Blogi: Heikki Porkka, su 19.03.2017 12:07

Populistinen työvoimapula

OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen on ilmiselvä populisti. Hänen 18.3.2017 Ylen haastelussa kertoman kantansa mukaan ”Noin 30 prosenttia kaikista suomalaista työpaikoista on sellaisia, jotka tulevat jollakin aikajänteellä automatisoitumaan, eli se työ poistuu”.

Karhinen jatkaa kysymällä ”Mitä nämä ihmiset jatkossa tekevät?”.

Millä perusteella Karhinen on populisti, sen ymmärtää, kun katsoo mitä kaikkea suomalaispoliitikot ovat sanoneet aiheesta työvoimapula.

Jyrki Katainen (kok) kertoi 4.10.2008 Ylen haastattelussa (video, kesto 2:32) Suomea vuodesta 2010 alkaen kohtaavasta rajusta työvoimapulasta.

Katainen totesi Suomen tarvitsevan 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa seuraavan 11 vuoden aikana, mikäli Suomessa halutaan säilyttää nykyinen huoltosuhde. Hän painotti erikseen, että Suomi tarvitsee ulkomaisia ihmisiä paikkaamaan nurkan takana häämöttävää työvoimapulaa.

Vuonna 2019 tulee 11 vuotta täyteen Kataisen ennusteesta eikä työvoimapulaa näy. Vuoden 2017 tammikuussa virallinen työttömien määrä oli 242 000 ja työttömyysaste lukemassa 9,2 prosenttia.

Maria Guzenina (sdp), kansanedustaja, marraskuussa 2009:

”Mutta, jos homma hoidetaan meidän taholta jämäkällä otteella, maahanmuuttajat ovat suuri rikkaus ja voimavara muun muassa huoltosuhteen ja tulevan työvoimapulan ongelmiin.”

”Poliittisista päätöksistä riippuu, ovatko parin vuosikymmenen päästä Suomessa asuvat puoli miljoonaa maahanmuuttajaa kilpailuvaltti ….”

Valitettavasti sdp on poistanut nettisivuiltaan kyseisen Guzeninaa käsittelevän tekstin.

Tähän mennessä Suomeen on tavalla jos toisella tilattu tuhansia ammatti-, kieli-, kirjoitus- ja lukutaidottomia miehiä ja naisia, pääosin muslimeja, paikkaamaan useiden eduskuntapuolueiden edustajien manaamaa työvoimapulaa.

Haitallista maahanmuuttoa suosivien puolueiden edustajien mielestä bussit ja posti eivät enää kulkisi eikä vanhusten pyllyjä pyyhittäisi, jos työvoimapulan paikkaajia ei olisi saatu maahan runsain joukoin.

Todellisuudessa juuri ne kansanryhmät, somalit, irakilaiset ja afgaanit, joita on innokkaimmin tuotettu Suomeen, löytyvät kaikkein heikoiten työllistyvien joukosta. Syyskuussa 2015 kerrotun tiedon mukaan kyseisten ryhmien työttömyysaste oli yli 50 prosenttia.

Maahanmuuttokriittisissä piireissä Suomeen tilattuja ja tulleita monitaidottomia kutsutaan ironisesti työvoimapulan paikkaajiksi.

Lieksan sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen (sdp) intoutui vuonna 2013 Karjalainen-lehden haastattelussa kehumaan kuntaansa haalittuja somaleja. ”Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan.”

Yleisradion 27.1.2015 julkaiseman artikkelin mukaan ”Pohjoiskarjalaisen Lieksan kaupungin väestömäärä on vähentynyt jo pitkään rajusti. Tilannetta on kuitenkin korjannut noin 600 maahanmuuttajaa, joiden jälkeläiset kohentavat syntyvyystilastoja. Tällä on merkitystä esimerkiksi valtionosuuksille”.

Kirjoitus on otsikoitu ”Maahanmuuttajat hillitsevät Lieksan väestökatoa – Pääosa taloutta hyödyttävää aktiiviväestöä".

Varovasti sanoen voi todeta, että talous ei taida olla kyseisen toimittajan paras osaamisalue.

Rkp ei ole demareita ja kokoomusta kummempi, sillä HS:n 28.1.2015 julkaistun artikkelin mukaan puolueen silloinen puheenjohtaja Carl Haglund toteaa, että "Työikäisten määrä Suomessa vähenee, me tarvitsemme ulkomaisia työntekijöitä. Maahanmuuttajien työllistymistä on parannettava".

Kokoomuksen Alexander Stubb totesi MTV:lle 13.1.2015 antamassaan haastattelussa "Suurin osa näistä muuttajista tulee perheen kanssa, opiskelemaan tai töihin. He ovat sitä kautta nettomaksajia meidän sosiaaliturvajärjestelmälle".

Stubb kertoo haastattelussa saman päämäärän, josta sdp:n Maria Guzenina kertoi jo vuonna 2009.

Heidän mukaansa Suomen maahanmuuttajien määrä voi olla vuonna 2030 puoli miljoonaa eli 500 000. Tarkoittaa sitä, että tavoitteena on saada Suomeen noin 10 prosentin ulkomaalaisaste.

Näköjään keinolla millä hyvänsä eikä laadullakaan ole niin väliä, kuten Petteri Orpon sallima laittomien maahantulo kertoo.

Poliisin ilmoittamien rikostilastojen ja virallisten työvoimatilastojen perusteella Suomi on saanut suuren läjän seksuaalirikollisia ja sossutuella eläviä työvoimapulan paikkaajia, joiden työllistymisennuste on heikko tai erittäin heikko.

Lopuksi muutama sana henkilöistä, joiden mielestä työvoimapulaa ei tule koskaan.

Populisti Sampo Terho (ps) kertoi perustellun ja perustellen kantansa Aamulehdessä 9.11.2009 eli samana vuonna, kun sdp:n edustajat olivat valmiita kasvattamaan työvoimapulanpaikkaajien määrän puoleen miljoonaan ja vuosi sen jälkeen, kun Jyrki Katainen haaveili 1,8 miljoonasta maahanmuuttajasta.

Populisti Jussi Halla-aho (ps) on ottanut Scripta -teksteissään useaan otteeseen kantaa oletettuun työvoimapulaan, esimerkiksi 9.2.2015, 11.9.2014, 30.5.2008 ja 15.10.2007.

Populisti Pauli Vahtera (ps), jonka laskelmiin Sampo Terhon kirjoitus perustuu, on myös todistanut useaan otteeseen, esimerkiksi 7.3.2011 julkaisemassaan kirjoituksessa, ettei työvoimapulaa tule koskaan.

Populismi on valtamedian ja kaikkien muiden eduskuntapuolueiden paitsi perussuomalaisten mielestä haitallinen aate. Tällainen asennoituminen ei ole mikään ihme, sillä rehellisten JA aidosti älykkäiden ihmisten löytäminen eduskunnasta on vaikea pala kenelle hyvänsä.

Kun poliitikko avaa suunsa, vastuu siirtyy aina kansalaiselle. Toistaiseksi kansalaisten enemmistö ei ole kyennyt kantamaan vastuuta. Ei ainakaan sen perusteella millaisia tuloksia mielipidetiedustelut antavat kansalaismielipiteestä suhteessa noudatettuun maahanmuuttopolitiikkaan.

Moni ei nähtävästi vieläkään ymmärrä, kuinka suuri merkitys maahanmuutolla on kaikkiin yhteiskunnan toimintoihin, erityisesti talouteen, sosiaalisektoriin ja turvallisuuteen.

Jokainen älyssään oleva suomalainen voi tutkiskella, montako työvoimapulakautta Suomi on käynyt läpi 1980-luvun jälkeen. Taitekohta on nimenomaan 1980-luku, sillä silloin Suomessa ryhdyttiin sosialidemokraattien johdolla paikkaamaan jo ennakkoon nurkan takana odottavaa karjuvaa työvoimapulaa.

Helpotan tietojen etsintää kertomalla, että taloudellisen menestyksen korkeimmalla hetkellä, 2000-luvulla, Suomen alin työttömyysluku oli 176 000.

Nyt lukema on 242 000, kuten alussa kerrottiin. Kursseilla tai muun työvoimapoliittisen toimenpiteen kohteena olevat eivät näy työttömyysluvussa, joten todellinen ei-työllisten määrä on ilmoitettua korkeampi.

 

