Blogi: Heikki Porkka, pe 17.03.2017 21:53

Suomi ei ole oikeusvaltio

Moni suomalainen on ihmetellyt poliisihallituksen edustajien ja useiden poliitikkojen vähättelyä, jota he ovat harjoittaneet kiistäessään turvapaikanhakijoiden vaarallisuuden ympäröivälle yhteiskunnalle.

Kansanedustaja Tom Packalén (ps) kritisoi Suomen Uutisten 29.1.2016 julkaisemassa artikkelissa poliisihallituksen tapaa kertoa turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista.

”– Ymmärrän sen, ettei poliisi saa lietsota vihaa, mutta en ymmärrä logiikkaa, jonka mukaan poliisihallitus kommentoi raiskausten määrää vähäiseksi. Turvapaikanhakijoiden tekemien raiskausten määrä on järkyttävän korkea, Packalén sanoo.”

Packalén on siviiliammatiltaan poliisi.

Entä miten on oikeuslaitoksen laita?

Vertailun vuoksi kaksi tuoretta raiskaustuomiota, toinen Suomesta ja toinen Virosta.

 

Tapaus 1, Suomi

Iltasanomat 10.3.2017, lainauksia:

”Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi 22-vuotiaan Juusuf Muhamed Abbudinin vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syyte törkeästä raiskauksesta hylättiin.”

”Oikeus tuomitsi perjantaina turvapaikanhakija Juusuf Muhamed Abbudinin kolmen vuoden vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Uhri oli kymmenvuotias tyttö.”

”Oikeuden mukaan mies oli ollut niin oraalisessa kuin vaginaalisessa sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa.”

”Kihlakunnansyyttäjä Koivuniemi ei vielä osaa sanoa, tuleeko hän syyttäjänä valittamaan käräjäoikeuden tuomiosta.”

 

Tapaus 2, Viro

Õhtuleht 17.3.2017, vapaasti suomennettuna artikkelin sisällöstä:

Oikeus tuomitsi 35-vuotiaan Andrei Juganovin 17-vuotiaan tytön raiskauksesta 15 vuoden maksimirangaistukseen. Tuomion saanut Juganov on jo aiemmin syyllistynyt raiskaukseen.

Syytteen mukaan Juganov oli myöhäisiltana 3.10.2015 Kohtla-Järven Estonian puistotiellä käynyt tytön kimppuun, pakottanut mukaansa ja raiskannut hänet.

Tuomio julistettiin 16.3.2017.

Annettuun 15 vuoden rangaistukseen lisätään hänen aiempi, toisesta rikoksesta 9.4.2014 saamansa rangaistus, jonka jälkeen tuomion kokonaispituudeksi tulee 17 vuotta ja kuusi kuukautta.

Kihlakunnansyyttäjä Olga Doroganin mukaan vakaviin seksuaalirikoksiin syyllistyneet henkilöt täytyy eristää yhteiskunnasta.

 

Lopuksi. Suomen perustuslain seitsemännen pykälän mukaan ”Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen”.

Suomen oikeuslaitoksen jakamat tuomiot seksuaalirikoksista ovat usein hyvin lyhyitä, joskus jopa olemattomia eli ehdollisia.

Kahdesta esimerkkituomiosta ei voi vetää varmaa johtopäätöstä, mutta useiden Suomessa annettujen tuomioiden ja turvapaikanhakijoiden seksuaalirikosten vähättelyn perusteella tulee mieleen ajatus, jonka mukaan naisten oikeus perustuslain edellyttämään vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen ei ole kovassa kurssissa poliisihallituksen ja oikeuslaitoksen piirissä.

