Blogi: Timo Vihavainen, ke 23.05.2018 16:48

Legaalisen marxismin perintö

Legaalisen marxismin perintö

 

Harvassa lienevät ne, jotka haluavat Karl Marxin neroutta kiistää. Sitä paitsi mies on omaa luokkaansa myös historiallisena vaikuttajana, mikä on omiaan sotkemaan kuvaa hänen intellektuaalisesta merkityksestään.

Eihän se, mitä joskus sadan vuoden kuluttua tehtiin, välttämättä kovinkaan tiiviisti tai edes ollenkaan liity siihen, mitä joskus oli ajateltu. Platonin Valtio oli kaamea tai ihastuttava intellektuaalinen luonnos. Olivatko tulevat totalitarismit sitten jonkinlaista seurausta sen pohdinnoista, on oma kysymyksensä.

Venäjällä tyytymättömyys itsevaltiuteen nostatti lähes koko intelligentsijan sitä vastustamaan. Aikakauden uutuuksia oli, että tässä toimessa katsottiin voitavan käyttää mitä keinoja tahansa. Pelkkä murha oli vähäisimmästä päästä konnuuden asteikolla arvioituna.

Ylioppilaiden päässä syntyi ajatus siitä, että heidän täytyi ryhtyä mykän ja tylsän kansan aivoiksi, jonkilaiseksi sijaiseksi. Niin syntyi komealta kalskahtava liike Narodnaja volja –kansan tahto.

Kun se terroriteoillaan kompromettoi itsensä ja lopulta murhasi vapauttajatsaari Aleksanteri II:n, se menetti suosionsa mitään hyödyllistä saavuttamatta ja saatiin hävitettyä. Murha esti Venäjän siirtymisen rauhallisen kehityksen tielle, jota keisari-vainaa oli jo hyvin pitkälle valmistellut. Nyt pantiin kova kovaa vastaan Aleksanteri III:n toimesta.

Jo ennen tuota katastrofia vallankumousliike oli hajaantunut. Alun perin toiminut Zemlja i volja (maa ja vapaus) oli hajonnut jo kaksi vuotta ennen keisarin murhaa, joka siis tapahtui vuonna 1881.

Narodnaja voljan ohella oli tuolloin syntynyt myös maltillinen Tšornyj peredel. Nimi tarkoittaa mustaa uudelleenjakoa ja viittaa niihin operaatioihin, joita aika ajoin tehtiin kyläyhteisön eli mirin piirissä.

Muuten tuo uusi liike ei ollut musta. Itse asiassa se oli toivoa herättävä mahdollisuus Venäjän historiallisella tiellä, jonka sitten ei suotu kehittyä asteettain kohti normaalia läntistä yhteiskuntaa.

Mustan jaon merkittävimmät jäsenet Pjotr Struve, Nikolai Berdjajev, Sergei Bulgakov ja muutama muu omaksuivat ennen pitkää marxilaisuuden, joka oleellisesti poikkesi narodnajavoljalaisuuden spontaanista voluntarismista (me muutamme Venäjän talouden ja yhteiskunnan alistamalla sen tahtoomme…). Marxilaisuus oli nimittäin tieteellistä.

Nimike tieteellinen sosialismi, joka vielä jokunen vuosikymmen sitten oli virallinen siellä täällä, herättää nyt tietenkin hilpeyttä. Kuitenkin sillä oli oikeutuksensa.

Marxilaisuus nimittäin puhui yhteiskunnan muuttumisesta tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden kehityslogiikasta riippuvaisina asioina. Se siis perustui taloudellisiin lainalaisuuksiin eikä niiden muuttaminen ollut noin vain mahdollista, julistamalla ja pakottamalla.

Tämähän oli niin vastakkainen näkemys narodnaja voljan voluntarismille kuin ikinä saattoi olla. Mistään todellisesta sosialismista Venäjällä oli siis tieteen mukaan turha haaveilla niin kauan kuin kapitalistinen järjestelmäkin oli Venäjällä vielä syntymättä, saati, että se olisi muuttunut ylikypsäksi, mikä olisi mahdollistanut vallankumouksen.

Kun Marxin Pääoma ilmestyi, sitä pidettiin Länsi-Euroopassa vallankumouksellisena ja siis vaarallisena kirjana. Kapitalismi kehittyi yhä hurjemmin ja sen tuhon pelkääminen ei ollut mitenkään outo ajatus. Lamakaudet sen kertoivat.

Venäjällä kaikki oli toisin. Marx tarjosi tieteellisellä lähestymistavallaan vastamyrkkyä sille rabulismille, joka siellä uhkasi laillista järjestystä. Mikäli Venäjällä haluttiin vallankumousta, oli syytä pyrkiä ensin luomaan se kapitalismi ja kehittämään sitä. Sadan vuoden kuluttua tilanne saattoi olla toinen, mutta nyt se ei varmasti ollut. Vain tämä oli tieteellistä, muu oli huuhaata.

Niinpä Pääoma julkaistiin Venäjällä sensuurin luvalla. Tämä siitä huolimatta, että Marx ja Engels varmasti olivat sensuurin piirissä huonoissa kirjoissa. He olivat kirjoittaneet paksun kirjan verran invektiivejä Venäjää vastaan. Paitsi että se oli koko Euroopan taantumuksen tukijalka, myös sen slaavilaisuus oli uhka kehittyvälle ja vapautta rakastavalle lännelle… Kelpo russofobeja, tämä kaksikko!

No, Struve, Bulgakov , Berdjajev ja kumppanit siirtyivät siis ylioppilasradikalismista korkeammalle älylliselle tasolle, legaaliseen marxismiin.

Sinne siirtyi Venäjällä moni muukin. Kyllä siellä eteviä marxilaisia teoreetikkoja oli, Plehanovista lähtien ja yleisesti ymmärrettiin, että Marx puhui järkeä. Näin aina siihen saakka, kunnes muuan nuori kaljupää sai päähänsä osoittaa Venäjän kypsyyden vallankumkoukseen… Hän oli sama mies, jota Kerenski kutsui nimellä hullu fanaatikko. Mutta se on jo surullisen tarinan toinen näytös.

Joka tapauksessa Venäjän toivo epäilemättä oli siinä tervejärkisessä reaktiossa, joka oli karkottanut intelligentsijan parhaan osan rabulistien piiristä. Näin ovat asian nähneet niin erilaiset miehet kuin Richard Pipes, joka hiljattain kuoli ja Aleksandr Solženitsyn.

Legaalisen marxilaisuuden piirissä nimittäin syntyi liike nimeltä Vehi, tienviitat. Kyseessä oli ryhmä, joka vuonna 1909 julkaisi samannimisen pamfletin, jokia suuntautui sokeaa radikalismia vastaan ja suositti Venäjän intelligentsijalle –katumusta ja itserajoitusta!

Mitä kaduttavaa sitten saattoi olla niillä, jotka oman käsityksensä mukaan olivat kansan sijaiskärsijöitä ja sen aivot. Eihän heillä muuta palkkaa ollut marttyyriudestaan kuin kunnia.

Ongelma oli siinä, että vaikka salamurhat ja sabotaasi tuottivat kyllä marttyyrinkruunun sitä etsiville, olivat ne Venäjän kehityksen kannalta pelkkää myrkkyä.

Venäjän todellinen ongelma oli saada yhteiskunta toimimaan rauhallisessa yhteistyössä eikä kiristää ohjaksia niin kauan, kunnes seuraisi reaktio. Vuonna 1905 se oli seurannut eikä jälki hyvältä näyttänyt.

No, Vehi-ryhmä jäi alaviitteeksi Venäjän historiassa, vaikka hyvin huomattavaksi. Richard Pipes on kirjoittanut laajan elämäkerran Struvesta ja Solženitsyn on avoimesti tunnustanut velkansa Vehi-ryhmälle.

Itse asiassa Brežnevin aikaan ilmestynyt kokoomateos Iz-pod glyb –sirpaleiden alta, on selvää jatkoa Vehille, kuten oli myös jo vuonna 1918 ilmestynyt Iz glubiny (syvyydestä).

Missä määrin voimme pitää marxilaisuuden ansiona tuota konservatiivista liberalismia, jota Vehi-ryhmä edusti? Olivathan niiden fokus ja ajattelutapa aivan erilaiset.

Luulen, että kyseessä kuitenkin on ainakin historiallinen, ainutkertainen vaikutus, joka pani osan nuorisoa ajattelemaan syvällisemmin yhteiskunnan muuttumisen mekanismeja. Ei niitä noin vain voinut mennä komentelemaan.

Kun kaikki ei ollut eikä voinut olla heti saatavissa, oli otettava lusikka kauniiseen käteen ja hyväksyttävä yksilön pienuus historiassa. Siitä ei seurannut velvollisuus passiivisuuteen, vaan sen tunnustaminen, että muutos syntyy vain kovalla työllä, ei muutama ihminen murhaamalla, vaikka siitä saisikin hyvät kiksit.

Leninismi-stalinismista tässä on turha enempää puhua. Riittänee, kun sanotaan, että se nimenomaan hylkäsi tuon tieteellisen ajatuksen yhteiskuntakehityksen luonteesta tai sanotaan nyt, että keksi siihen uuden tulkinnan, joka palveli sen voluntarismia –tai blanquilaisuutta- olihan näitä haukkumasanoja ajan slangissa.

Asiaan tietenkin kuului, että se. mitä tehtiin, kiellettiin jyrkästi, sitä jyrkemmin, mitä ilmeisempää se oli.

Timo Vihavainen ke 23.05. 16:48

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Jonkin sortin sakkia

ti 16.10. 22:34

Tiitisen satupuu?

ma 15.10. 23:23

Legioonien aika

la 13.10. 23:03

Naisten maailmanaika

pe 12.10. 20:46

Kuka kenet?

to 11.10. 22:57

Hurskaan miehen Siperia

ke 10.10. 23:08

Läylemmäksi lankeavi

ti 09.10. 22:17

Neron osa

ma 08.10. 23:49

Tieteen tanhuvilta

su 07.10. 09:43

Keskustajääkäri

la 06.10. 10:46

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

pe 12.10.2018 20:50

Professorin Ajatuksia

Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

ti 16.10.2018 22:33

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eduskunta ei ole yhtiökokous hyvä Juha!

ti 16.10.2018 22:35

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Avoin raja Afganistanista Suomeen?

ke 10.10.2018 12:25

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10.2018 13:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Jonkin sortin sakkia

ti 16.10.2018 22:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40