Päivi Räsäsen kirjallinen kysymys suurmoskeijasta on huoli kansallisesta turvallisuudesta

"Euroopan moskeijoissa väkivaltaista radikalisoitumista ja sharia-lain noudattamista"

Kotimaa ma 20.03.2017 16:39
Päivi Räsänen, kansanedustaja (kd.)

Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) jätti perjantaina kirjallisen kysymyksen Helsingin suurmoskeijahankkeesta.

Hankkeeseen liittyy entisen sisäministerin mukaan paljon epäselvyyksiä, ongelmia ja turvallisuuskysymyksiä, jotka hallituksen on syytä selvittää. Sisäministeriön vastuulla on puolestaan huolehtia kansallisesta turvallisuudesta ja selvittää hankkeen taustat, rahoituksen kanavat ja sen tarkoitusperät sekä siitä mahdollisesti aiheutuvat uhkat.

Räsäsen mielestä moskeijahankkeen rahoituksen tulisi olla mahdollisimman läpinäkyvää ja on huolestuttavaa, jos moskeijan rahoituksessa on yhteyksiä Saudi-Arabian kaltaisiin maihin, joissa harjoitetaan tiukan linjan islamia. Euroopan maista löytyy useita valitettavia esimerkkejä moskeijoista, joissa suljettujen ovien takana levitetään väkivaltaisen radikalisoitumisen sanomaa ja kannustetaan sharia-lain noudattamiseen, Räsänen perustelee KD-lehdessä.

Suurmoskeija on saanut merkittävän alkupääoman Bahrainin sunnijohtoisesta, autoritäärisestä kuningaskunnasta, Royal Court -nimisestä ministeriöstä. Muun muassa Human Rights Watch on raportoinut Bahrainin sunnihallituksen ihmisoikeusloukkauksista, Räsänen jatkaa.

Räsäsen mukaan Suomen muslimiväestön keskuudessa ei olla edes yksimielisiä hankkeesta eikä suurmoskeija edusta heidän mielestään laajasti muslimiväestöä, vaan on ”pienen piirin hanke” ja se osaltaan on aiheuttamassa sunnien ja shiiojen välisiä konflikteja ja jännitteiden ”rantautumista” Suomeen.

Muslimiyhteisöissä ollaan vakavasti huolissaan myös suurmoskeijan ulkomaisen rahoituksen takana olevasta Bahrainin Saudi-Arabia -kytköksistä ja salafismista, missä Koraania tulkitaan ankarasti.

”Esimerkiksi shiialaisen Resalat-yhdyskunnan kulttuurisihteeri Madjid Bahmanpour on kritisoinut Bahrainin kytkentöjä Saudi-Arabiaan ja salafismiin ja Mellunmäen shiia-yhteisön imaami on ilmaissut huolensa ulkomaisen rahoituksen mukana tuomista ongelmista Suomeen. Esimerkiksi Isis on sunnilaista ääriajattelua edustava terroristijärjestö. Osa Suomen muslimiväestöstä pelkää, että rahoituksen toteutuessa moskeijan imaamikoulutukseen juurtuu sunnilainen salafijihadismi, joka on yhdistetty väkivaltaiseen radikalismiin”, Räsänen painottaa.

Kirjallisessa kysymyksessään Räsänen peräänkuuluttaa hallitukselta riittävää tietoa siitä, miten hallitus aikoo varmistaa turvallisuusnäkökohdat näin suuren mittaluokan hankkeen päätöstä tehtäessä.

Tytti Salenius ma 20.03. 16:39

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot