessa ”taseet on pantu töihin”.

Selkosuomeksi se merkitsee sitä, että suomalaista kultaa voidaan liisata n. 1,5-3,00% korkoa vastaan.

Kyseessä on riskialtis operaatio, sillä periaatteessa liisaaja voi mennä konkurssiin. Kulta on sen jälkeen monissa eri taseissa eikä silloin tiedä, kenen se todellisuudessa on.

Merkillisintä tässä on sen, että kulta on siten vaarassa hävitä ihan siksi, että joku haluaa sen ja on valmis fyysisesti ottamaan sen. Tällainen kulta on monissa tileissä ”asset”-osastossa ja sen alkuperäinen omistaja voi menettää sen osakepelissä.

Saksa haluaa omansa takaisin

Kyseinen epävarmuus on johtanut siihen, että esimerkiksi Saksa on vaatinut omaa kultaansa takaisin. Se laivasi sen ulkomaille kylmän sodan aikana, sillä Bundesbank pelkäsi, että Neuvostoliitto voisi saada ne itselleen sodan syttyessä.

Saksan varanto on ollut mahtava. Sillä on ollut 1200 tonnia kultaa (50 miljardin euron edestä) New Yorkin US Federal Reserve’n tilojen holveissa.

Vuonna 2013 isänmaallisten ja varovaisten saksalaisten vaatimuksista Angela Merkelin hallitus oli kuitenkin pakotettu vaatimaan kultansa takaisin.

Venäjän hyökkäystä ei Saksassa enää juuri kukaan pelkää, mutta kansainvälinen epävarmuus huolettaa.

US Federal Reserve ei halunnut palauttaa sitä, vaan neuvotteli sen palautuksen takaisin 7 vuodessa, ts. kullan pitäisi olla Saksassa vuonna 2020. Se on toimittanut Saksalle sen omaa kultaa takaisin ”tipoittain”.

Kyseinen haluttomuus on johtanut siihen, että kansainvälinen bisnes on ruvennut epäilemään sitä, että Federal Reserve’n tiloissa ei ole muuta kuin hämähäkinseittejä. Että kulta on laivattu muualle.

Ärhäköiden neuvotteluiden jälkeen vuonna 2014 Saksa sai 120 tonnia kultaa takaisin Pariisista ja New Yorkista. Myöhemmin kultaa on annettu Saksalle takaisin noin 200 tonnia. USA pitää kuitenkin suurta osaa sen kullasta ”panttivankina” eikä Bundesbankilla ole oikeutta edes tarkastaa sen määrää.

Joidenkin teorioiden mukaan USA on myynyt sen Kiinalle eikä sen holveissa olisi enää yhtään tätä jalometallia. Myös Lontoon holvien kirjanpidon pitävyys ovat olleet spekulaation kohteena, sillä mm. Venezuelan kultaa ei suostuttu palauttamaan fyysisenä heidän maaperälleen.

Italiakin haluaa kultansa takaisin

Kulta on nyt kallista ja arvokasta!

Euroopan keskuspankin johtaja Mario Draghi on ilmoittanut, että Euroopan keskuspankki aikoo ottaa haltuunsa kultavarannot EU:n jäseniltä. Se katsoo, että hallitukset saisivatkin myydä omaa kultaansa vain sen luvalla! Mitä tarkoittaa kielto käyttää omia varojaan ilman lupaa? Holhouksenalaisuutta!

Euroopan keskuspankki aikoo asettaa EU:n jäsenmaiden hallitukset omaan holhoukseensa!

Draghin lausunto johtui siitä, että Italian uusi hallitus aikoi hankkia omat kultansa takaisin Italiaan.

Se ei vielä ole tarpeeksi, sillä Viiden tähden liike, päähallituspuolue, on pyytänyt Italian parlamenttia hyväksymään lain, jonka mukaan maan valtava 2 451 tonnin kultavaranto (102 miljardia euroa) olisi paitsi mahdollista saada Italiaan myös suoraan italialaisten käyttöön. ”Se kuuluu Italialle – ei pankkiireille”. Miksipä Italian pitäisi avuttomana kärvennellä pankkien korkoloukuissa tiet, sairaalat ja työpaikat kituuttaen, kun sillä on kultaa asukasta kohti enemmän kuin missään?

Italian keskuspankki suoraan Euroopan keskuspankin alaisena ei tietenkään pidä näistä vaatimuksista eikä halua, että maan kultavarannot tulisivat omien kansalaisten käyttöön (!). Ajatus on järkyttänyt keskuspankkia ja EKP:tä.

Italian vaatimus kullan palauttamisesta tapahtui yhtä aikaa Romanian vastaavan vaatimuksen kanssa. Sillä on Englannin pankissa 104 tonnia kultaa (3,84 miljardia euroa). Romanian vanavedessä myös Unkari on vaatinut pois kultaansa pois Englannin pankista.

Miksi kultaa vaaditaan pois?

Mistä tämä halu palauttaa kulta jokaiseen omaan kotimaahan sekä säilyttäjien haluttomuus toteuttaa sitä kertoo? Se kertoo toisen maailmansodan häviäjävaltioiden itsetunnon kasvusta.

Näyttää kuitenkin siltä, että se kielii eniten siitä, että luottamus kansainväliseen talousjärjestelmään on horjumassa.

Ennen kaikkea USA:n kasvava budjettivaje ja EU:n bondien rahoittamisen loppuminen kertovat siitä, että ”the party is over”.

Lainarahalla eläminen on saavuttamassa lakipisteensä ja nyt ainoastaan todelliset arvot ja vakuudet ovat kovaa valuuttaa.

Kun lainapaperien arvottomuus paljastuu, merkitsee se totista paikkaa maailmantaloudessa.

Suuren maailmanlaajuisen laman koittaessa pärjää se, jolla on kultaa – ei papereita. Se on ollut syynä, että Kiina on ollut usean vuoden ajan maailman suurin kullan ostaja.

Kiina – kullan superostaja!

Näyttää siltä, että Kiina valmistautuu aktiivisesti mahdollisuuteen irtaantua dollarijärjestelmästä. Se pyrkii siihen, että se ei olisi enää niin riippuvainen Washingtonin määräyksistä.

Kiinalla oli vuoden 2018 lopussa yhteensä 1852 tonnia kultaa (76 miljardia dollaria) ja kullan määrä kasvaa koko ajan ostojen takia. Samalla se on myynyt vähitellen US Treasury’n arvopapereita ja sijoituksia. Sillä on myös noin 2 biljoonan dollarin valuuttavarannot.

Näiden ja omien kultavarantojensa avulla se valmistautuu hankkimaan kyvyn vastustaa USA:n kauppapakotteita ja ylivaltaa. Kiinaa ärsyttää erityisesti se, että USA:lla on käsissään talouden kiristysruuvit ja pankkimaailman hanat. Ikävänä esimerkkinä on tilanne vuodelta 2017 kun Dandongin alueen pankki ”kytkettiin” pois kansainvälisestä kaupasta siitä syystä, että sillä oli yhteyksiä Pohjois-Korean kauppaan. Myös Venäjä unelmoi pääsystä pois USA:n kauppapakotteiden alaisuudesta ja siksi se myy pois USA:n arvopapereita ja hankkii lisää jalometalleja.

Mitä Suomen pitäisi tehdä?

Suomen olisi hyvä harkita maailmalla olevan kullan mahdollisimman nopeaa palautusta omalle maaperälle. Saksan esimerkki kannattaa. Kun muuten seurataan niin palvelualttiisti Saksaa, niin miksei myös tässä, missä saksalaiset toimivat oikein, menestyksekkäästi ja eurooppalaisesti?

Mikäli suuri kansainvälinen lama koittaa, jää Suomen kulta ikuisesti ”liisattavaksi” tai pahimmassa tapauksessa se ”häviää” jossain kriisi-konkurssissa.

Ja milläs silloin pystytään hoitamaan kriisiajan poikkeuskulut?

Meillä on hyviä luolia täällä Suomessa, jossa säilyttää sitä kultaamme sopivien varuskuntien läheisyydessä.

Oma kulta on paras kulta!

 

Arto Luukkanen su 05.05. 22:24

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Sanna Marin ja Suomen epärehellisin hallitus

ke 11.12. 22:13

Keulakuvat eivät sovi Suomen hallitukseen!

pe 06.12. 00:10

Bravo Antti! Neuvo: ei pihanperälle vaan kokonaan pois

ti 03.12. 22:25

Onnea Sirpa ja vahva tuki Rinteen eronpyynnölle!

pe 29.11. 23:16

Rohkaisun ja tuen avoin kirje Sirpa Paaterolle

ke 27.11. 22:27

Valehtelu omistajaohjauksen ja politiikanteon instrumenttina?

ti 26.11. 23:01

Syvätyperyyden aika ja indoktrinaatiota lapsille

su 24.11. 22:33

OHISALO-OPPI

la 23.11. 19:39

Joka neljäs on perussuomalainen - kohta joka kolmas!

pe 08.11. 22:06

Demokratian puolueet - yhteistyössä isänmaata puolustamaan!

to 07.11. 00:07

blogit

Vieraskynä

Jälleen kerran kaikki alkoi siitä, kun Israel ampui takaisin

su 17.11.2019 00:37

Juha Ahvio

30.11.2019 on kulunut 80 vuotta Suomen itsenäisyyden turvanneen talvisodan alkamisesta

ma 09.12.2019 22:14

Professorin Ajatuksia

Uusi jäsen demareiden otuskerhoon ja hallitukselle välikysymys kansan harhauttamisesta

ke 11.12.2019 22:11

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Sätkynukkehallitus, marionettiministerit

ke 11.12.2019 22:16

Petteri Hiienkoski

Hallituskiisi on myös laillisuuskriisi

pe 13.12.2019 14:45

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Haluan provosoida ihmisiä tutkimaan asioita itse

la 12.10.2019 11:17

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoon nuorisotiloissa jatkuvia etnisiä konflikteja

la 05.10.2019 23:55

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Sanna Marin ja Suomen epärehellisin hallitus

ke 11.12.2019 22:13

Mika Niikko

Mielipide tai vihainen puhe ei ole rikos!

ma 11.11.2019 22:02

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Hourulan väen ilmastovallankumous julkistettiin

su 17.11.2019 09:51

Heikki Porkka

Suomi-media on jälleen kärsinyt murskatappion

pe 13.12.2019 08:50

Tapio Puolimatka

Voiko mies synnyttää?

ma 07.10.2019 23:31

Olli Pusa

Oikeusviranomaiset vastaan kansa

pe 22.11.2019 18:37

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Mikä on muuttunut 30-vuodessa.

pe 11.10.2019 00:57

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Vetäytyjät

ke 11.12.2019 22:12

Matti Viren

Vesi maksaa

su 08.12.2019 12:49