Luennoitsija nuorille muslimeille Ruotsissa: "Olemme Ruotsissa ainoastaan levittääksemme islamia!"

"Ruotsiin haltuunotossa ei saa kestää 20 vuotta!"

Ulkomaat pe 11.05.2018 10:20

Nyheter I Dag uutisoi "Klippanin nuorista muslimeista" (KUM) Ruotsissa, jotka olivat kutsuneet viime torstaina 3. toukokuuta luennoitsijan, Dominic Drimanin esitelmöimään aiheesta "muslimi Ruotsissa".

Tallenne "luennosta" julkaistiin ensin Facebookissa, mutta sen jälkeen se poistettiin. Verkkolehti Svegot onnistui kuitenkin saamaan videotallenteen ja on julkaissut sen You Tubessa.

Videolla luennoija vaatii muslimeja järjestäytymään ja toimimaan eri tavoin islamin levittämiseksi Ruotsissa.

Klippanin nuorille tulee selväksi, että ensin on islamisoitava Klippan, sen jälkeen koko Ruotsi.

"Ei saa kestää 20 vuotta, ennen kuin Ruotsista tulee muslimimaa. Enkä laske leikkiä - Ruotsista voi tulla muslimimaa. Kuinka monta muslimia oli alussa?" Driman pommittaa.

Hän jatkaa kertomalla islamin historiasta ja siitä, että muslimeilla oli kerran valtakunta, joka ulottui suureen osaan maailmaa.

"He ahersivat islamin puolesta, eivätkä odottaneet kenenkään muun toimivan. Miksi Klippanissa ei voi olla 95 % muslimeja? Mikä teitä estää?" inttää hän katsojilta.

"Pointti on se, kuten ehkä alatte tietää nyt, että olemme Ruotsissa ainoastaan levittääksemme islamia. Jos teemme jotakin muuta, niin munaamme täysin", painottaa Dominic Driman.

Klippanin nuoret muslimit väittävät Facebookissa virallisesti "lehdistötiedotteeksi" muotoillussa julkaisussaan, että verkkolehti Svegot levittää rasistista kuvaa luennosta:

"Luennoitsijan viesti sanoma on selkeästi ja näkyvästi - levittää islamia ja tiedottaa islamista. Missään luennoitsija ei pakota, sillä pakkokeinot eivät kuulu harjoittavalle muslimille. Kehotamme teitä siksi rauhoittumaan, emme koskaan pakota ketään islamiin", KUM selittää videonsa poistamista viittaamalla rasistisiin ja tahallisiin väärinkäsityksiin.

Verkkolehti Svegot huomauttaa, että missään heidän artikkelissaan he eivät ole maininneet pakottamista. He ovat vain todenneet, että muslimien tavoite on saada Ruotsista muslimimaa, jonka itse luennoitsija lupaa tapahtuvan.

Lisäksi Svegot muistuttaa, ettei luennoitsija Dominic Driman ottanut esille integraatiota, vaan lämpimästi puhui muslimivaltakunnasta, joka ulottuu Kiinasta Espanjaan.

"Muistettava on, kuinka se perustettiin: sodan, valloituksen ja käännytyksen avulla - sapelilla", Svegotin nettijulkaisussa tarkennetaan.

Klippanin kunnan verkkosivustolla ohjeistetaan uusia maahan saapuneita muslimitulokkaita ottamaan yhteyttä KUM:ään, joka "on nuorisoyhdistys ja haluaa saada enemmän nuoria osallistumaan yhteiskuntaan".

Vuoden takaisessa Helsingborgs Dagbladin artikkelissa kerrotaan, että KUM:llä on yhteyksiä Ruotsin nuoriin muslimeihin ja että se on saanut starttirahaa kunnalta.

Toisessa HD:n uutisessa esitellään Klippanin kunnan KUM:lle tarjoamaa toimitilaa "integraatiotyöskentelyä" varten.

Klippanin nuoret muslimit saavat avustuksia Klippanin kunnasta ja se on sama käytäntö koko maassa. Tällaisia Dominic Drimanin kaltaisia viestejä "järjestäytymisestä" ja maan haltuunottamisesta saarnataan verotusvaroilla rahoitetuissa moskeijoissa.

Svegot tähdentääkin, että jälleen poliitikot valitsevat ulkomaalaiset ennen ruotsalaisia. Kun ruotsalaiset järjestäytyvät ja tarvitsevat toimintaansa varten tiloja, heidät polttomerkitään "rasisteiksi":

"Muslimit voivat vapaasti veronmaksajien kustantamissa toimitiloissa suunnitella ja organisoida Ruotsin haltuunottoa."



 

Tytti Salenius pe 11.05. 10:20

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot