Euroedustaja Jussi Halla-aho lähtee perussuomalaisten puheenjohtajakisaan

Olisi uskottavuuden kannalta katastrofaalista, jos Terho taputeltaisiin puheenjohtajaksi murskaavin lukemin

Kotimaa ma 13.03.2017 13:00
Jussi Halla-aho, Europarlamentaarikko, perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas.

Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ilmoitti maanantaina Suomen Uutisten videolähetyksessä tavoittelevansa perussuomalaisten puheenjohtajuutta 2017.

Kisaan ovat tähän mennessä ilmoittautuneet Halla-ahon lisäksi perussuomalaisten eduskuntaryhmän helsinkiläinen puheenjohtaja Sampo Terho, hyvinkääläinen kansanedustaja Leena Meri ja espoolainen kansanedustaja Veera Ruoho. Käytännössä Jyväskylässä 10.-11. kesäkuuta käytävä kisa on kahden kauppa.

Muun muassa puolustusministeri, puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Jussi Niinistö ja eduskunnan puhemies Maria Lohela ovat ilmoittaneet kannattavansa Terhoa. Niinistöä on pidetty Soinin tukijana, mutta Lohela kuuluu maahanmuuttokriittisen nuivan vaalimanifestin allekirjoittajiin.

Halla-aho ilmoitti Helsingin Sanomien haastattelussa vuodenvaihteessa tavoittelevansa ehdokkuutta. Nyt Halla-aho toteaa, että silloin hänen tavoitteensa oli haastaa istuva johto ja Timo Soini. Tuolloin ei ollut tietoa siitä, mitkä ovat istuvan puheenjohtajan aikeet, tai kuka muu mahdollisesti on kiinnostunut tehtävästä.

“Timo on johtanut puoluetta 20 vuotta. Hän ei ole koskaan saanut vakavasti otettavaa haastajaa. Tällainen tilanne ei ole terve, varsinkaan näin suuressa puolueessa”, Halla-aho perustelee aiempaa ilmoitustaan.

Perussuomalaisten kannattajien ja toimijoiden keskuudessa on Halla-ahon mukaan varsin laajasti sellainen kokemus, että istuva johto ei pidä riittävästi esillä niitä kysymyksiä, joiden vuoksi perussuomalaisia äänestettiin vaaleissa.

“Kaikki ymmärtävät, että perussuomalaiset eivät pysty yksin sanelemaan hallituksen ohjelmaa ja toimintaa, mutta vaikeaa on ymmärtää ja hyväksyä esimerkiksi sellaisia kommentteja, että maahanmuutto ei olisi tärkeä kysymys, tai että tilanne olisi nyt hallinnassa, tai että Turkin EU-jäsenyysprosessi olisi hyvä asia, tai että pitäisi rankaista sellaisia EU-jäsenmaita, jotka kieltäytyvät turvapaikanhakijoiden sisäisistä siirroista”, Halla-aho kertoo nyt.

Halla-aho ihmettelee, että puheenjohtajakysymyksen yhteydessä puoluetta onkin yhtäkkiä alettu kehua yhteistyökyvystä, vastuunkannosta ja valtiomiesmäisyydestä. On varoiteltu, että Halla-ahon valinta puoluejohtoon tuhoaisi kaiken tämän.

“Median ja poliittisten kilpailijoiden näkemys siis on, että perussuomalaisten kohdalla vastuullista politiikkaa on vaalilupausten syöminen ja apupuolueena toimiminen.”

Halla-aho korosti maahanmuuttokysymyksen roolia kaikkien länsimaiden politiikassa.

“Suomalaisille kerrotaan, että on omituista tai monomaanista puhua niin paljon maahanmuutosta. Sehän on lillukanvarsi ja vain yksi politiikan sektori. Tapansa mukaan suomalainen keskustelu tulee muutaman vuoden jäljessä muuta Eurooppaa. Kaikissa Länsi-Euroopan maissa, samoin kuin Euroopan unionissa, se hallitsee julkista keskustelua ja on vaalien tärkein teema”, Halla-aho toteaa.

“Se on suurin puheenaihe niin Hollannin, Saksan kuin Ranskankin vaaleissa. Se oli briteille keskeinen syy lähteä Euroopan unionista. Se oli amerikkalaisille keskeinen syy äänestää Donald Trumpia.”

Halla-ahon mukaan hänen ja Terhon näkemyserot politiikassa eivät ole suuret, ja hän tulee entisen europarlamenttikollegansa kanssa hyvin toimeen. Syy asettua ehdolle on puolueen uskottavuudessa sen kannattajien silmissä.

“Kun puhutaan uskottavuudesta, tärkeää on, miltä asiat näyttävät. Nyt näyttää vahvasti siltä, että Terho on perintöprinssi, Soinin ja puolue-eliitin ehdokas. Tätä mielikuvaa vahvistivat ne tarkasti synkronisoidut tuenilmaisut, joita muut korkeassa asemassa olevat perussuomalaiset lähettivät julkisuuteen Terhon tiedotustilaisuuden aikana”, Halla-aho väittää.

Halla-ahon mukaan vallan perimys ei edusta muutosta. Lisäksi se synnyttää epäilyn vallanperijän riippumattomuudesta.

“En tiedä, ovatko asiat näin, mutta tältä näyttää, ja - kuten sanoin - se, miltä näyttää, on tärkeää. Uskon, että jos Sampo Terho valitaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi, hänestä tulee hyvä puheenjohtaja”, Halla-aho toteaa.

“Hänen uskottavuuttaan itsenäisenä toimijana ja muutoksen tuojana kuitenkin vähentää puolue-eliitin osoittama peittelemätön tuki. Olisi uskottavuuden kannalta katastrofaalista, jos hänet taputeltaisiin puheenjohtajaksi yksimielisesti tai murskaavin lukemin.”

Halla-ahon mukaan perussuomalaisissa harrastetaan paljon omien julkista haukkumista. “Minä en harrasta sitä jäsenenä, enkä tule harrastamaan sitä puheenjohtajana.”

Mediassa paljon spekuloituun hallitusyhteistyön kriisiytymiseen ja mahdolliseen ministerien uuteen salkkujakoon puheenjohtajavaalin jälkeen Halla-aho ei ottanut kantaa.

“Lähtökohta kummassakin kysymyksessä pitää olla se, mikä on puolueen tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaista.”


Aiheesta lisää Heikki Porkan blogissa Jussi Halla-aho täytti kannattajiensa toiveen

Marko Hamilo ma 13.03. 13:00

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot