Populismiin erikoistunut politiikan tutkija Mari K. Niemi väittää Suomen Kuvalehden Ylämaan kettu -blogissaan, että toimittaja Yrjö Raution hyökkäys Sampo Terhoa ja Jussi Halla-ahoa vastaan Helsingin Sanomissa sekä toimittaja Johanna Korhosen esiintyminen Pressiklubissa ovat esimerkkejä voimakkaita mielikuvia hyödyntävästä, löysästi perustellusta populismin kritiikistä.

Johanna Korhonen kuvaili Halla-ahoa valtaa hamuavana ”lahkojohtajatyyppinä”, joka ei pidä ihmisistä. Helsingin Sanomien legendaarinen politiikan toimittaja Unto Hämäläinen joutui oikomaan käsityksiä Halla-ahosta muistuttamalla, että tarkkaan ottaen Halla-aho sanoi vain, ettei hän pidä kaikista ihmisistä, mutta Sampo Terhosta vilpittömästi pitää.

”Asiaa kannattaa miettiä omakohtaisesti. Mitä itsellesi merkitsisi se, että julkista kritiikkiä kohdatessasi sinua kuitenkin siteerattaisiin oikein”, Niemi pohtii.

Niemi kertoo tutkijana kohdanneensa maahanmuuttoa vastustavien populistipuolueiden kannattajia eri maissa.inen.

"He ovat tunnistaneet yhteiskunnassa epäkohtia, joihin haluavat vaikuttaa. Yleisesti ottaen heidän poliittisen toimintansa tavoite on sama kuin muillakin: oman arvomaailmansa mukaisen yhteiskunnan rakentaminen."

Usein populismin kritiikki epäonnistuu siksi, että se on tarkoitettu lähinnä samanmielisten nyökyteltäväksi, Niemi kirjoittaa.

"Kun esitetyn kritiikin yleisöksi ajatellaan samoin ajattelevat, ei faktojen kanssa ole niin nuukaa. Muutokseen tähtäävä, laajempien yleisöjen silmissä uskottava kritiikki tarvitsee kuitenkin tuekseen väitteitä vahvempaa näyttöä ja analyysiä.”