Erika viilsi rohkeasti avainnipulla raiskaajaa jalkoväliin ja pääsi pakoon Ruotsissa

"Jos minulla olisi ollut kuulokkeet, minut olisi raiskattu. Oli hyvä, että minulla oli avainnippu kädessäni ja avaimet sormien välissä"

Ulkomaat ti 31.07.2018 21:40
kuva: Katerina Magasin

31-vuotias Erika Starälv Enköpingistä voisi yhtä hyvin olla yksi niistä monista raiskaustilastoja kaunistavasta, nimettömästä "yksittäistapauksesta" Ruotsissa, joista saamme lukea otsikoista päivittäin ja joissa salamyhkäisesti jätetään julkistamatta tuntomerkit rikoksentekijöistä.

Poliisi kertoo korkeintaan sen, että tutkimus on "arkaluontoisessa vaiheessa" ja sen jälkeen seksuaalirikos unohdetaan medioissa kokonaan.

Erika erottuu joukosta kuitenkin neuvokkaana naisena, joka taisteli vastaan ja selviytyi joutumasta raiskatuksi.

Katerina Magasin on haastatellut tätä rohkeaa ruotsalaista naista, joka kertoo, miltä hyökkäyksen kohteeksi joutuminen tuntui ja miten hän selvisi siitä.

Erika kirjoitti heti tapahtuman jälkeen Facebookiin kokemuksestaan mietelmän, jossa hän purki tuntojaan ja sitä, miten hänen elämänsä muuttui radikaalisti tuona yhtenä iltana heinäkuun lopulla.

Erika oli kehottanut kaikkia jakamaan julkaisun, että mahdollisimman monet saisivat lukea sen.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että julkaisua ei Facebookista "jostakin syystä" enää löydy.

Facebook ilmoittaa sananvapautta rajoittavaan tyyliinsä, että "sivu ei ole saatavilla. Seuraamasi linkki voi olla virheellinen tai vanhentunut".

Tapahtumailtana heinäkuun lopulla neljän lapsen äiti Erika Starälv oli hakeutunut päivystyspoliklinikalle Enköpingin sairaalaan. Hänellä oli ollut kuumetta jo pitemmän aikaa ja epäillessään virtsatietulehdusta ja sen mahdollista leviämistä munuaisiin, mennyt vastaanotolle. Saatuaan särkylääkettä ja tavattuaan lääkärin, hän oli tuntenut kuitenkin olonsa paremmaksi ja päättänyt lähteä kotiin.

Vaikka kello oli jo hieman yli keskiyön, hän ei jaksanut jäädä odottamaan taksia enää, sillä hän oli koetuloksia odotellessaan viettänyt päivystyspoliklinikalla jo useita tunteja.

Hän päätti lähteä kotiin jalkaisin, sillä matka ei ollut sinne pitkä.

Muutama päivä tapahtuneen jälkeen Erika on käynyt läpi mielessään erilaisia skenaarioita ja sitä, mitä olisi voinut tapahtua. Hän uskoo olleensa onnekas, koska hän oli valmistautunut hyökkäykseen.

"Jos minulla olisi ollut kuulokkeet, minut olisi raiskattu. Oli hyvä, että minulla oli avainnippu kädessäni ja avaimet sormien välissä. Varauduin heti lähdettyäni päivystyspoliklinikalta, että olin henkisesti valmis", Erika aloittaa ja tarkoittaa valmiudella raiskatuksi joutumisen vaaraa.

Monin paikoin reitti ensiapuklinikalta kotiin oli huonosti valaistu. Kadun varrella oli kuitenkin hiljaista ja tyhjää, kunnes Erika oli kuullut askeleet takanaan ja nähnyt tummiin pukeutuneen hahmon.

"Vaihdoin tien toiselle puolelle, mutta niin teki myös mies. Muutin kadun puolta jälleen nähdäkseni, minuako hän seurasi. Ja niin myös hän vaihtoi kadun puolta toistamiseen. Silloin ymmärsin", Erika kertoo ja kuvaa hetkeä, jolloin oli tajunnut joutuvansa pian ehkä raiskatuksi.

Hän oli kiirehtinyt eteenpäin, mutta samaan aikaan ajatellut olevansa valmis puolustautumaan. Ja aivan kuin hän olisi tiennyt, samalla sekunnilla Erika kertoo miehen käyneen hänen kimppuunsa.

"Läimäys osui niskaan. Hän yritti saada minut kaatumaan maahan. Hän tarttui mekkoon, mutta se repesi ja kaivauduin mekosta ulos. Olen melko lyhyt ja minulla oli avaimet valmiina. Löin häntä avainnipullani jalkojen väliin. Hän huusi ja kyyristyi maahan. Seuraavaksi löin polvellani hänen kasvoihinsa. Sitten vain juoksin kotiin asti", Erika yksilöi tapahtumasarjaa.

Erikalla ei ollut ollut puhelinta mukana, joten hänen miehensä soitti poliisille. He olivat pyytäneet saada kertoa tapauksesta poliisille, mutta "ei ollut mitään järkeä" tehdä ilmoitusta, koska "mitään ei tapahtunut".

Erika uskoo, ettei tunnistaisi hänen päälleen hyökännyttä miestä enää uudelleen. Hän sanoo nähneensä miehen kuitenkin olleen varmasti ulkomaalainen, jolla oli päällään tummat vaatteet.

"Hän saattaa olla noin 175-180 pitkä. Hän näytti tulevan Lähi-idästä. Siis ei mustaihoinen, pikemminkin arabialainen", hän tarkentaa.

Mies ei ollut puhunut mitään, "vain marissut vaikeroiden", kun Erika oli torjunut iskullaan hänet.

