Jussi Järvenpään tukikonsertti kerännyt jo 3000 euroa - tavoite ylitetty!

Tämä on vähintä mitä voimme tehdä tai kaikkien toisinajattelijoiden suut vähitellen tukitaan. Tarvitsemme kansanliikkeen, joka taistelee sananvapauden puolesta, maksoi mitä maksoi!

Kotimaa pe 29.06.2018 17:37

Tukikonsertista tietoa artikkelin lopussa.

Poliittinen oikeuslaitos määräsi tiistaina kansantaiteilija Jussi Järvenpäälle yhteensä 2320 euron sakon ja 80 euron rikosuhrimaksun siihen päälle. Yhteensä 2400 maksettavaa valtiolle, joka käyttää oikeuslaitostamme toisinajattelijoiden vaientamiseen.

Jussi Järvenpää on ottanut musikissaan humoristisesti kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin ja näistä kahdeksasta kappaleesta valtakunnansyyttäjä ja nettipoliisi kiihottuivat niin pahasti, että hakivat laulajalle vankeustuomiota, joka käräjäoikeudessa päätyi sakkorangaistukseen:

1. Käymään muttei loisimaan
2. Uima-allahs riemua
3. Lääpin, kähmin, kourin
4. Siirtoloiset merihädässä
5. Täyttää hiljaa ISIS nyt maan
6. Tallukkaan
7. Heteropride
8. Valkoisen miehen viimeinen linnake

Oikean Median toimitus pitää koko farssia pelkkänä poliittisena ajojahtina ja vainona, jonka tarkoitus on vaientaa muitakin toisinajattelijoita, jotka kritisoivat vallassaolevien uuskommunistien agendaa. Toisinsanoen sananvapautta ollaan Suomessa rajoittamassa erittäin törkeällä tavalla ja normaalin demokraattisen vaikuttamisen keinoja ollaan kaventamassa. Nyt on herättävä toimimaan!

Kokoomuksen Nuorten Liitto on vuonna 2013 kritisoinut lakipykälää. Kokoomusnuoret ilmoittivat tuolloin, että he poistaisivat pykälän lainsäädännöstä kokonaan, koska kyseessä on "ajatusrikos". Heidän mukaansa kansanryhmäksi voi lukea periaatteessa "mitä vaan", jolloin vaarana on lain soveltaminen mielivaltaisesti, kun vain tietyt tahot otetaan luupin alle. (Wikipedia)

Perussuomalaiset esittivät eduskunnassa vuonna 2018 lakialoitteella, että lakipykälää rajataan siten, että rangaistaviksi jäävät vain rikollisella teolla uhkaaminen ja tällaiseen tekoon yllyttäminen. Perussuomalaisten lakialoitteen mukaan rikoslain 11 luvun 10 § on muotoiltu niin väljäksi, että se käytännössä johtaa tiedon ja mielipiteiden ilmaisemisessa ennakko- ja itsesensuuriin. (Wikipedia)

Mutta ennenkuin nämä hienot tavoitteet ja aloitteet ovat muuttuneet lakimuutoksiksi, on satoja ja tuhansia suomalaisia toisinajattelijoita vainottu ja vaiennettu. Nyt emme voi vain odottella lakimuutoksia, vaan täytyy etsiä myös nopeampia ratkaisuja akuuttiin tilanteeseen kansalaisvaikuttamisen ja yhteisen toiminnan kautta.

Tämän ajojahdin tarkoitus on kasvattaa ihmisten ennakkosensuuria pelolla, koska kukaan ei tarkalleen pysty ennakolta määrittelemään mikä milloinkin täsmälleen on "panettelua", "solvaamista" ja "kansanryhmä". Mielivaltaisten rangaistusten pelko aiheuttaa sen, että tietyistä aiheista ihmiset alkavat varomaan ilmaisemasta rehellistä mielipidettään. Näitä asioita ovat muunmuassa islamin maahantuonti ja SETA:n sateenkaaripropaganda ja homouden ylistys.

 

Nyt sinulla on mahdollisuus olla mukana taistelemassa sananvapauden puolesta vesittämällä tämä poliittinen tuomio siten, että me kaikki otamme osamme tästä "tuomiosta" ja maksamme yhdessä kansantaiteilija Jussi "Jösse" Järvenpäälle sakkoja vastaavan summan.

Tämä on vähintä mitä voimme tehdä tai kaikkien toisinajattelijoiden suut vähitellen tukitaan. Tarvitsemme kansanliikkeen, joka taistelee sananvapauden puolesta, maksoi mitä maksoi!

 

Osallistu tähän Jussi Järvenpän tukemiseksi järjestettävään tukikonserttiin ostamalla lippu itsellesi ja/tai kavereillesi ja puolusta sananvapautta. Musiikkitapahtuma järjestetään kesän aikana Etelä-Suomessa ja tarkemmat tiedot julkaistaan kun paikka ja aika on päätetty. Konserttilippujen tuotto käytetään suoraan Jussi Järvenpään henkilökohtaisen talouden tukemiseen sakkoja vastaavalla summalla.

Osta liput tapahtumaan verkkokaupastamme!

 

 

Lippuja on myyty nyt yli 3000 euron edestä. Tavoite saavutettu ja ylitetty! Suuri kiitos kaikille lipun ostaneille. Lisätietoa tapahtumasta tulossa ensi viikolla.

 

Kansallismielisten liittouma osallistui tukikonserttiin kaikkiaan 340 eurolla. Haastakaa ystäviänne ja sananvapautta arvostavia yhdistyksiä myös mukaan.

Suomen Sisu ja Kiuas kustannus osallistuivat mukaan 200 eurolla.


 

 

Jukka Rahkonen pe 29.06. 17:37

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Pääuutiset

blogit

Professorin Ajatuksia

Italiassa hallitusvastuu kannattaa, mutta miksi?

la 22.09. 22:42

Henna Kajava

Peruskouluissa opetetaan fundamentalistista islamia

la 22.09. 20:32

Reijo Tossavainen

Punavihreän paremmiston moraaliposeeraus on moraalitonta poseerausta

la 22.09. 11:31

Juha Ahvio

Trumpin nimittämä tuomari Brett Kavanaugh Soros-vehkeilyn kohteena

pe 21.09. 22:46

Arto Luukkanen

Merkelin auringonpaiste jatkuu lehmänkaupoilla

pe 21.09. 22:43

videot