Saksa värvää nyt turvapaikanhakijoita kuorma-autonkuljettajiksi

Saksan Punainen Risti projektin takana - mikä voisi mennä pieleen?

Ulkomaat to 24.05.2018 19:01
kuva: pixabay

Akuutti pula pätevistä kuorma-autonkuljettajista on innostanut Saksan käynnistämään uuden pilottihankkeen, jossa turvapaikanhakijoita koulutetaan rekkakuskin tehtävään.

Itävaltalainen Wochenblick uutisoi, että hankkeen nimi on "Ajetaan uuteen tulevaisuuteesi" ja sen tarkoituksena on helpottaa turvapaikanhakijoiden ryhtymistä kuorma-autonkuljettajiksi.

Saksan Punainen Risti (DRK) ja Logistics Organization (UVL) ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja tällä tavalla he uskovat turvapaikanhakijoiden avulla lievittävänsä ammattitaitoisten kuorma-autonkuljettajien pulaa.

Saksan liittokansleri Angela Merkel ponnisteli tällaisen samankaltaisen valtakunnallisen projektin kanssa avattuaan rajat yli miljoonalle kouluttamattomalle Lähi-idästä ja Afrikasta tulleelle maahanmuuttajalle vuonna 2015.

Syyskuussa vuonna 2016 kaksi merkittävää saksalaista ammattikuljettajien yhdistystä kuitenkin hylkäsi "sanomalla selvästi ei" Merkelin vaatimuksille palkata turvapaikanhakijoita ja pakolaisia kuorma-autonkuljettajiksi vain kolme kuukautta ennen kuin 19. joulukuuta vuonna 2016 tunisialainen turvapaikanhakijamies Anis Amri varasti rekka-auto, tappoi puolalaisen kuljettajan ja ajoi Scania-merkkisellä rekka-autolla tahallisesti väkijoukkoon Breitscheidplatzilla Berliinin joulumarkkinoilla Saksassa, jolloin 12 ihmistä kuoli ja 56 loukkaantui.

Ennen Berliinin joulumarkkinahyökkäystä tapahtui Nizzassa Promenade des Anglais -rantakadulla kuorma-autoisku, jossa tunisialaissyntyinen Ranskan kansalainen Mohamed Lahouaiej-Bouhlel ajoi 19 tonnia painavan rahtikuorma-auton ihmisjoukkoon, joka oli juhlimassa Ranskan kansallispäivää 14. heinäkuuta vuonna 2016. Allahu Akbaria huutanut islamisti tappoi 86 ja vahingoitti yli 400 henkilöä.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut uzbekistanilainen turvapaikanhakija Rakhmat Akilov ajoi 7. huhtikuuta vuonna 2017 kuorma-autolla kävelykadulle ostosalueella Tukholmassa. Muslimiksi tunnustautunut Akilov kaasutti ensin ihmisten päälle Drottninggatanilla ja sitten Åhlénsin tavaratalon seinään surmaten viisi ja vammauttaen 14 muuta.

Tällä kertaa kuitenkin jopa 25 kuljetusyritystä on mukana pilottihankkeessa, johon rekrytoidaan 100 pakolaista ja se toimii yhdessä SVG:n autokoulu Northin kanssa.

"Muutamassa päivässä 90 henkilöä kaikkialta Schleswig-Holsteinista ja jopa Hampurista ovat ilmaisseet kiinnostuksensa. 50 muuta pakolaista on otettu jonotuslistalle", Punaisen Ristin päällikkö Ilka Hübner Kielistä intoilee.

Kolmivuotisen koulutuksen ajaksi pitää pestata myös erillinen "pakolaisten edustaja" katsomaan osallistujien perään ja tavoitteena on, että ensimmäiset "pakolaiset" saadaan tien päälle harjoittelemaan jo elokuussa.

Projektin johtajat väittävät, että koulutuksen aikana ehdokkaiden on läpäistävä kaksi koetta. Saksan Punainen Risti pyrkii yleisen soveltuvuuden lisäksi tarkastamaan kielitaidon ja oleskelu- sekä työluvan.

Tällä viikolla julkaistut luvut kuitenkin paljastavat, että 80 prosenttia saksalaisista epäilee hallituksen "tarkasteluja", sillä Bremenissä maahanmuuttoviranomaisten todettiin myöntäneen väärin perustein 1 200 maahanmuuttajalle laittoman pakolaisaseman.

Liittovaltion maahanmuutto- ja pakolaisvirastoa (BAMF) kritisoitiin Anis Amrin turvapaikkahakemuksen käsittelystä, kun hänen todettiin rikkoneen turvapaikkasääntöjä ja tehneen petoksia, ja hänelle oli myönnetty useita väärennettyjä henkilöllisyyksiä. Kaiken lisäksi Saksan liittovaltion maahanmuutto- ja pakolaisviraston päällikkö Frank-Jürgen Weise kiisti mitään sisäistä laiminlyöntiä tapahtuneenkaan.

Schleswig-Holsteinin talousministeri Bernd Buchholz (FDP) on mielissään projektista ja pitää ehdotusta "kekseliäänä ja erinomaisena". Buchholz haaveilee pilottihankkeen "rakentavan siltoja pakolaisten kotoutumisen ja ammattitaitoisten rekkakuskien työntekijäpulan välille".

Hän uskoo, että malli voisi toimia myös muilla aloilla.

Ajoneuvoista ja suurista kuorma-autoista onkin tullut suosittuja aseita jihadisteille, ja turvallisuussyistä väkijoukkoja esimerkiksi julkisilla torialueilla joudutaan nyt yleisesti suojaamaan kaikkialla länsimaissa "kuorma-autoiskuilta" betonisilla kaduille pystytetyillä autoliikennettä rajoittavilla ja estävillä tolpilla ja betoniporsailla.


 

 

Tytti Salenius to 24.05. 19:01

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot