Blogi: Vieraskynä , ma 09.07.2018 12:55

Trump ja liberaalien epätoivo

Presidentti Trump nostattaa myös Euroopassa liberaalivasemmiston vihaa. Trumpin valinta oli katkera kolaus voittoon jo tuudittautuneille demokraateille Yhdysvalloissa, ja uusvasemmistolle Euroopassakin hän edustaa isoa uhkaa globaalille agendalle, niinpä vasemmistolaiset valmistautuvat mielenosoituksiin kun Trump saapuu NATO-kokoukseen ja Helsingin Putin-tapaamiseen. Trumpin vasemmistovastustajien menetettyä henkistä tasapainoa on alettu kutsua termillä Trump derangement syndrome eli TDS, mikä tarkoittaa Trumpista johtuvaa sekavuusoireyhtymää. Trumpin persoona ärsyttää levottomuuteen ja vainoharhaisuuteen saakka niin, että demokraatit ja vasemmistoa sympatiseeraavat sortuvat ylilyönteihin ja kiusantekoon vastustajiaan kohtaan. Republikaanien sananvapautta yliopistoilla rajoitetaan. Trumpin kannattajia ahdistellaan. Demokraattien kongressiedustaja Maxine Waters jopa kehotti häiritsemään republikaani-virkamiehiä heidän työssään. Kehotusta pidettiin yleisesti kiihottamisena väkivaltaan. Trumpin lehdistöpäällikkö ajettiin pois ravintolasta, mikä työllisti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, jotka eivät koe Trumpin empatiaa vähemmistöjä kohtaan riittäväksi. Yksi kiipesi Vapauden patsaan jalustalle, Peter Fonda kirjoitti törkytwiitin…Virkakauden alusta asti feministit ovat osoittaneet mieltään milloin hijabiin verhoutuneena, milloin vaaleanpunaisiin vaginapipoihin sonnustautuneina.

Harvardin oikeustieteen professori Jack Goldsmith löytää syyn liberaalien huonoon käytökseen Trumpista itsestään ”Trumpin pahuuden neroutta on, että hän kykenee korottamaan itsensä pudottamalla arvostelijoidensa käytöksen oman esiintymisensä tasolle”, tämä kuitenkin vaarantaa jo demokraattien kannatusta seuraavissa vaaleissa. Hillary Clintonin vaalitappio tuli puun takaa, ja alkoi kiihkeä taistelu vallitsevan identiteettipolitiikan, avoimien rajojen, ilmasto-ohjelman ja   kaikenlaisen moninaisuuden puolustamiseksi. Trumpin nationalistinen näkökanta rajaturvallisuuden saavuttamiseksi massamaahanmuuttoa vastaan, kansallisen ekonomisen hyvinvoinnin ja kulttuurisen perinteen turvaamiseksi vaaransi vallitsevan status quon. Kun Trump alkoi toteuttaa vaalilupauksiaan, demokraatit alkoivat kutsua häntä tyranniksi. Sosiaalinen vandalismi, pelottelu ja uhkaukset kertovat liberaalien epätoivosta, ja todistavat Trumpin edustavan todellista muutosta. Trumpin hyvistä saavutuksista, työllisyyden kohentumisesta ja maailmanrauhan puolesta tehdystä työstä ollaan yleensä hiljaa.

Humanismista ja suvaitsevaisuudesta saarnaavat ovat olleet eri areenoilla häiriköimässä vastustajiaan, ja kun älyllinen argumentaatio kuivuu pelkäksi hyvesignaloinniksi ja ideologisiksi fraaseiksi, eikä vastustajista sen kummempaa analyysia kyetä esittämään kuin leimata heidät rasisteiksi ja natseksi, niin polarisaatio on tosiasia, ja Trumpin kannatus kansan keskuudessa vahvistuu. Liberaalit kuvittelivat jo saavuttaneensa sosiaalisen ympäristön hallinnan, mikä liukuu heidän käsistään edelleen vallitsevasta näennäisestä valta-asemasta huolimatta: valtavirtamedia, järjestelmäpoliitikot ovat yhä heidän puolellaan, mutta populismin syvät virrat vetävät yhä useampia kansalaisia kansallismieliseen suuntaan ja sosiaalisen median (etno)nationalistiset kannanotot ovat yhä suositumpia. Viherpunaliberaalit varjelevat kritiikiltä etnisiä, uskonnollisia ja seksuaalisia vähemmistöjä kutsuen näihin kohdistuvaa kielteistä kommentointia vihapuheeksi.  Omassa keskuudessaan ilmeisesti kiusaamisesta on tullut niin yleistä, että he tilaisuuksissaan nimittävät keskuudestaan häirintäyhdyshenkilöitä ja perustavat turvahuoneita.

Liberaalien epätoivon ja häiriköinniksi taantuneen käyttäytymisen ymmärtää kun tarkastelee miten onnistuneesti he ovat hallinneet yhteiskunnallista ja kulttuurikeskustelua määritellen itsevaltaisesti sen lähtökohdat ja ylläpitäneet sitä esittäen ikäänkuin he olisivat nykytilanteen haastaja ja oppositio-asemassa, vaikka tosiasiassa noudattavat täysin vallitsevaa politiikkaa palvellen valtakoneistoa, ja sen ohjelmassa olevaa monikulttuurista globaalia agendaa. Tanskalainen journalismin opettaja Kristian Tørning  on kirjoittanut kirjan Egohumanisterne og deres totalitære identitetsprojekt, jossa hän käsittelee tämän punavihreän sukupolven utopiaa ja yhteiskunnalliseksi ongelmaksi muodostunutta poliittisen, moraalisen ja kulttuurisen tilan yksipuolista haltuunottoa.

Identiteettipolitiikan edistäminen alkaa määrittelemällä kieltä uudelleen, omilla sanoillaan he työntävät toimintaa tiettyyn suuntaan tarvitsematta itse osallistua tuloksen tekemiseen. Paperittomien ihmisoikeudet on kehotus muille hoitaa asia, jonka he kokevat tärkeäksi. Moninaisuuden rakastaminen merkitsee, että kulttuuri, seksuaalisuus, perhemuodot, työelämä, lainsäädäntö kulkekoon tuon rakkauden käskyn innoittamana. Vain heillä on oikeus tuntea muilta kiellettyä tunnetta: vihaa. He suojelevat vihallaan globaalia moraalijärjestystä ja oikeudenmukaisuutta. Moraalinvartijoina heillä on oikeus nähdä itsensä puhtaina, koska heidän ideologiansa antaa heille ylemmän eettisen ja empaattisen ominaisuuden kuin mitä muilla on. Etuoikeutettuna ryhmänä he katsovat olevansa kutsuttu huolehtimaan muiden moraalista. Egohumanisteille maailma on parempi paikka kuin kotimaa, he unelmoivat rauhanomaisesta maailmanyhteisöstä, missä valta on keskitetty kansainvälisille organisaatioille ja instituutioille.

Kun alkaa menettää määrittelyvaltaa sosiaalisessa kanssakäymisessä ja keskustelussa, epätoivo valtaa alaa. Narsistinen viha kääntyy niitä vastaan, joiden kuvittelee vieneen itseltään oikeuden edistää globaalia tasa-arvoa. Trumpin matka Eurooppaan antaa tilaisuuden olla taas esillä ”pahuuden” vastaisessa rintamassa. Massahysterian vallassa Englannissa puhallettiin valtava Baby-Trump ilmapallo, jolle pormestari Sadiq Khan antoi luvan lennellä parlamenttitalon yllä, samainen herra, joka on suhtautunut erittäin kielteisesti elävän Trumpin vierailuun. Trumpin vastaisiin mielenosoituksiin ovat ilmoittautuneet Brexitiä vastustavat, palestiinalaisia kannattavat, ilmastonmuutoksesta huolestuneet, vegaanisuutta edistävät, transsukupuolisuudesta tiedottavat ja muut postmodernit yhdistykset, joilla omasta mielestään on tarkoitus huumorin keinoin taistella rasismia ja fasismia vastaan. Monet ovat kuitenkin sitä mieltä, että ilmapallo on vain Trumpin ja hänen kansallisen ohjelmansa halventamiseksi puhallettu. Positiivisuus on kadonnut vihervasemmiston tekemisistä ja se on hankkimassa itselleen maineen suvaitsemattomana häirikkönä.

