Pedofiilihomo kertoo teoistaan tänään tv:ssä: "Pedofilian harjoittajia ei pidä rangaista"

Pedofiilihomo pääsee ääneen illan Ulkolinjassa TV1:llä.

Ulkomaat to 26.07.2018 22:17
kuva: IltaLehti 26.7.2018

Työstään potkut saanut homoseksuaali kertoo John Dickielle, että hän tunnistaa rajan, mitä ei saisi ylittää.: "Lapset ovat viehättäviä. Ei siinä ole mitään kummallista. Ongelma syntyy, kun tästä tunteesta siirrytään toimintaan."

Valtamedia käy toisinsanoen yhä julkeammin siedättämään yleisöään pedofilian hyväksymiselle tällaisilla puheenvuoroilla.

Illan Ulkolinjassa historioitsija John Dickie selvittää työnantajien suhtautumista pedofiilihomoihin tätä nykyä.

Yksi dokumentin haastateltavista on homoseksuaali, joka on erotettu virastaan tekojensa vuoksi. Hänen kasvojaan ei näytetä eikä nimeään kerrota.

Dokumentin homo kertoo avoimesti häirinneensä lapsia seksuaalisesti jo opiskeluaikanaan ennen ammattiinsa valmistumista.

"Minulla oli melko pysyvä suhde erääseen nuoreen poikaan. Hyväilin, mutta en raiskannut. Minä koskettelin häntä, hyväilin hänen sukuelimiään ja harjoitin suuseksiä", hän muotoilee ohjelmassa.

Homo ehti toimia ammatissaan 25 vuotta ennen kuin hänet erotettiin virastaan vuonna 2010. Viittä vuotta aiemmin hänet oli pidätetty kahden alaikäisen ahdistelusta.

Työpaikan menettäminen oli homoseksuaalista väärin.

"Koen tulleeni murhatuksi. Se oli ammatillinen murha", mies kuvailee.

Hän haluaa myös neuvoa työnantajaansa siinä, miten pedofiilihomojen kanssa tulisi toimia.

"Pedofilian harjoittajia ei pidä rangaista", hän kertoo näkemyksensä.

 

Dokumentti esitetään tänään TV1:llä kello 22.05.

Asiasta uutisoinut Iltalehti muisti kertoa 10 kertaa, että kyseessä oli pappi ja 4 kertaa mainitaan kirkko. Kertaakaan artikkelissa ei mainita, että kyseessä oli nimenomaan ja ennenkaikkea homoseksuaali. Suurin osa pedofiileistä on homoseksuaaleja. Pedofiilihomot usein hakeutuvat virkoihin ja asemaan, jossa voivat käyttää alaikäisiä hyväkseen. Pappisvirka on eräs tällainen asema, jota pedofiilihomot käyttävät hyväkseen.

Tämän "dokumentin" ja pedofilian siedätysohjelman hankkiminen ja esittäminen on tehty sinun verorahoillasi.

 

 

Jukka Rahkonen to 26.07. 22:17

Pääuutiset

blogit

Mikko Paunio

The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

la 21.12. 10:35

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12. 01:29

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11. 15:49

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10. 15:30

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

videot