Muslimiveljeskuntaan sidoksissa oleva lobbari muotoili lausunnon torontolaiselle jihadiperheelle

Islamilaisen valtion Amaq News Agency -ryhmä ilmoitti Kanadan Torontossa hyökänneen ampujan olleen "Islamilaisen valtion sotilas"

Ulkomaat pe 27.07.2018 21:37
Faisal Hussain (AP)

Kanadassa Toronton ampumavälikohtauksessa kuoli muutama päivä sitten kaksi nuorta naista ja 13 loukkaantui. Traagiseksi tapahtumapaikaksi ampuja oli valinnut vilkkaan ravintoloiden, kahviloiden ja baarien keskittymänä tunnetun alueen.

Yle kertoi vihdoin tiistaina poliisin tunnistaneen epäillyn ja teon takana oli 29-vuotias Faisal Hussain, joka löydettiin kuolleena pian ampumisen jälkeen.

Motiivia tälle traagiselle teolle ei luonnollisesti ole valtamediassa kerrottu.

Hussainin perhe on selittänyt heidän poikansa kärsivän vakavista mielenterveysongelmista ja hakeneensa apua poikansa ongelmiin.

Tähän uskoo myös Yle.

Jihad Watchilla on tarkempaa tietoa.

Ilmeisin selitys teolle on se, että Hussain vastasi Islamilaisen valtion (ISIS) ja al-Qaidan yksittäisille muslimeille syyskuussa vuonna 2014 annettuun käskyyn murhata siviilejä länsimaissa, toteaa Jihad Watchin johtaja Robert Spencer.

Kyseinen käsky kuuluu:

"Hakkaa heidän poliisinsa, turvamiehensä ja tiedustelujäsenet sekä heidän petolliset agenttinsa. Jos voit tappaa vääräuskoisen amerikkalaisen, eurooppalaisen ​​tai australialaisen, kanadalaisen tai muita sotaa käyviä vääräuskoisia, mukaan lukien niiden maiden kansalaisia, jotka ovat solmineet koalition Islamilaista valtiota vastaan, silloin luota Allahiin ja tapa hänet millä tahansa tavalla. Jos et löydä tienvarsipommeja tai luoteja, valitse vääräuskoinen amerikkalainen, ranskalainen tai joku heidän liittolaisistaan. Murskaa hänen päänsä kivellä, teurasta hänet veitsellä tai aja hänen päälleen autollasi, heitä hänet alas korkealta paikalta, kurista tai myrkytä hänet."

Hussainin pakistanilainen perhe sen sijaan selitti teon toisin. Hussainin vanhemmat antoivat lausunnon, jossa sanottiin:

"Pojallamme oli vakavia mielenterveyshaasteita, ja hän ponnisteli psykoosin ja masennuksen kanssa koko elämänsä ajan... Vaikka pyrimme kaikin keinoin etsimään apua hänelle koko elämänsä taistelulle ja tuskalle, emme voineet koskaan kuvitella, että tämä olisi hänen musertava ja tuhoisa loppunsa."

Tämä voisi olla vakuuttavampaa, jos emme olisi kuulleet tällaista tavanomaista selitystä islamististen iskujen yhteydessä niin monta kertaa aiemminkin, Robert Spencer Jihad Watchista huomauttaa.

Varsinkin kun torontolaisen jihadistimurhaajan naapurit olivat täysin tietämättömiä Hussainin "mielisairaudesta".

Hussain asui vanhempiensa kanssa ja naapurit sanoivat, että perhe oli pakistanilainen. Perheen tuntemien ihmisten mukaan 29-vuotias Hussain oli syntynyt Kanadassa.

"Hänellä oli miljoonan dollarin hymy. Hän oli hyvin optimisti ja onnellinen aina, kun näin hänet", Hussainin perheen läheinen ystävä Aamir Sukhera sanoi ja lisäsi, että Hussain "näytti olevan okei".

