Blogi: Professorin Ajatuksia, su 26.03.2017 12:13

Tosiasioiden hyväksyminen on vaikeaa

Kolumnisti Juha-Pekka Raeste kirjoitti tänä aamuna gerbiilistä peräaukossa. Jutun oleellinen sisältö oli siinä, että ihmiset ovat valmiita ottamaan vahvasti kantaa asioihin, joiden todenperäisyydestä heillä ei ole aavistustakaan.

Raeste lopetti kirjoituksensa toteamalla että "emme osaa erottaa, missä oma tietämyksemme loppuu ja muiden tieto alkaa. Kun lisäksi valetieto muuttaa pysyvästi näkemyksiä, ei pidä ihmetellä, jos maailman meno tuntuu välillä nimenomaan järjettömältä."

Raeste lienee totuuden jäljillä. Itse hämmästelin maaliskuussa 2015 sitä, kuinka tosiasiat tuntuvat vain vahvistavan monien maahanmuuttouskovaisten asenteita. Näin siitä huolimatta, etteivät mitkään faktat puolla heidän uskomustaan humanitaaristen maahanmuuttajien hyödyllisyydestä suomalaiselle yhteiskunnalle.
 

* * *


Näin kellonsiirtelyn jälkeisenä aamuna on hyvä kirjata kaksi hyvää esimerkkiä Raesteen esille nostamasta paradoksista. Kellon siirtely on mainittava siksi, että sitä jatketaan vuosi toisensa jälkeen, vaikka sen on moneen kertaan todettu olevan haitallista.

Viimeksi eilen meille kerrottiin, että kesäaikaan siirtyminen lisää tutkimusten mukaan riskiä saada sydänkohtaus tai aivoinfarkti, siirron jälkeisinä päivinä koululaiset ja opiskelijat suoriutuvat koulutehtävistään ja kokeistaan keskimääräistä heikommin eikä kesäaikaan siirtymisellä juurikaan saavuteta kuviteltuja hyötyjä.

Itse olen tavannut kysyä kellon siirtelyä puolustelevilta niitä etuja, joita itse kellon siirtämisestä kahdesti vuodessa saavutetaan. Vastaukseksi olen saanut puhetta mahdollisista tuntia aikaisemmin alkavasta päivästä koituvia etuja, mutta en kertaakaan itse kellon siirtelyn hyötyjä.

Ikään kuin keskustelukumppanini ei edes ymmärtäisi mistä puhun. Siis kellon siirtelystä. Toistan: siirtelystä.
 

* * *


Toinen hyvä esimerkki löytyi aamun lehden mielipidesivulta, missä Euroopan kirkkojen konferenssin pääsihteeri kumppaneineen arveli, ettei paperittomien ja seurakuntien rankaiseminen ratkaise lainsäädännön luomaa ongelmaa. Heidän mukaansa "kirkot huolehtivat lähimmäisten hyvinvoinnista ja heidän ­oikeuksiensa edistämisestä silloinkin, kun valtio ei myönnä paperittomalle oleskeluoikeutta".

Mainittu lainsäädännön ongelma on pääsihteerin ja kumppaneiden mukaan se, että säädös humanitaarisesta suojelusta poistettiin laista toukokuussa 2016, minkä seurauksena Suomeen on syntynyt kasvava laittomien maassaolijoiden joukko.

Minun nähdäkseni he ovat sikäli oikeassa, ettei laittomien maassaolijoiden ongelmaa olisi, mikäli Suomeen voisivat asettua kaikki ne, jotka haluavat. Sen sijaan heiltä on jäänyt mitä ilmeisimmin ymmärtämättä, että sellaisen politiikan lopputuloksena suomalainen yhteiskunta muuttuisi peruuttamattomasti tavalla, jota suurin osa kantaväestöstä ei halua.

Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi Ruotsista olisi nähtävissä laajamittaisen humanitaarisen maahanmuuton seurauksia ja Lontoossa koettiin juuri äskenvielä raflaavampi esimerkki. Lisäksi suomalaisilta on juuri äsken kysytty mielipidettä näiden laittomien maassaolijoiden kohtelusta: heidät halutaan poistaa Suomesta.
 

* * *


Listaa voisi toki jatkaa pidempään. Erityisen skeptisesti suhtaudutaan moniin tieteen ja tutkimuksen kautta saavutettuihin asioihin kuten geenitekniikan avulla tuotettuun ruokaanrokotuksiin tai tehometsätalouteen.

Näin siitä huolimatta, että jopa miljardi ihmistä on jo vuosia syönyt geenitekniikalla tuotettua ruokaa ilman tavanomaisia elintarvikkeita suurempia haittavaikutuksia, rokotukset ovat hävittäneet maailmastaisorokon (ja melkein kokonaan muitakin tauteja kuten polion) ja 1950-luvulta alkanut metsätalouden tehostaminen on kaksinkertaistanut suomalaisten metsien puuntuotannon.

Toki itse kukin vastaa omista käsityksistään ja näkemyksistään. Tosiasia kuitenkin on, että tieteen ja tutkimuksen tuloksia hyödyntämällä on länsimaissa saavutettu parempi elämänlaatu kuin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa.