Heikki Porkka pe 17.03. 21:53

Kommentit: 1

Juha. la 18.03.2017 11:34 0

Ainakin Helsingin "poliisikunta" on järjestään joko Kokoomukselaisia vaaleanpunaisia liberaaleja, sosiaalidemokraatteja, vihreitä, ja vasemmistoliittolaisia suvakkeja. Sisäministeriötä johtaa legendaarisen Petteri Orvon (KOK) jalanjäljissä Paula Risikko. Nämä kaksi "toimeenpanevaa" ministeriä ovat olleet laittomien pakolaisten karkoittamisesti kuin Uuno Turhapuro rötköttäessää sohvalle kertoen harmistuneelle vaimolleen kuinka hiivatin paljon tuo luomakunnan kruunu paiskii kaikenlaisia hommia koko ajan. "Lotto-kolehmainen" on taas nukkunut "valvojana" Veikkauksen mannekiinina. Hänestä ei sen enempää. Ai, niin. Kuten tänään on muodikasta itkeä kuin pieni lettipäinen tyttö, että hän on kohdannut "vihapuhetta". Snirf! Mainittakoon vielä se tosiseikka, ettei "rasisti" pääse edes poliisikouluun ellei osaa erottaa valkoista mustasta, mikä tietenkin korreloi sen kanssa kuinka hallintoalamaista yleensäkin kohdellaan. Oikeusistuismet taas ovat Demlan vuosikymmeniä mädättävien voimien hallussa, joka on niin "sokea" ja "kuuro", että se tuosta huolimatta kykenee ilmeisesti hajuaistinsa perusteella tuomitsemaan kanta-asukkaat ja maahanmuuttajat eri tavalla. Itseäni surettaa Pohjoismaissa ja etenkin Suomessa tyttöjen turvaton fyysinen asema maassa , joka on ollut kaiketi suht'koht turvallinen ja etenkin poliisin ja oikeusistuinten kieroutunut asenne raiskauksia kohtaan, kunhan sen tekee "paremman kulttuurin" kompastelija wanhalta muistilta koti-ikävässään, jossa naiset ovat lähinnä kuin keiloja keilahallissa. Suomalaisilta miehiltä on viety jo puheoikeuskin ja oikeus paheksua nykyistä sairasta asiantilaa pohjoismaassa jossa on ollut aina olemassa erityisesti käsite: "Naisrauha". Nyt tämä on monikulttuurisuus ihquilun hurmahenkisessä pössäyttelyssä kun tumpattava tupakansätkä... kyllä, kyllä verollisia ovat! Kyllähän suomalaisetkin miehet hakkaavat naisiaan enemmän kuin mottia. Mutta eivät kaikki, koska kaikilla suomalaisilla miehillä ei ole naista. Ne ovat kadonneet Vokkeihin nä



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Mitä Neuvostoliiton pakkojäsenyys kylvi Virossa, sitä EU-jäsenyys tuottaa Suomessa

ti 25.07. 11:53

Käsi kädessä kuljemme ...

la 22.07. 10:54

Kyldyyriä, kyldyyriä kouluajoilta

ti 18.07. 10:46

Irakilaiset, somalit ja Viro Suomi-internationalistien suojeluksessa

ma 17.07. 12:09

Saako istuvaa presidenttiä kritisoida julkisesti?

su 16.07. 08:40

Viranomaiset, perinteinen media, elitistipoliitikot ja poliisijohto kaksinaismoralismin lähettiläinä

la 15.07. 11:59

Facebook sensuroi

pe 14.07. 16:42

Totuuden henki on jättänyt Yleisradion

pe 14.07. 12:26

Suomesta Ruotsin klooni?

to 13.07. 11:55

Arvot pohjamudassa

ke 12.07. 16:47

blogit

Vieraskynä

Relativismi vs. eurooppalaiset arvot

ke 21.06.2017 10:42

Juha Ahvio

Jatkoa vaarallinen vihreä valhe -keskustelulle

ti 04.07.2017 19:31

Professorin Ajatuksia

EU ja Suomen metsävarat

pe 14.07.2017 12:30

Jukka Hankamäki

Totuuden sanomisen hinta: 50 miljoonaa euroa

la 08.07.2017 10:54

Petteri Hiienkoski

Kolme vuotta ilmastotuhoon eli voiko ilmastonmuutosuutisointiin luottaa?

su 16.07.2017 11:20

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

YK:n propagandavideo Euroopan afrikkalaistamiseksi julki

ma 24.07.2017 23:29

Piia Kattelus (kesk.)

Ruotsin poliisin hätähuuto

ti 11.07.2017 10:15

Henry Laasanen

Vihreiden Kaisa Hernberg leikkii alistettua ja huono-osaista

ti 25.07.2017 08:41

Arto Luukkanen

Suomen menneisyyden taakat

pe 21.07.2017 22:46

Mika Niikko

Sateenkaari ja puolikuu

su 02.07.2017 23:22

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Pekka Haavisto - poliittinen ruumis

la 22.07.2017 16:32

Heikki Porkka

Mitä Neuvostoliiton pakkojäsenyys kylvi Virossa, sitä EU-jäsenyys tuottaa Suomessa

ti 25.07.2017 11:53

Olli Pusa

EU:n ytimessä?

pe 14.07.2017 12:52

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Tuoko Trumpin ja Putinin yhteistyö rauhan Syyriaan?

ke 12.07.2017 09:53

Janne Suuronen

Putin tekee mitä lupaa

ma 24.07.2017 19:19

Reijo Tossavainen

Natsi, natsi, natsi! Toisten leimaaminen on äärimmäistä mukasuvaitsevaisuutta

ti 25.07.2017 06:43

Jessica Vahtera

Et tu, Brute?

pe 16.06.2017 10:02

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Laivat Itämerellä

ti 25.07.2017 13:39

Matti Viren

Aamulehden Orwell-päivitys

ma 03.07.2017 21:45