Blogi: Timo Vihavainen, su 27.05.2018 15:17

Ajoituskysymyksiä

Ajoituskysymyksiä eli miten näkökulmat muuttuvat

 

Jaan Kross, Silmien avaamisen päivä. Valinnut ja suomentanut Juhani Salokannel. WSOY 1991,275 s.

 

Lauman käytös on yhtä irrationaalista kuin arvaamatonta. Se tulee mieleen, kun katselee vaikkapa lintuparvea, joka syöksyy tiiviissä muodostelmassa yhteen suuntaan ja sitten, kuin taikaiskusta muuttaakin suuntaa ja muodostaa aivan uuden kuvion, joka lentää taas toiseen suuntaan.

Sama tulee mieleeni myös niistä Viroa ja Baltian maita koskevista arvioista, joita meikäläisessä julkisuudessa on saanut nähdä.

Ennen perestroikaa lennettiin samaan suuntaan tiukassa muodostelmassa ja oltiin hiljaa tai sitten raakuttiin jotakin tympeää, jossa porvarillinen nationalismi tuomittiin niin Virossa kuin kaikkialla muualla. Kuvittelemalla luotua taantumuksellisuuttahan se.

Yhtäkkiä koko parvi hätkähti arvostelemaan Neuvostoliiton politiikkaa Viron suunnalla ja seuraava aste sitten olikin, että kaikki ne vastuunalaiset henkilöt, jotka eivät jo kauan sitten olleet tehneet samoin, leimattiin roistoiksi ja luikureiksi. Vain journalistin ylväs kutsumus säilyi puhtaana kritiikiltä. Täytyyhän meillä jotakin kovaa pohjaa olla jalkojemme alla.

Mutta tätä täytyisi tutkia. En väitä, että julkinen sana meillä olisi aina ollut jotenkin periaatteetonta ja sopulimaisesti tai, sanotaan nyt parviälyn voimalla käyttäytyvää. Mutta on siinä niitä piirteitä ollut ja nykyään niitä on vielä paljon enemmän kuin ennen. Vain korkea ammatillinen kutsumus on säilynyt ja tällä viittaan omahyväisyyteen, joka kestää kaiken ja antaa kaiken anteeksi, siis itselleen.

Mutta tässähän taidammekin jo puhumme normaalista voimaantumisesta, mikä on jokaisen oikeus ja jopa velvollisuus. Nyt piti sanomani jotakin Jaan Krossin kirjasta.

Tämän Krossin kertomuskokoelman maailma liittyy vankilamiljööseen, siis tutkintavaiheeseen, jossa ihmisten toimintaa punnittiin, ensin venäläisten, sitten saksalaisten ja sitten taas venäläisten toimesta. Selvää tietenkin on, että petturuuden ja sankaruuden kohdalla kyse oli ajoituksesta eikä mistään muusta.

Joskus sokea oikeus tuomitsi miehen ensin kymmeneksi vuodeksi leirille maanpetoksesta ja lupasi sitten, että sankariteon palkitsemista tullaan myöhemmin erikseen harkitsemaan. Molemmathan olivat tapahtuneet, mikä oli pakko todeta.

Virolaisten onnettomuudeksi tuli joutua tuomituiksi vieraiden normien perusteella. Rehellinen, isänmaallinen toiminta oli silloin petollisuutta kulloisenkin määräilijän koodekseissa. Nehän oli luotu siellä isommissa pöydissä.

Jopa lähtö Suomeen, taistelemaan samaa vihollista vastaan Suomen armeijan riveissä sen sijaan, että olisi liittynyt Suur-Saksan maineikkaaseen armeijaan, oli petos ja paha olikin.

Suomalaisethan toki ymmärsivät moista petosta, niin vaikeassa raossa kuin olivatkin, eikä Saksan kannattanut Suomea liikaa ärsyttää.

Miten sanoikaan lähettiläs Kivimäki Saksan ollessa vielä voimissaan: Meidän kanssamme ei kannata yrittää mitään temppuja. Olemme kovaa kansaa ja osaamme kyllä pitää puolemme. Tämä se ajatus ainakin oli.

Mutta ne onnettomat yksilöt, jotka jäivät kiinni, olivat toisessa asemassa. Yksilön osa tässä maailmassa oli muutenkin avuton ja ankea.

Kun Hitler kutsui omansa pois Virosta antaakseen tietä bolševikeille, ilmaantui kovin paljon myös sellaisia saksalaisia, joiden saksalaisuutta ei kukaan ollut edes aavistanut. Täydestähän se usein meni ja juutalaisetkin halusivat joskus Saksaan. Tunnetaanhan tämä ilmiö muualtakin. Kukapa olisi ihan tosissaan uskonut, mitä kaikkea saksalaisista leviteltiin.