Näin tullaan toivottavasti tekemään jatkossakin, vaikka poliittiset realiteetit tulevat hidastamaan tätä kehitystä, kuten on tapahtunut aiemminkin.Kaikkihan muistanevat esimerkiksi sen, kuinka 1800-luvun Iso-Britanniassa rautatieliikenteen vaikuttajat onnistuivat vaikeuttamaan autoliikennettä erityisellä punaisen lipun lailla, jonka mukaan autojen edessä tuli aina liikkua jalankulkija heiluttamassa punaista lippua vaaran merkiksi.

Nähtäväksi jää, voittavatko tosiasiat myös teknisen kehityksen ulkopuolisissa asioissa. Siis sellaisissa kuin kellojen järjenvastainen siirtely tai koko yhteiskunnan toimivuuden vaarantava maahanmuuttopolitiikka. Tosin ainakin toistaiseksi maahanmuuttopolitiikassa on kyseessä poliitikkojen kansanvastainen toiminta - ei niinkään tavallisten ihmisten järjettömyys.

Sen sijaan kellojen siirtelyssä myös kansalaiset tahtovat jatkaa käytännön aiheuttamia haittoja. Ellei kysymys sitten ole siitä, etteivät he ole tulleet ajatelleeksi, että kellonsiirtelyn kaikki väitetyt hyödyt voitaisiin saavuttaa myös jättämällä siirtymättä talviajaksi normaaliaikaan. Ongelmathan eivät aiheudu aamun tai keskipäivän ajankohdasta vaan sen muuttamisesta kahdesti vuodessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten asenteet maahanmuuttoon ovat kohdallaan
Ikävät faktat vain vahvistavat maahanmuuttouskovaisten asenteita
Mitä hyötyä on kellon siirtämisestä normaali- eli talviaikaan?

Professorin Ajatuksia su 26.03. 12:13

Kommentit: 1

Juha. su 26.03.2017 12:58 0

Ja on vielä muistettava se, ettei ihmiset ole ainoita, jotka menevät "sekaisin" kellon siirtelystä. Myös maataloudessa koetaan turha kellon siirtely piinaavana niin maatalousyrittäjien kuin myös tuotantoeläinten kannalta. Edes lehmä ei ole niin tyhmä kuin ihminen "viisaudessaan" on. Kuten esim. "lihan" syöttäminen nautakarjalle teiki sen "hulluksi". En ole vielä koskaan kuullut saati nähnyt uutista: "Lehmä raateli talon Lampaat!"



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Sikailua toisten juhlissa

to 19.10. 10:20

Riitelevät vennamolaisuuden perilliset

ke 18.10. 10:34

Ruotsin Kokoomus Itävallan Kansanpuolueen jalanjäljillä

ti 17.10. 11:04

Itävallassa toteutui kansan tahto

ma 16.10. 08:33

Maksamme velkaa

la 14.10. 10:44

Lenin-puistoon on koottava Leninin ajatuksia kaiken kansan nähtäväksi

pe 13.10. 18:16

Entä jos Suomessa olisi vain luomutiloja?

to 12.10. 15:08

Haataisen ja Vanhasen maahanmuuttopoliittiset linjaukset

ke 11.10. 13:01

Haluaisitko Suomeen 13 410 pakolaista?

ti 10.10. 13:35

Media kehitysuskoisille lukijoille

ma 09.10. 10:49

blogit

Vieraskynä

Logiikan halveksuntaa: Hamasin ja Fatahin sovinto johtaa rauhaan

to 19.10.2017 22:07

Juha Ahvio

Itsenäisen Suomen syntyvaiheet -ohjelmasarja Radio Patmoksen taajuuksilla

su 08.10.2017 18:14

Professorin Ajatuksia

Sikailua toisten juhlissa

to 19.10.2017 10:20

Jukka Hankamäki

Helsingin Sanomien kultaiset kuohijat vaarallistavat seksin

to 19.10.2017 10:32

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam III: "Teologian desantit" ja Aabrahamin usko

ke 18.10.2017 22:14

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lasten ja nuorten ääni maahanmuuton ongelmista kuuluville!

pe 13.10.2017 23:58

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Touko Aalto vihapuhuu setiä vastaan

to 19.10.2017 08:40

Arto Luukkanen

Pelkoa Suomen herraan ja lomarahat takaisin!

ke 18.10.2017 10:59

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Valtakunnansyyttäjä vaarallisilla vesillä

su 15.10.2017 07:40

Heikki Porkka

Yleisradion Euroopan kirjeenvaihtaja toivoo paluuta menneeseen

ma 16.10.2017 12:37

Olli Pusa

Islam ja Eurooppa

ke 11.10.2017 11:12

Alan Salehzadeh

Turkki kääntää selkänsä EU:lle ja tiivistää yhteistyötään Venäjän ja Iranin kanssa - maassa saatetaan yrittää kohta uudestaan vallankaappausta

ke 04.10.2017 22:15

Janne Suuronen

Uusi Testamentti ja homoseksuaalisuus

ma 25.09.2017 17:21

Reijo Tossavainen

Kuntaliitokset eivät tuoneet säästöjä. Liitoskuntien palvelut heikkenivät.

ke 18.10.2017 08:04

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Apteekin hyllyltä

to 19.10.2017 17:52

Matti Viren

Vihapuhe mallia DDR

ke 20.09.2017 14:02