Erika kuvailee itse olleensa tilanteessa enemmän vihainen, eikä niinkään peloissaan.

"Jätä ruumiini rauhaan", hän oli huutanut suoraan miestä kohti ja lisää nyt tunteneensa sillä hetkellä, että "nyt riittää, pahus".

Erika kertoo lukeneensa niin monien tulleen pahoipidellyksi ja raiskatuksi.

"Keskellä toria täällä Enköpingissä sitä on myös tapahtunut, puistossa, jossa ihmiset kulkevat pitkin poikin. Tyttöjä on vedetty alas polkupyörien päältä. Sellaista sattuu kamalan paljon nyt."

Erika puhuu ystäviensä kanssa paljon tapahtuneesta ja siitä, millaiseksi tilanne Enköpingissä on muuttunut. Hänen mukaansa kaikki puhuvat. Hän miettii millaista sitten on, kun hänen tyttärensä kasvaa ja poikansa, joka on 13-vuotias.

Eräs hänen tuttavansa oli joutunut kahden miehen hyökkäyksen kohteeksi juuri edellisenä iltana ennen Erikalle tapahtunutta raiskauksen yritystä.

Koko elämänsä Enköpingissä asunut 31-vuotias Erika vertaa Ruotsin tilannetta ja ilmapiiriä aikaan, jolloin hän oli 20-vuotias.

Silloin Ruotsissa ei ollut tällaista, nyt tilanne on pahempi ja viime vuosina hän sanoo "pirun päässeen irti".

Monia naisia ​​ja tyttöjä on raiskattu ja ahdisteltu. Hänen mukaansa Facebookissa on ryhmiä, joissa kerrotaan ihmisten olevan niin peloissaan, että he tarvitsevat kyytejä kotiinsa. Erikan mielestä sellaiseen ei yhteiskuntamme saa joutua.

"Sinun pitäisi pystyä itse menemään kotiin. Meidän pitäisi voida nauttia illasta ja yöstä", Erika jatkaa.

Erikan mukaan useimmat naiset tuntevat itsensä turvattomiksi ja pelokkaiksi ja miehet avuttomiksi.

"Mieheni tunsi itsensä avuttomaksi, että hän ei voi suojella minua kaiken aikaa. Olemme yrittäneet koota yhteen ihmisiä, jotka voivat kulkea ympäriinsä yöllä. Se olisi välttämätöntä joka ilta ja joka yö. On niin paljon tyhjää puhetta ja vähän toimintaa, joten siitä ei tule mitään, joten en tiedä mitä tehdä. Itse asiassa se on hyvin uuvuttavaa", Erika huokaa.

Pois muuttamistakaan hän ei pidä ratkaisuna, sillä "tällaista on kaikkialla" Ruotsissa.

Hän murehtii lisäksi vanhuksia, jotka ovat alttiina kaikelle pahalle, kun heidän ovikellojaan soitellaan. Asuntoon tunkeilijoita on yleensä kaksi - yksi juttelee, kun toinen menee ja varastaa tavarat.

Laukku oli myös ensimmäinen asia, jonka Erika oli arvellut ensin hyökkääjän ottavan häneltä. Hän kertoo kuitenkin tajunneensa välittömästi, että se olikin hänen ruumiinsa, jota mies metsästi.

Erika Starälv luonnehtii viimepäiväisiä tuntemuksiaan ja ajatuksiaan tulevaisuudesta.

"Eilen kun istuin mieheni kanssa parvekkeella, niin heti kun kuulin askeleet kauempaa, huomasin stressaantuvani. Kestää jonkin aikaa, ennen kuin uskallan itse mennä ulos. Se mikä pelasti minut, oli se, että en ajatellut, vaan toimin. En lamaantunut... Olen luultavasti vahvistunut siitä, mutta olen vieläkin varovaisempi. Se mitä tapahtui, oli se, että sain itse tuntea sen, että se voi tapahtua myös minulle. Se ei ole vain jotain, mitä luetaan sanomalehdestä", Erika painottaa.

Erika kehottaa yhä useampaa naista kuvittelemaan ja muodostamaan mielessään käsityksen, mitä sellaisessa tilanteessa voisi tapahtua.

"Testaa, että puolustat itseäsi", hän tsemppaa.

Erika itse aikoo hankkia puolustautumiseen tarkoitetun sumutteen ja hälyttimen.

Erika on laittanut nyt rikkirevityn leninkinsä pussiin hyväksi todisteeksi poliisin tutkimusta varten, vaikka ensin meinasi hävittää sen kuvottavien tuntemustensa takia.

Voimme varmasti kaikki olla samaa mieltä Katerina Magasinin kanssa siitä, että tarvitsemme enemmän tällaisia Erikan kaltaisia ​​roolimalleja, jotka puolustavat rohkeasti itseään ja taistelevat raiskaajia vastaan näin periksiantamattomasti.

"Raiskaavat miehet ovat pelkureita, jotka etsivät helppoja uhreja. Vastaan kamppaileva nainen onnistuu useimmissa tapauksissa vapauttamaan itsensä ja välttämään seksuaalisen hyväksikäytön. Tutkimukset osoittavat, että vaikka nainen joutuu uhriksi vastustuksestaan huolimatta, hän voi paremmin, kun hän on taistellut vastaan", Katerina Magasin -verkkojulkaisua kirjoittava toimittaja-kirjailija Katerina Janouch huomauttaa.

"Toivon, että useammat tytöt ja naiset ajattelevat tätä ja uskaltavat taistella vastaan. Nyt tämä saa riittää", raiskatuksi joutumisen välttänyt Erika Starälv lataa lopuksi.


 

Tytti Salenius ti 31.07. 21:40

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot