Blogi: Jukka Hankamäki, la 15.09.2018 22:31

Mykistävän typerää turvapaikkapolitiikkaa

Yleisradio ja Helsingin Sanomat ovat iloinneet sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) ilmoituksesta, jonka mukaan hän on ”sopinut” Irakin sisäministeriön kanssa siitä, että Irakin viranomaiset tulevat Suomeen jakamaan täällä kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille passeja. Näin he voisivat hakea työperäistä oleskelulupaa ja jäädä Suomeen.

Tällaisessa menettelyssä ei ole vähäisintäkään järkeä, ja luultavasti ministerin toiminta on myös lain vastaista.

Ensinnäkin (1), mikäli turvapaikanhakijat ovat paenneet lähtömaastaan vainoa, olisi epäjohdonmukaista, että Irakin hallitus nyt voisi identifioida maahamme pakolaisina vastaanotettuja kansalaisiaan. Jos tällaiseen vispilänkauppaan ryhdyttäisiin, osoittautuisi, että Irak onkin turvallinen maa. Niinpä Suomen tulisi palauttaa kielteisen päätöksen saaneet ja mahdollisesti myös oleskeluluvalla täällä olevat välittömästi.

Toiseksi (2), Suomi ei voi antaa Irakin viranomaisille tietoja täällä olevista turvapaikanhakijoista, mikäli he ovat poliittisia pakolaisia tai turvapaikanhakijoita. Jos Irak osoittautuu turvalliseksi maaksi myöntämällä heille passeja, Irakin pitäisi ottaa heidät maankamaralleen lentoteitse toimitettuina, sillä heillä olisi silloin passi, ja heidän kansalaisuutensa olisi varmistettu.

Kolmanneksi (3), turvapaikkaprosessia ei saa käyttää työperäisen maahanmuuton edistämiseen. Ei siis ihme, että myös Uusi Suomi joutui raportoimaan Suomen viranomaisten ”osallistumattomuudesta” hankkeeseen. Ministeriön juristit taitavat tietää, että hanke ei ole laillinen. Suomen viranomaisten halu nostaa kätensä pystyyn, jotta Irakin viranomaiset voisivat pelata täällä korttia kansalaistensa henkilöpapereilla, on Suomen viranomaisilta yritys tehdä maahanmuuttomyönteistä politiikkaa laiminlyömällä omat velvollisuutensa.

Kyse onkin löperöstä maahanmuuttopolitiikasta, jota kokoomus ajaa suomalaisten tappioksi. Koska turvapaikan myöntäminen ei oikeuta työperäiseen oleskelulupaan, Mykkänen on sopinut passien haalimisesta, jotta myös täällä olevat kielteisen päätöksen saaneet voisivat hakea oleskelulupaa työnhaun verukkeella. Näin Mykkänen on tullut käyttäneeksi turvapaikkaprosessia työnhaun välineenä.

Maahanmuutto- ja työpolitiikkaa suomalaisten tappioksi

Mykkänen on ollut mestari valjastamaan kärryt hevosen eteen. Poliittisena tavoitteena tulisi olla laittomasti maahan saapuneiden ja kielteisen päätöksen saaneiden nopea palauttaminen. Sen sijaan kokoomuslainen ministeri lähettää Irakiin viestin, jonka mukaan Suomesta kannattaa hakea turvapaikkaa, sillä kielteisen päätöksen saaneetkin voivat prosessin aikana hakea työpaikkaa, ja Suomen valtio hankkii heille matkustusasiakirjan työperäisen oleskeluluvan saamista varten!

Ja tämä kaikki tehdään tietenkin suomalaisen työnhakijan vahingoksi. Olen usein sanonut, että työperäinen maahanmuuttaja on kaikkien haitallisin viedessään työpaikan suomalaiselta, kun taas suomalaisten oman työvoiman tulisi olla hallitusvallan erityisessä suojeluksessa.

Mykkäsen hanke on kiero ja osoittaa samanlaista välinpitämättömyyttä kuin Vasemmistoliiton kansanedustajan Anna Kontulan hanke ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumiseksi. Jos tarveharkinta poistetaan, avataan tie työperäisten oleskelulupapäätösten hyväksymiselle. Tätä vastustaa eduskunnassa yksimielisesti vain Perussuomalaiset.

Asia voidaankin nähdä niin, että Irakin viranomaisten pitäisi myöntää avokätisyydessään ja ystävällisyydessään passit kaikille Suomeen ja Eurooppaan paenneille, jotta heidät voitaisiin palauttaa kotikonnuilleen. Nykyisin irakilaisia oleskelee maassamme veronmaksajien kustannuksella, ja oleskelulupapäätösten myöntäminen työnhakua varten on kerrassaan järjetöntä porukalle, jonka työllisyystilanne on muutenkin huono.

Mykkänen mykistäisi kritiikin

Pari päivää ennen uuden porsaanreiän julkistamista Kai Mykkänen kirjoitti blogiinsa kolumnin ”Mielipiteenilmaisun vapaus ja vastuu”, jossa hän pyrki syyllistämään suomalaisia ihmisiä heidän esittämästään yhteiskuntakritiikistä, leimaamaan järkiperäisen ajattelun edustajat ”äärioikeistolaisiksi” ja vaatimaan sananvapauden tukahduttamiseksi ”nollatoleranssia”.

Mykkänen on itse niin vasemmalla, että keskustalainenkin näyttää hänestä äärioikeistolaiselta.
 

Ei sananvapautta voida puolustaa sananvapautta rajoittamalla, kuten Mykkänen aikoo. Poliitikkojen ei yleensäkään pitäisi vartioida ja partioida sitä, mitä kansalaiset saavat ajatella ja sanoa.

Jo Magna Cartan ajoista asti sananvapauden tehtävä ollut vertikaalinen: turvata kansalaisten oikeudet hallituksen mielivallalta. Niinpä hallitustahon pyrkimys määrätä siitä, missä sananvapauden rajat kulkevat, on surkeaa puolustelua, joka osoittaa todeksi sananlaskun: ”rikolliset tekevät kaikkensa paljastaakseen itsensä”.

”Vihapuheeksi” leimatua yhteiskuntakritiikkiä ei aiheuta mikään ääriajattelu vaan harjoitettu politiikka. Ekstremismi ei ole syy vaan seuraus holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta.

Mykkäsen ja kokoomuksen kannattaisi lopetaa humanitaarisen maahanmuuton haalinta, sillä pakolaisuuden ja turvapaikkapolitiikan uhreja eivät ole vain pakolaiset vaan ne suomalaiset, joiden sosiaaliturvasta elatuskustannukset ovat pois tai jotka maksavat verot.

Hallitus on itse saanut aikaan ääriajattelun nousun lepsulla rajapolitiikalla, ja nyt se syyttää asiasta ulkoparlamentaarisia ja kannatukseltaan mitättömiä ryhmiä. Onpa ovelaa.

Jukka Hankamäki la 15.09. 22:31

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01. 18:08

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11. 16:56

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

ti 03.11. 00:00

Soteen ja saveen

su 18.10. 22:08

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

ma 21.09. 22:46

Mitä on tieteen medioituminen?

ti 01.09. 22:59

Selvitytän tutkimustoimintani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

ma 24.08. 22:24

Budjetti ja koronapaketti: menetetty mahdollisuus kaataa koko EU

ma 10.08. 22:12

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07. 22:51

Skandaali: Hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

pe 12.06. 23:58

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44