Steve Turley puhuu videoillaan, kuinka maailma on jo torjumassa globalismin ja politiikan, missä globalismi tarkoittaa ainoastaan avoimia rajoja. Ihmiset eivät siedä enää tilannetta, missä laittomat siirtolaiset saavat niin paljon erityishuomiota ja -palveluja että omat jäävät vain maksajan osaan. Ylilyönteihin syyllistyneet Trumpin aggressiiviset vastustajat keräävät kielteistä huomiota ja ajavat ihmisiä republikaanien leiriin. 

 

Lähteitä:

Barone, Michal, Democrats’ dangerous case of Trump Derangement Syndrome. RealClear politics 4.5.2018.

Reupload: Trump Baby Blimp to Fly over London: Derangement syndrome hits UK before July visit. By Simon Harris  6.7.2018

Maxine Waters and the dying Democratic Party.  By Steve Turley 25.6.2018.

Red Wave! Dems committing suicide ahead of midterms. By Steve Turley 30.6.2018.

 

Kirjoittaja on Hilkka Axelsen, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, FM yleinen historia.

Vieraskynä ma 09.07. 12:55

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Suojeleeko oikeus ns. kansanryhmää sananvapauden kustannuksella?

su 16.09. 21:32

Kaikki mielipiteet ovat sallittuja, mutta toiset ovat vielä sallitumpia kuin toiset?

su 09.09. 00:15

Miksi pedofiliasta ei saisi varoittaa?

to 06.09. 22:30

"Asian vierestä puhumisen taidonnäyte" - Puolimatkan vastine Petri Luomaselle

ke 29.08. 22:28

Trump ja muuttuva media

ke 22.08. 22:28

Puolustuksen puheenvuoro

ma 20.08. 22:44

Je Suis Alex Jones

la 18.08. 23:18

Sananvapauden puolesta

to 16.08. 22:35

"Viisi syytä, miksi olen muuttanut mieleni Donald Trumpista"

ke 08.08. 23:00

Kansankodista humanitaariseksi suurvallaksi: Maksun aika

la 04.08. 10:33

blogit

Vieraskynä

Suojeleeko oikeus ns. kansanryhmää sananvapauden kustannuksella?

su 16.09.2018 21:32

Juha Ahvio

Kansalliskonservatiiviset Ruotsidemokraatit nousevat Ruotsissa

la 01.09.2018 10:25

Professorin Ajatuksia

Toivotan sinulle jaksamista, Jani Toivola!

ti 18.09.2018 23:12

Jukka Hankamäki

"Vihervasemmistoa ei ole" - Kunpa se olisi totta

ma 17.09.2018 23:24

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Mykkänen haluaa puoli miljoonaa pakolaista vuosittain Eurooppaan

pe 07.09.2018 21:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Saksan hallituskriisi ja hyvisten jenkka

ti 18.09.2018 23:14

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Totuusmedia suojelee Paavi Fransiskusta

su 09.09.2018 09:06

Heikki Porkka

"Pieni tyttäreni murhattiin järjettömän maahanmuuttopolitiikan seurauksena"

ma 17.09.2018 10:29

Olli Pusa

Vihreät tieteenvastainen puolue?

ti 11.09.2018 18:22

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Loikkareiden tarina lähestyy kuilun reunaa

la 15.09.2018 08:15

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kulttuurin kukkatarhat

ma 17.09.2018 23:22

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40