Heikki Porkka su 19.03. 12:07

Kommentit: 1

Juha. su 19.03.2017 16:34 0

Lausuntojensa perusteella voi tehdä sen huomion, että tämä maa ei todellakaan tarvise miljoonia samanlaisia valopäitä. Kuten olette sen käytännössä todenneet siihen ei tarvita kuin 200 ihmistä kaivamaan nenäänsä, joista viriileimmät "tekstailevat" mitä tekstailevat. 100-vuotta sitten, jos "ruumillisessa" alakoulussa olisi antanut tuollaisia päätelmiä, kyseinen oppilas olisi kylllä "huomioiti". Ei tosin stependillä. Poliitikot ovat kauta historiansa olleet kyseenalaisia, poislukien sota-ajan nokkelat ketut, jotka haurhauttivat Saksaa Suomelle hyväksi, eikä omaa kansaansa. Tosin Talvisodan ajoilta muistuu mieleen ulkoministeri Erkko, joka kohteli Neuvostoliiton "virantonta" Jartsevia perin ylenkatsesti. Muutoinkin tuo mahtaileva mies ajatteli Neuvostoliiton olevan vaaraton kömpelys, eikä sotaankaan tuo uskonut. Sitten kun sota marraskuun 30. 1939 syttyi, pelästyi tuo mies niin, että pakeni välittömästi Tukholmaan pöytähopeittensa kanssa. Sodan loputtua hän sitten palasikin ensimmäisten kevät lintujen kanssa armaaseen Suomeen. Toinen "Malli-Cajanderille" nimensä antanut poliitikko iloitsi siitä, ettei ole "hankittu tykkejä ruostumaan nurkkiin". Hän vielä sodan syttymisaamuna Sisäministeri Urho Kekkosen soittaessa hänelle aamuaikaisella ilmoittaen, että on saavuttava heti kiireesti hätäistuntoon klo 7. Tähän Cajander ihmetteli: "Mitä, siis ennen virka-aikaa!" Nämä nykyiset politiikot muistuttavat pahasti Ruotsin vallan aikuisia päätään puuteroivia kuninkaita, jotka eivät paljoa omistautuneet "Itämaan" puollustukseen ja muuhun hyvinvoinnin ettenpäin viemiseen. Verot kyllä kannettiin sitäkin huolellisemmin aivan kuten nytkin. "Historia toistaa itseään."



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Käsi kädessä kuljemme ...

la 22.07. 10:54

Kyldyyriä, kyldyyriä kouluajoilta

ti 18.07. 10:46

Irakilaiset, somalit ja Viro Suomi-internationalistien suojeluksessa

ma 17.07. 12:09

Saako istuvaa presidenttiä kritisoida julkisesti?

su 16.07. 08:40

Viranomaiset, perinteinen media, elitistipoliitikot ja poliisijohto kaksinaismoralismin lähettiläinä

la 15.07. 11:59

Facebook sensuroi

pe 14.07. 16:42

Totuuden henki on jättänyt Yleisradion

pe 14.07. 12:26

Suomesta Ruotsin klooni?

to 13.07. 11:55

Arvot pohjamudassa

ke 12.07. 16:47

Kaiken takana on Suomen Sisu

ti 11.07. 13:22

blogit

Vieraskynä

Relativismi vs. eurooppalaiset arvot

ke 21.06.2017 10:42

Juha Ahvio

Jatkoa vaarallinen vihreä valhe -keskustelulle

ti 04.07.2017 19:31

Professorin Ajatuksia

EU ja Suomen metsävarat

pe 14.07.2017 12:30

Jukka Hankamäki

Totuuden sanomisen hinta: 50 miljoonaa euroa

la 08.07.2017 10:54

Petteri Hiienkoski

Kolme vuotta ilmastotuhoon eli voiko ilmastonmuutosuutisointiin luottaa?

su 16.07.2017 11:20

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

YK:n propagandavideo Euroopan afrikkalaistamiseksi julki

ma 24.07.2017 23:29

Piia Kattelus (kesk.)

Ruotsin poliisin hätähuuto

ti 11.07.2017 10:15

Henry Laasanen

Matti Torvinen on foliohattuileva torvi

su 23.07.2017 08:24

Arto Luukkanen

Suomen menneisyyden taakat

pe 21.07.2017 22:46

Mika Niikko

Sateenkaari ja puolikuu

su 02.07.2017 23:22

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Pekka Haavisto - poliittinen ruumis

la 22.07.2017 16:32

Heikki Porkka

Käsi kädessä kuljemme ...

la 22.07.2017 10:54

Olli Pusa

EU:n ytimessä?

pe 14.07.2017 12:52

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Tuoko Trumpin ja Putinin yhteistyö rauhan Syyriaan?

ke 12.07.2017 09:53

Janne Suuronen

Putin tekee mitä lupaa

ma 24.07.2017 19:19

Reijo Tossavainen

PS-rivit ovat nyt yhtenäisemmät kuin ennen loikkaripettureiden lähtöä

ma 24.07.2017 08:10

Jessica Vahtera

Et tu, Brute?

pe 16.06.2017 10:02

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Myrkyllisiä suhteita

pe 14.07.2017 12:51

Matti Viren

Aamulehden Orwell-päivitys

ma 03.07.2017 21:45