Blogi: Arto Luukkanen, su 24.03.2019 22:19

Roni Back on poliittinen henkilö?

Eilen Yle lähetti uutisen, jossa YouTubettaja Roni Back väitti, että häntä on käytetty hyväksi minun ”vaalipropagandassani”.

Asia ei tietenkään ole niin.

Sovin hänestä haastattelun ohjelmaani viime vuoden lopulla. Se kuvattiin tammikuussa 2019 ja se lähetettiin eetteriin 12.2.2019. Haastattelun jälkeen kuvatussa lyhyessä ”fiilistelyvideossa” me toteamme Roni kanssa, että lasten ja nuorten kannattaa käydä koulunsa mutta myös unelmat ovat tärkeitä.

Se miten sitä minuutin videota käytettiin, oli erinomainen – ja se julkaistiin minun Facebook-sivuilla. En ollut silloin ehdokas, eikä siinä videohaastattelussa ollut mitään poliittista mainontaa.

Se sai olla rauhassa yli kuukauden ja sitä katsoi noin 2000 ihmistä. Se oli jo miltei unohtunut. Koulutuksen asia sai kuitenkin silloin ansaitsemansa huomion: on tärkeää, että lapset käyvät koulunsa eivätkä jää kotiin nurkkiin pelaamaan pelejä.

Videoklipin intressi oli hyvä ja epäpoliittinen. 

Sitten se ei ollutkaan.

Miten demonisoidaan - esimerkkejä

Tämä kirjoitukseni oikeastaan ihmettelee sitä miksi jotain poliittista puoluetta demonisoidaan niin, että tämän henkilön kanssa yhdessä näkyminen jossain videossa voi ”tahria” hänet.

Se johtuu minusta siitä, että valtamedia on vanhojen poliittisten puolueiden suostumuksella lähtenyt tähän ”tahrimisleikkiin” mukaan.

Ongelma liittyy tietysti edustamaani puolueeseen – perussuomalaisiin, joiden marginalisointi on saavuttanut järkyttävän laittomat mittasuhteet. Kyse on toimittajien asenteista; jotka muistuttavat lähinnä villien ihmissyöjien käsiin joutuneiden lähetyssaarnaajien kauhua.

Laitan tässä muutamia esimerkkejä siitä.

Miettikää minkälainen hulabaloo olisi syntyisi, jos Pekka Haavisto mainitsisi jossain haastattelussaan jonkun vanhan puolueen edustavan ”ihmisvihaajia”?

Asiasta ei kuitenkaan syntynyt ongelmaa kun kyse oli PS-puolueesta.

Tämä tapahtui 14.7. 2017, noin klo 8.35 kun vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto radiossa Yle 1 (Porista) yhdisti PS-puolueen ihmisvihaan.

Toinen tällainen yleinen tapahtuma oli kun toimittaja Eeva Lehtiniemi 6.3. Huomenta Suomi lähetyksessä totesi että ”Soini avasi puolueen rasisteille”. Keitä rasisteja hän tarkoitti? Kaikkia vai jotain erityistä?

Tällaista mielipiteen muokkausta voi heitellä surutta televisiossa eikä kukaan ajattele että ”nytpä se toimittaja sanoi rumasti…”.

Perussuomalaiset ali-ihmiset

Kyse on asenne-ilmaston muokkauksesta. Siinä ei ole tippaakaan moniarvoisuutta tai humanismia: esimerkiksi vuoden 2017 PS puoluekokouksessa paikalle lähetetyt hyvin tunnetut toimittajat (jotka tekevät muuten nyt vaalihaastatteluja) vitsailivat kova'äänisesti ja iloisena iltajuhlassa, että ”eihän nämä persut osaa käyttää haarukoita”.

Näiden viesti oli selvä: Perussuomalaiset ovat jotain ali-ihmisiä. Joukkona. Tämä jos mikä oli ”hyvä-rasismia”.

Roni Backin asenne on ymmärrettävä näiden toimittajien mielipiteiden kautta. On selvä, että esiintyminen samassa kuvassa tai edes saman hengittäminen kuin nämä ”rasistit” tai ”ihmisvihaajat” tahrii ihmisen karman loppuiäksi kun ”hyvä-media” suoltaa tällaista mielipiteen muokkaamista. 

Haluaisin siksi ystävällisesti kysyä Ronilta: PS-puolue on laillinen puolue ja toimii Suomen lakia kunnioittaen. Miksi se, että olet samassa kuvassa sen puolueen jäsenen kanssa, tahrii sinut? Minusta se ei tahri sinua.

Hyvisten kanssa voi olla

Hyvien ja kunnon ”Hyvä Puolueiden” kanssa Roni ei pelkää tahriutumista.