Ihmisinä kaikki saattoivat olla ihan mukavia, ei rooli siitä kiinni ollut. Pahimmat hakkaajat ja verikoirat vankilassakin olivat usein virolaisia. Saksalaisiksi luettujen ja oikeastikin sellaisten piirissä taas oli sympaattisia henkilöitä. Ja tietenkin venäläisten.

Mutta eihän tämä maailma ole vain yksilöiden summa. Tämä asia on niin simppeli, ettei sitä olisi koskaan tarvinnut selittää edes Herodotokselle, jolle sukujen ja kansojen sammuminen aina merkitsi lopullista onnettomuutta.

Nykyaikaisen journalistin lienee sen sijaan mahdotonta asiaa käsittää. Tai –oli aika, jolloin sen merkitys oli itsestään selvä. Nyt asia on päinvastoin.

Joka tapauksessa. Muuan vanha, tai sanotaan ikääntynyt nainen junassa kertoo eräässä jutussa onnen päivästään. Hän on menossa vanhan miehensä luo, joka juuri toipuu silmäleikkauksesta. Ensimmäinen, minkä hän on saava nähdä, on oma, rakas vaimo!

Lapsillakin menee hyvin. Kaksi tosin kuoli rintamalla, toinen väärällä puolella ajan perspektiivistä katsoen, mutta toinen oikealla. Kuitenkin loput kolme ovat menestyneet: yksi on Ruotsissa, toinen Australiassa ja kolmas Moskovassa.

Mukavat vaimot on ja lapset sekä hyvät työpaikat. Mitäpä valittamaan?

Mutta vaimot ovat kaikki ulkomaalaisia ja niin siis lapsetkin. Ihmisiä toki ja ihan hyviä, ei siitä ole kysymys, mutta mikä on Viron ja virolaisuuden kohtalo, kun näin käy ja tämähän on vain yksi esimerkki?

Asiaa voi aina kysyä vaikkapa suomalaisilta journalisteilta, ellei halua itse riskeerata vastaamalla mitä ajattelee, jos mitään.

No suhtautuminenhan ilmeisesti on ollut tämä: ennen perestroikaa asia kyllä ymmärrettiin, siis tämä kansakunnan liukenemisprosessi ja hyväksyttiin. Onhan välttämättömyyden hyväksyminen viisauden lähtökohta ja vankka perusta.

Perestroikan aikana sitä lakattiin hyväksymästä ja nostettiin Neuvostoliitto syytettyjen penkille, jonne se kuuluikin.

Sen jälkeen on pidetty itsestään selvänä, että venäläisten muuttoliike Viroon oli rikos, jolla oli suunnitelmallisen kansanmurhan piirteitä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vastaavanlaista muuttoliikettä Suomeen olisi arvioitava samoin perustein. Eihän siinä ole Venäjästä kysymys!

No, kyllähän se silmien avaamisen päivä koittaa vielä meilläkin. Saattaa kyllä käydä niin, että rakkaan vaimon sijasta näkönsä saaneiden katse tavoittaakin pelkkiä muukalaisia, jotka saattavat olla ihan mukavia hekin, mutta kummallisessa paikassa.

Mutta ehkäpä nyt ei mennä asioiden edelle. Joskus näyttää ihan siltä, kuin silmiä jo räpyteltäisiin ja silmäluomia raotettaisiin.

Timo Vihavainen su 27.05. 15:17

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Enkeleitä on

Klo 17:40.

Demokratian variantteja

ti 19.06. 13:13

Turhan englannin vääntäjät

ma 18.06. 13:18

Potkupallon puolustus

su 17.06. 16:12

Älymystö ja muut

la 16.06. 11:37

Leikki sijansa saakoon

to 14.06. 17:27

Leikki leikkinä?

ke 13.06. 18:14

Arvostuksen ansaitseminen

ti 12.06. 11:41

Muuan symbioottinen suhde

ma 11.06. 13:25

Moukkien aika on täällä tänään

su 10.06. 11:20

blogit

Vieraskynä

Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson

pe 15.06.2018 14:00

Juha Ahvio

Amerikkalaiset konservatiiviset kirkkokunnat Soros-solutuksen kohteina

ke 20.06.2018 17:42

Professorin Ajatuksia

Suomi ja Unkari työttömyyden kimpussa

ke 20.06.2018 17:39

Jukka Hankamäki

Kultaranta-keskustelut: paljon puhetta, vähän asiaa

ke 20.06.2018 17:44

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Behdad - poliittiset pakolaiset tuvapaikkarallin uhreina

to 31.05.2018 23:27

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Hallitus sai neljät "ehdot"

ma 18.06.2018 13:22

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Reuters Institute / Oxford University median luotettavuustutkimus jopa hulvatonta luettavaa - Vahva lukusuositus

su 17.06.2018 12:23

Heikki Porkka

Yhdysvallat eroaa YK:n ihmisoikeusneuvostosta

ke 20.06.2018 08:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Punavihreän agendajournalismin kesäteatteri

ke 20.06.2018 21:15

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Enkeleitä on

ke 20.06.2018 17:40

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28