Blogi: Professorin Ajatuksia, to 09.03.2017 08:57

Eduskunta harvinaisen epä-älyllisellä tuulella

Suomen puolustusvoimien varustuksesta talvisodan syttyessä käytettiin toisinaan nimitystä malli Cajander. Se syntyi 1930-luvulla useiden hallitusten säästäessä varustelumenoista, ei siis pelkästään Cajanderin hallituksen "ansiosta".

Kesäkuussa 1939, puoli vuotta ennen talvisodan syttymistä, pääministeri Cajander kuitenkin ilmoitti tyytyväisyytensä siitä, että Suomen armeijan hankintoja oli osittain lykätty myöhemmäksi, ja että näin säästettäisiin valtion varoja. Säästöissä oli sekin etu, ettei valtion varoja oltu tuhlattu varusteisiin, jotka olisivat kuitenkin sodan sattuessa jo vanhentuneita ja osittain käyttökelvottomia.

Osalle suurvallan hyökkäystä torjumaan joutuneista sotilaista malli Cajander tarkoitti sitä, heille ei ollut antaa aluksi kuin kivääri, kokardi, sotilaspuvun housut ja miehistövyö univormuksi, minkä vuoksi sotilaat joutuvat taistelemaan talvisodan alussa mukanaan tuomissaan siviilivaatteissa. Varustukseen kuului lisäksi lumipuku sekä pääasiassa saksalaista ensimmäisen maailmansodan tyyppiä oleva vyöhön kiinnitettävä patruunakotelo ja nahkasaappaat.

Malli Cajander lienee ollut Neuvostoliiton tiedossa ja osaltaan vaikuttanut nostavasti sen hyökkäysintoon. Tai ellei vaikuttanut, niin aivan varmasti sillä oli merkitystä suomalaisten kykyyn puolustaa maataan.

Vasta saavutettu itsenäisyys ja sisällissodan jälkeen tehdyt yhteiskunnalliset muutokset olivat kuitenkin yhdistäneet kansan niin, että varusteiden määrästä ja laadusta huolimatta pystyttiin saavuttamaan torjuntavoitto. Ei kuitenkaan liene epäilystä siitä, että malli Cajanderin piikkiin voidaan laittaa osa talvisodan aikaisista miehistötappioista.
 

* * *


Aamun lehti kuvasi sivuillaan eduskunnassa käydyn tavallistakin epä-älyllisemmän keskustelun helmiä. Tarkasteltakoon siis niitä hiukan tarkemmin.

Vasemmistoliitto oli huolissaan siitä, että isot materiaalihankinnat johtavat leikkauksiin muissa valtion menoissa tai lisävelkaan. Vihreät sanoivat, että he ovat sitoutuneet korvaamaan meri- ja ilmavoimien vanhentuvan kaluston, mutta eivät avoimella šekillä.

Onko siis tosiaankin niin, että Suomen poliittisen kentän äärivasemmistossa on unohdettu kokonaan malli Cajander, ja halutaan toistaa uudelleen koe siitä, miten itäinen suurvalta reagoi sotilaalliseen tyhjiöön. Näin siitä huolimatta, että Georgian ja Ukrainan tapahtumat viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat tarjonneet asiasta ilmiselvän muistutuksen.

Pääministerin mukaan hankintoja taas ei tehdä yhteiskunnan muun hyvinvoinnin kustannuksella. Ainakin itselleni heräsi kysymys siitä, että millä ne sitten rahhoitetaan? Onko pääministerillä taikaseinä, josta lentokoneet ja laivat rahoitetaan?
 

* * *


Tosiasia on, että ajantasainen aseistus on tarpeen maamme turvallisuuden takaamiseksi. Tämä koskee myös äärivasemmistoa.

Toinen tosiasia on, että valtiolla on vain yksi kukkaro, josta otetaan varat kaikkiin valtion menoihin. Yhden menoluokan kasvaessa voidaan joko säästää muista menoista tai vaihtoehtoisesti lisätä valtion tuloja.

Jälkimmäiseen on kaksi vaihtoehtoa: velan ottaminen, eli maksun lykkääminen tuonnemmaksi tai tulojen eli verojen kasvattaminen. Molemmat toimenpiteet heikentävät maamme tulevaa taloudellista suorituskykyä verrattuna siihen, ettei ylimääräisiä menoja syntyisi. Siten ne vähentävät ennemmin tai myöhemmin myös suomalaisten hyvinvointipalveluihin käytettävissä olevia varoja. Sille ei pääministerikään voi mitään.

Yhteenvetona voidaan todeta, että mikäli eduskunnassa käyty keskustelu olisi ollut rehellistä, olisimme kuulleet Vihreiltä ja Vasemmistoliitolta puheenvuoroja, joissa olisi kerrottu puolueiden haluavan heikentää maamme puolustusta. Pääministeri olisi puolestaan kertonut, että nyt on tullut aika tinkiä joistain valtion menoista, jotta voimme taata itsellemme ja jälkeläisillemme turvallisen yhteiselon arvaamattoman naapurimme kanssa. Siitähän tässä on viime kädessä kysymys.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afrikkalaisuus Suomen historian valossa
Diplomatian kukkasia
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku

Professorin Ajatuksia to 09.03. 08:57

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Mitä voimme oppia Saksan tilanteesta?

ti 21.11. 10:48

Havaintoja globaaleista ilmastoestimaateista ja arktisista jäätilastoista

ma 20.11. 07:40

Kertovatko liivijengin tuomiot siitä, ettei enää ole aikaa

su 19.11. 08:17

Terroristi kuin terroristi

la 18.11. 07:34

Afrikkalaisen rasistin valta kaatui

to 16.11. 16:23

Pyrkikö HS lyömään uutta kiilaa PS:n kannattajakuntaan?

ke 15.11. 10:48

Kuinka maapallo pelastuu?

ti 14.11. 09:17

Kehitysmaasta tulleen lapsen etu

ma 13.11. 08:58

Kuinka ilmastonmuutos näkyy arktisessa jääpeitteessä?

la 11.11. 08:34

Entä jos koko vasemmisto yhtyisi?

pe 10.11. 10:10

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Gender-ideologia tuhoaa lapsemme

la 18.11.2017 16:34

Professorin Ajatuksia

Mitä voimme oppia Saksan tilanteesta?

ti 21.11.2017 10:48

Jukka Hankamäki

Häirintäsyytökset ovat feministien vihapuhetta

ti 21.11.2017 10:55

Petteri Hiienkoski

Oma maa viimeiseksi -politiikan kova hinta

su 19.11.2017 12:49

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Pyllyhousut ja Pride -kulkue häiritsevät heteromiestä seksuaalisesti

ti 21.11.2017 08:47

Arto Luukkanen

Keuhkokuume-epidemia Suomessa - viranomaiset ulalla?

ti 21.11.2017 10:53

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

There is no business like VOK-business

ke 22.11.2017 00:12

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Laittomasti maassaolevien hyysääminen jo täysin käsittämätöntä

ti 21.11.2017 12:04

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Demokratian perusteiden äärellä

ti 21.11.2017 10:50

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49