Lainvalvontaviranomaisten lähde sanoo kuitenkin, että poliisin tarkistamien tiedostojen mukaan Hussain oli ilmaissut "tukensa" verkkosivustolle, jota pidettiin "Islamilaista valtiota kannattavana".

Se mitä lainvalvonta arvelee, on se, että hyökkäys oli suunniteltu, ja Hussain oli "Toronton poliisin hyvin tuntema" aiempien ase- ja väkivaltarikoksiin liittyvien tutkimusten takia.

Lähellä Hussainin asuntoa asuva naapuri mainitsi Faisal Hussainin kertoneen hänelle työskennelleensä aiemmin leipomossa ja päivittäistavarakaupassa. Vaikka jotkut ystävät eivät pitäneet häntä "ollenkaan radikaalina", toiset sanoivat hänen olleen kiinnostuneempi islamilaisista keskusteluista, "kun ympärillä oli enemmän ihmisiä".

Poliisi pani kotietsintäluvan täytäntöön maanantaina ja alkoi metsästää Hussainilla mahdollisesti olleita asevarastoja ja räjähteitä, joista poliisit olivat saaneet vihiä. He olivat myös kiinnostuneita tietokoneista ja kovalevyistä.

Vaikka poliisin mukaan Toronton hyökkäyksen takana "ei ole näyttöä tuesta" Isisille, lähes kolme päivää ampumavälikohtauksen jälkeen saatiin kuulla, että Isis oli vaatinut sunnuntai-iltana hyökkäystä, jossa kuoli 18-vuotias nainen, Reese Fallon ja 10-vuotias tyttö.

Virkamiehet eivät ole vielä tunnistaneet surmansa saanutta 10-vuotiasta tai nimeämään yhtään niistä 13 haavoittuneesta, jotka olivat kuusi naista ja tyttöä ja seitsemän miestä. Loukkaantuneet olivat 17-59 -vuotiaita.

Islamilaisen valtion Amaq News Agency -ryhmä ilmoitti, että Kanadan Torontossa hyökännyt ampuja oli "Islamilaisen valtion sotilas".

Lausunto on käännetty arabiasta ja kuuluu osaksi näin:

"Henkilö, joka suoritti sunnuntai-iltana Toronton kaupungissa Kaakkois-Kanadassa hyökkäyksen, on yksi Islamilaisen valtion sotilaista, ja hän teki iskun vastauksena kehotuksiin tähdätä koalitiomaiden kansalaisia."

Kaiken lisäksi lausunto, jonka Hussainin perhe oli antanut, oli Muslimiveljeskuntaan sidoksissa olevan lobbarin muotoilema.

Mohammed Hashim, mies, joka esiintyi Faisal Hussainin perheen yhteyshenkilönä, on ammatti-aktivisti, jonka on kerrottu sitoutuneen "laatimaan uuden kerronnan kanadalaisista muslimeista" ja luomaan "kansallisen poliittisen liikkeen".

Mohammed Hashimia kuvataan "liikkeelle panevaksi voimaksi" Kanadan muslimien kansallisessa neuvostossa (NCCM), jolla on yhteydet Muslimiveljeskuntaan.

"Viimeisen päälle hiottu" perheen antama lausunto alkoi perheen "syvimmillä surunvalitteluilla perheille, jotka nyt kärsivät poikamme kauhistuttavista teoista".

Sitten siinä luonnollisesti selitettiin, että "pojallamme oli vakavia mielenterveyshaasteita, joka taisteli psykoosin ja masennuksen kanssa koko elämänsä ajan”.

Teksti oli Mohammed Hasmimin valmistelema. Hän on Toronton ja Yorkin alueen työneuvoston kokopäivätoiminen organisoija. Hashimille kuuluvat sosiaalisen median tilit osoittavat, että hän on voimakkaasti mukana Kanadan uuden demokraattisen puolueen (NPD) ehdokkaiden tukemisessa sekä valtion että maakunnan alueella Ontariossa.


 

Tytti Salenius pe 27.07. 21:37

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot