Ruotsinsomali ex-muslimi Mona Walter: "Kaikki pelkäsivät rasistiksi leimaamista!"

Hän on yrittänyt informoida sosiaalihuoltoa ja puhua islamin uhasta ruotsalaisille medioille, mutta kukaan ei reagoinut

Ulkomaat to 26.04.2018 22:27
Mona Walter

Mona Walter on 45-vuotias ruotsalainen aktivisti Mogadishusta, Somaliasta. 1990-luvun alussa hän pakeni muslimipakolaisena Ruotsiin. Siellä hän luopui islamista ja kääntyi kristityksi. Hän on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä ja tappouhkauksia.

Walter taistelee ihmisoikeuksien puolesta ja hänet nähdään nyt muslimipiireissä luopiona - petturina, joka on Koraanin mukaan tapettava. Sharian rangaistus islamin uskosta luopumisesta on yksiselitteisesti kuolemantuomio. Hän on kertonut joutuvansa asumaan tämän vuoksi salaisessa osoitteessa.

Natalia Osten-Sacken on Euroislam.pl:n freelance-toimittaja ja hänen haastattelujaan julkaistaan Wirtualna Polskassa.

Osten-Sacken on haastatellut Mona Walteria ja se on julkaistu Gatestone -instituutin sivuilla otsikolla: "Kaikki pelkäsivät rasistiksi leimaamista".

Heti haastattelunsa aluksi Mona Walter kertoo saapuessaan Somaliasta Ruotsiin kokeneensa valtavan kulttuurien yhteentörmäyksen. Hän yllättyi Ruotsissa hallitsevasta äärimmäisen fanaattisesta islamista.

Somaliassa heillä oli ollut oma afrikkalainen kulttuuri, maallinen laki, mutta ei shariaa ja hän oli kuulunut sunnien suufilaisuuden suuntaukseen.

Walter muistaa somalialaisen kulttuurinsa olleen hyvin julma, "erittäin ylpeä ja kostonhimoinen - jopa ilman islamin vaikutusta", hän täsmentää. Hän uskoo, että naisen asema oli kuitenkin parempi kuin niissä muslimimaissa, joissa naisia kivitetään.

Mona Walter tietää kokemuksesta, että islamin suhteen Euroopassa on kaikin tavoin erilaista. Hän tuli nuorena Eurooppaan, Ruotsiin vuonna 1994.

Muslimit eivät häpeä täällä raiskata vääräuskoisia, koska he tietävät, ettei kukaan tue näitä uhreja, hän aloittaa.

"Täällä raiskaajien ei tarvitse piilottaa kasvojaan: kukaan ei häpeä heitä. He eivät saa kuolemanrangaistusta tällaisesta teosta. Täällä he ovat vapaita klaaniperinteistään", Walter kuvailee muslimien aggressiivista käyttäytymistä länsimaalaisia kohtaan ja eurooppalaisten oikeusjärjestelmien löysyyttä.

Walterin mukaan islamisaatio alkoi jo vuoden 1991 jälkeen Ruotsissa. "Suljetuilla alueilla" maahanmuuttajien ghetot ovat täysin vailla demokratiaa ja imaamit johtavat näitä alueita:

"He hallitsevat kaikkea ja pääasiassa naisia. He saarnaavat shariaa moskeijoissa ja pakottavat kaikkia uskomaan tähän järjestelmään ja islamilaisiin arvoihin. Jos et suostu siihen ja jos yrität integroitua länsimaiseen yhteiskuntaan, sinusta tulee heidän silmissään vääräuskoinen", Mona tiivistää melkein yhteen virkkeeseen kaiken olennaisen islamista.

Hän pitää erityisenä ongelmana opetusta moskeijoissa, missä käsketään vihaamaan vääräuskoisia. Se johtaa myös vihamielisiin rikoksiin. Lisäksi yhteisöjen vanhemmat eivät halua kotoutua eivätkä hyväksy yhtäläistä asemaa vääräuskoisten (kuffareiden) kanssa.

"Koska islam ja heidän oma kulttuurinsa vaikuttavat lähes kaikkiin ryhmiin, nämä ovat kaksi myrkkyä yhdessä", Walter luonnehtii.

Walter kertoo, että Ruotsissa ääri-islamistiset imaamit tekevät mitä he haluavat. "Kukaan ei hallitse heitä, kukaan ei tarkista, mitä he tekevät."

Naisten on pakko peittää kehonsa ja elleivät he niin tee, he ovat huoria. Tullessaan vuonna 1994 Ruotsiin hän hämmästyi, kun myös afrikkalaisten vaatteiden käyttäminen kiellettiin.

"He sanoivat, ettemme olleet todellisia muslimeja - että olimme vääräuskoinen maa, koska meillä oli maallinen laki", Walter kummastelee.

Jos asuu tällaisessa yhteisössä, ei ole vapauksia, Walter tietää ja vakuuttaa, että tämä pätee pääasiassa ihmisiin, jotka hylkäävät islamin. Heitä voidaan jopa tappaa sen takia - sellaista on jo Walterin mukaan sattunut myös Ruotsissa.

"Jopa minä islamin hylkäämisen jälkeen peitin huivilla itseni, koska olin niin peloissani", hän myöntää.

Kaikkea tätä tapahtuu Ruotsissa, demokraattisessa maassa, jossa he kertovat teille, että sinulla on oikeus kehoosi ja "vapaus valita uskonto", Walter lisää.

Walter paljastaa, että muslimiyhteisöissä usein tytöt ja pojat joutuvat perheenjäsentensä tai uskonnon opettajansa raiskauksen uhriksi. Hän on tietoinen sellaisista tapauksista myös Ruotsissa ja niin ikään islamille tunnusomaisena piirteenä: se salataan perheessä ja yhteisössä.

Hän on yrittänyt ilmoittaa siitä sosiaalihuollolle, mutta kukaan ei reagoinut - kaikki pelkäsivät rasistiksi leimaamista.

Kysyttäessä islamilaisten radikaalien aktivoitumisesta Euroopassa, Walter sanoo tienneensä heidän aina olleen sellaisia - moskeijoissa. Meillä on vain nyt sosiaalinen media ja voimme nähdä heidät, hän tarkentaa.

Walter pitää ongelmana sitä, että Euroopassa on yhä enenevässä määrin muslimeja. Lisäksi 1990-luvulla syntyneet lapset ovat nyt aikuisia.

"He menivät islamilaisiin kouluihin, heidät alistettiin aivopesulle, radikalisoitumiselle ja opetettin vihaamaan länsimaista yhteiskuntaa. Tämä opetus alkaa, kun he ovat kolmesta neljään vuotta vanhoja", Mona Walter huomauttaa.

Hän on jo monien vuosien ajan puhunut siitä usein ruotsalaisille medioille, mutta kukaan ei ollut kiinnostunut käsittelemään sitä - koska hekin pelkäsivät leimaantuvansa rasisteiksi.

Hän meni sosiaalihuoltoon ja informoi heitä siitä, ja he vain sanoivat hänelle:

"He oppivat demokratian kouluissamme."

Walter korostaa, että he eivät koskaan tarkistaneet näitä moskeijoita. Niinpä he nyt keräävät käyttäytymisensä hedelmää. Viimeisten 30 vuoden sato on kypsynyt, hän summaa.

Entinen muslimi, kristinuskoon kääntynyt nainen, Mona Walter kehottaa kaikkia ymmärtämään, että islam ei ole uskonto, vaan totalitaarinen järjestelmä ja siten vaarallinen koko ihmiskunnalle.

Hän lisää, että myös muslimiyhteisö kärsii sharia-lain alla ja tähdentää, ettemme voi käsitellä islamia, kuin mitä tahansa muuta uskonnollista uskoa.

"Se kieltää kaikki muut uskonnot, sananvapauden ja yksilön valinnanvapauden. Se on demokratian vastakohta. Meidän on avoimesti ja rehellisesti analysoitava tämä ideologia."

Walter viittaa median toistuviin mantroihin islamista "rauhan uskontona" ja opastaa, että meidän ei pidä kuunnella niitä. Hän selittää, että "se islamin rauha" ei ole voimassa, ennen kuin ihmiset hyväksyvät islamin uskontonaan.

"Rauha" tulee vasta, kun ei ole mitään vastustusta, eli kun islam ja sharia hallitsevat. Islam jakaa ihmiskunnan kahteen "taloon": rauhan ja sodan taloon:

"Kaikki me, vääräuskoiset ja jopa liberaalit muslimit, jotka emme hyväksy shariaa, olemme sodan talossa."

Islamin kanssa käydyssä "vuoropuhelussa" Walter on nähnyt monen olevan "äärimmäisen kiireisiä" rakentamaan siltoja islamiin, mutta he eivät näe, että islam polttaa sen:

"On mahdotonta rakentaa siltaa vain toiselta puolelta. Miksi islam ei rakenna siltoja kristittyjen ja muslimien välille Lähi-idässä? Koska he ovat enemmistönä ja heillä on valta", hän tietää.

Hän sanoo aina kristityille ystävilleen: "Mitä luulet, mitä sinulle tapahtuu, jos islam ryhtyy hallitsemaan täällä?"

Walterilla on painavaa sanottavaa myös Paavista. Paavi ei ole hänen mielestä enää kristitty johtaja, vaan poliitikko ja ihmisoikeusaktivisti:

"Hän ei ole enää kirkon pää, joka työskentelee kristinuskon hyväksi. Näen hänet vasemmistopoliitikkona. Jeesus sanoi, että meidän pitäisi rakastaa vihollistamme, mutta ei sitä, että meidän pitäisi olla tyhmiä."

Walter kertoo pettyneensä syvästi kuullessaan Paavin saarnaavan suurempaa avoimuutta muslimimaahanmuuttoon.

"Islamia ja kristinuskoa ei voida verrata. Kristittyjen täytyy seurata Jeesusta, joka julisti rakkautta ja armoa, jopa vihollisilleen; kohdella muita, kuten itseäsi haluat kohdeltavan. Sitä vastoin islamissa tehdään täsmälleen, mitä Muhammad teki. Hän antoi hänen seuraajansa tappaa ja ottaa vaimoja seksiorjiksi. Emme voi verrata näitä kahta maailmaa", hän korostaa.

Walter muistuttaa, että kristinuskon ja islamin "ideologiat" eivät sovi yhteen ja että islamin luoja oli rikollinen, sotapäällikkö, joka sanoi ihmisten tappamisen tuovan kunniaa.

"Kuinka avaamme rajat tällaiselle ideologialle? Kun emme tiedä, ketä meille tulee, meidän on oltava hyvin varovaisia - varsinkin kun näemme, mitä tapahtuu kristityille muslimimaissa", Walter varoittaa.

Walter sanoo, ettei hän ymmärrä Paavin ja katolisen kirkon suhtautumista, sillä heidän pitäisi ensisijaisesti huolehtia omista jäsenistään.

Hän ihmettelee, miksi poliittiset johtajat ja Paavi eivät koskaan puhu kristittyjen joukkomurhista Afrikassa ja Syyriassa.

He eivät kritisoi islamia, koska he eivät halua menettää vaaliääniä eikä kirkko halua luopua poliitikkojen tuesta. Poliitikkojen asenteessa on Walterin mukaan kyse puhtaasti rahasta ja äänistä.

Hän sanoo, että suurin osa maahanmuuttajista ei käy töissä eikä useimmilla maahanmuuttajilla ole korkeakoulutusta. Monilla ei ole edes perustaitoja.

"Kestäisi liian kauan kouluttaa heitä. Ensinnäkin maahanmuuttajilla on paljon lapsia, nainen ei koskaan mene töihin - mikä on myös yhteensopiva kulttuurin kanssa. Vaikka he haluaisivat oppia, se olisi aikaa vievä prosessi. Joten miksi heidän pitäisi aloittaa lainkaan, jos he saavat paljon rahaa joka tapauksessa tekemättä mitään?" hän toteaa suoraan ja jatkaa, että kaiken lisäksi he sitten vielä äänestävät henkilöitä, jotka antavat heille kaikki nämä edut.

Walterin mielestä ihmisiä pitäisi auttaa "tehokkaammin samalla rahalla" heidän alkuperämaissaan. Hän kertoo ihmisten kysyneen häneltä: "Kuinka voit sanoa tällaisia ​​asioita, jos olet itse maahanmuuttaja?"

Walter vastaa: "En ole vaaraksi täällä asuville ihmisille. Monet vastasaapuneista maahanmuuttajista katkaisisivat pääni. Pakenin shariahallintoa Ruotsin esikaupungeissa, enkä halua sitä kaikkialle maahan."

Walter toistaa haastattelussa useaan kertaan, ettei hän ole muslimeja vastaan, vaan islamin ideologiaa, jonka he tuovat mukanaan.

Walter suhtautuu ympäri Eurooppaa ilmenevään muslimien kristinuskoon kääntymisen "trendiin" kriittisesti ja pitää sitä "vedätyksenä". Hän on puhunut siitä kirkkonsa yhteisössä ja hänelle on selvinnyt, kuinka naiiveja papit ovat.

Hän kertoo, kuinka maahanmuuttajat saadessaan kielteisen turvapaikkapäätöksen ryntäävät välittömästi kirkkoon ja sanovat:

"Olen kristitty ja jos palaan kotiin, niin minut tapetaan." Jotkut jopa kastetaan. Mutta kun he onnistuvat saamaan tarvittavan asiakirjan, he palaavat takaisin muslimiyhteisöönsä ja moskeijaansa.

Walter pohtii, mitä he tekevät tällaisen asiakirjan saatuaan.

"Tällä hetkellä kirkkomme on täynnä afgaanipoikia. Sanoin kirkossani selvästi: islamissa voit valehdella pelastaaksesi itsesi."

Mona Walter ei usko islamin uudistumiseen. Koraani on Allahin sana. Kuinka voit uudistaa Allahin, Walter kysyy kummeksuen.

Uudistus, johon liberaalit uskovat, ei voi lähteä hänen mukaansa yksilöistä, jos islamilaiset johtajat eivät halua uudistaa ja muuttaa islamia.

Hän painottaa, että kristinuskon uudistus merkitsi paluuta juurille, luottamista Raamattuun. Walter näkee, että tätä kriteeriä soveltamalla wahhabismi ja salafismi on jo "uudistanut" islamin.

Tämä ei luultavasti ole sitä, mitä me haluamme? hän kysyy haastattelunsa lopuksi.


 

 

Tytti Salenius to 26.04. 22:27

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Pääuutiset

blogit

Reijo Tossavainen

Hillotolppaloikkareiden kohtalonpäivä lähestyy

Klo 11:04.

Professorin Ajatuksia

Donald Trumpista Suomen puolustusvoimien hankintoihin ja Euroopan puolustus

Klo 08:14.

Heikki Porkka

Murha-aatteet etenevät

su 15.07. 14:10

Arto Luukkanen

Armoa ja totuutta suomalaisille lamauhreille!

su 15.07. 12:06

Juha Ahvio

Presidentti Trump nimittää jälleen tuomarin USA:n korkeimpaan oikeuteen

su 15.07. 12:03

videot