Tässä muutama esimerkki:

Roni Back ja Sauli Niinistö 9.12.2017.

Roni kertoo videolla että hänet pyydettiin mukaan matkalle, sillä nuorten kiinnostus politiikkaan on ollut laskussa. Eli hän siis on mukana politiikassa?

Seiskan mukaan Roni Back oli myös Niinistön vaalivalvojaisissa. Artikkelissa myös kerrottiin, että Back äänesti Niinistöä. Mutta Roni, eihän sinun pitänyt ottaa poliittisesti kantaa? Tai osallistua vaalipropagandaan?

Kannattaako Suomen olla EU:ssa?

Video tehtiin Euroopan komission Suomen-edustuston ja Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimiston kanssa!

VIDEOLLA RONI: 9.5. Vietetään Eurooppa päivää ja sen kunniaksi voi voittaa matkan Kuopioon, jossa pääsee tapaamaan Ronia? ”Sun pitää ottaa kuva siitä miten EU näkyy sun arjessa ja lisätä hashtag #MUNEUARKI ja olet mukana arvonnassa.”

RONI: ”Se et me ollaan yhtä se tuo sen mahdollisuuden et me voidaan vaikuttaa asioihin yhdessä joka on mun mielestä tosi tärkeetä ja sen takia mä vähän pelkään et jos enemmän alkaa tapahtuu tällast Brexit tyylistä menoa, maat alkaa viemään enemmän omia etuja kuin Euroopan yhteisön etuja niin mihin tää johtaa.. mä en tiedä.”

Roni tapasi myös Jyrki Kataisen Belgiassa! Mutta kuitenkin, eilen julkaistussa uutisessa Roni ilmoitti seuraavanlaisesti: ” Back painottaa, ettei halua ottaa poliittista kantaa eikä esiintyä vaalikampanjassa.”

Roni on tavannut myös Hjalliksen. Katsokaa YouTubesta!

Hyvä Roni - arvostan sinua!

Niin Roni, nähtävästi politiikka on sinulle ihan ok.

Jos puolue on median ja muiden mielestä oikea!

Vielä kerran: arvostan sitä työtä jota teet. Jaamme samat arvot lasten ja koulutuksen tärkeydestä.

Mutta miksi se, että olet samassa kuvassa PS-ihmisen kanssa, on paha asia, mutta se, että äänestät Saulia, ei ole?

Arto Luukkanen

Arto Luukkanen su 24.03. 22:19

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Antti - älä lyö!

to 19.09. 22:43

Suomi Ranskan euroarmeijaan - kirje presidentille

ke 11.09. 22:27

Kepu-Hamlet: ollako vai eikö olla?

to 05.09. 23:29

Suomalainen pankkimaailma korruption ja rikollisuuden syövereissä?

ti 03.09. 00:11

Rakasta entistä kepulaista!

pe 30.08. 23:06

Kärnä haluaa kekkostua - Mission Impossible

to 29.08. 21:37

Hallitus löysi sovun - ryöstetään eläkeläiset?

ma 26.08. 23:48

Herätys sisäministeri Ohisalo! Poliisien ampujat välittömästi vastuuseen!

ma 26.08. 00:12

Putin tulee rauha käsissään?

ke 21.08. 23:10

Hyvä-ideologia hyvä-diktatuurin kummina

ma 19.08. 23:59

blogit

Vieraskynä

Konservatiivisivistyneistö, ulos kaapista!

ke 11.09.2019 22:30

Juha Ahvio

Miksi toisten sana on vapaampi kuin toisten?

su 15.09.2019 22:34

Professorin Ajatuksia

Kaupungin vuokra-asunnoista ja sosialismin kirouksesta

to 19.09.2019 22:39

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Etnisiä eteisvärinöitä

ke 18.09.2019 23:03

Petteri Hiienkoski

Sananvapaus on jakamaton

ti 17.09.2019 01:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rauhan projekti ei etsi vihollisia omistaan

ti 30.07.2019 17:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Monikulttuurisuus lisää rikollisuutta

su 18.08.2019 04:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Antti - älä lyö!

to 19.09.2019 22:43

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YK:n ilmastopaneeli IPCC tukeutuu pseudotieteeseen

la 07.09.2019 07:11

Heikki Porkka

Mies ei voi synnyttää

pe 20.09.2019 10:55

Tapio Puolimatka

Yhteiskunnan perusteita murennetaan

to 12.09.2019 23:16

Olli Pusa

Ylen aivopesu ja valehtelu

ti 27.08.2019 04:28

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Muuan historiamme merkkipaalu

to 19.09.2019 22:40

Matti Viren

Me elvytetään

su 15.09.2019 22:55