Blogi: Professorin Ajatuksia, pe 03.05.2019 23:20

Al-Taeen ja Halla-Ahon kirjoitusten "pieni" ero

Kansanedustaja Hussein Al-Taee on tunnettu rauhanvälittäjä. Viime aikoina on lisäksi selvinnyt, että hän on ollut myös ns. vihapuhuja ja mahdollisesti jopa Iranin pappisvallan etujen ajaja Suomessa. Valtakunnansyyttäjänvirasto tutkii parhaillaan sitä, tulisiko hänet viedä puheistaan oikeuteen.

Al-Taeen kirjoituksiaan on verrattu myös Jussi Halla-ahon Scripta-kirjoituksiin. Ja käytetty mm. perusteena sille, että myös Al-Taee olisi tuomittava.

Ensin on syytä todeta, että Halla-ahon tuomioon johtanut kirjoitus oli laadittu sen osoittamiseksi, etteivät lait ole samat kaikille. Ja hänen siitä saamansa tuomio vahvisti tuon käsityksen.  Al-Taeen kirjoituksilla ei sen sijaan näyttäisi olevan muuta tarkoitusta kuin vihan osoittaminen niiden kohteille.

Minun nähdäkseni Al-Taeen kirjoitukset ovat olleet lähinnä oman aatteensa sumentamien aivojen tuotosta ja osoitus kyvyttömyydestä vakaaseen harkintaan. Hän on myös itse tunnustanut tämän pyytämällä niitä anteeksi. Hyvä näin, vaikka anteeksipyynnön vilpittömyydestä ei olekaan mitään takeita ennen kuin aika ja miehen käytös vastaisuudessa osoittavat asian.

Al-Taeen ja Halla-ahon kirjoituksilla on kuitenkin olemassa yhteys. Se koskee sananvapautta, jonka osalta Al-Taeen kirjoitukset osoittivat maamme epäselvän mielipiteitä rajoittamaan tarkoitetun oikeuskäytännön ongelmallisuuden.

Siksi tästä tapauksesta pitäisi todellakin tehdä johtopäätös. Ja se on luopuminen kaikista mielipidekirjoituksiin liittyvästä epäselvästä oikeuskäytännöstä.

Rangaistavaksi olisi katsottava ainoastaan uhkaukset ja sen kaltaiset kirjoitukset, joista saattaa olla todellista vaaraa kohteilleen. Sen sijaan lapselliset muiden haukkumiset tai tosiasiat ja niiden loogiset johtopäätökset pitäisi ilman muuta jättää oikeussalien ulkopuolelle.

Niistä ensimmäinen kun kertoo lähinnä sanojansa omasta matalaotsaisuudesta (Al-Taee) ja jälkimmäiset ovat tehokas tapa osoittaa yhteiskunnallisia ongelmakohtia (Halla-aho). Näistä kumpaakaan ei voi pitää rankaisemisen arvoisena - mutta ensimmäinen tuskin käy suosituksesta mihinkään yhteiskunnalliseen tehtävään, kun taas jälkimmäinen osoittaa sellaiseen suorastaan harvinaislaatuista kyvykkyyttä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreä poliitikko käytti oikeuttaan vihapuheeseen
Huhtasaari sallisi kaikille sananvapauden
Hussein Al-Taee ja yhteiskunnallinen omistajuudentunne

 

 

Professorin Ajatuksia pe 03.05. 23:20

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44