Blogi: Timo Vihavainen, to 26.04.2018 11:13

Diplomatian sankareita

Kettujen kettu

 

Duff Cooper, Talleyrand (1932), Otava 1956, 467 s.

 

Charles Maurice de Talleyrand-Périgord (1754-1838) eli lyhyesti Talleyrand, on Euroopan historian erikoislaatuisimpia hahmoja.

Ennen muuta hänet muistetaan suurena selviytyjänä, aristokraattina, joka eli Ranskan kohtalot vanhasta komennosta aina Ludvig Filipin porvarikuninkuuteen. Kuuluisa vastaus kysymykseen, mitä hän teki hirmuvallan aikana, oli ”minä elin”. Mutta Talleyrand ei vain säilynyt hengissä, vaan vaikutti lähes koko ajan korkeissa viroissa. Hänen panoksensa koko Euroopan kohtaloihin oli ajoittain jopa hyvin suuri.

Nuorena ja vanhempanakin Talleyrand tuli kuuluisaksi taipumuksestaan irstailuun ja pelaamiseen ja tietenkin myös pöydän ilot kuuluivat asiaan. Hänen kaltaisensa aristokraatin kohdalla se merkitsi jatkuvia loisteliaita juhlia. Sellainen elämäntapa maksoi omaisuuksia ja pari kertaa sankari olikin puilla paljailla.

Korkeissa asemissaan hän ei sitten kainostellut ottaa myös suuria lahjuksia, mutta palautti ne reilusti, mikäli lobbaus ei onnistunut.

Naissukupuoleen rampa ja muutenkin vähemmän kaunis ruhtinas (hänestä leivottiin aikanaan Beneventon ruhtinas) tunsi vielä vanhanakin elävää harrastusta ja myös saavutti hämmästyttävää menestystä. Kuollessaan, yli kahdeksankymmentävuotiaana, hänellä oli vielä nuori vaimo, joka ilmeisen hellästi häntä rakasti.

Talleyrand arvosti naisia myös diplomaattitehtävissä ja käytti heitä usein politiikkansa välikappaleina. Naiset näyttävät lumoutuneen ruhtinaan ”sanoin kuvaamattomasta” viehätysvoimasta, joka liittyi hänen persoonaansa. Monisanaista lörpöttelyä ruhtinas kaihtoi ja oli pikemminkin vaikenemisen mestari, mutta hänen henkevyytensä olivat aina teräviä, vaikka hän muisti myös säilyttää huomaavaisuuden erityisesti naisia kohtaan.

Talleyrandin itsehillintä oli tarunomaista ja kun Napoleon kerran raivosi hänelle ja uhkasi hirsipuulla ja teilipyörällä, tokaisi ruhtinas vain tämän poistuttua, että keisari oli tänä aamuna poikkeuksellisen rakastettava.

Koulutukseltaan Talleyrand oli pappi ja hankki itselleen jopoa Autunin piispan viran. Virka oli sinekuuri, jota hän ei koskaan hoitanut, mutta sen turvin hän saattoi palvella vallankumousta ja vihkiä piispoja, joita Vatikaani ei hyväksynyt. Siitä hyvästä hänet julistettiin pannaan, josta hän pääsi vasta kuolinvuoteellaan, neuvoteltuaan Vatikaanin kanssa häntä tyydyttävän sopimuksen.

Talleyrandin ansiot sekä vallankumoukselle että Napoleonille olivat suuret. Jälkimmäisen hän kuitenkin hylkäsi katsottuaan, että tämän politiikka idässä alkoi muodostua holtittomaksi ja ennusti Ranskalle suurta onnettomuutta.

Eräänlaisen rauhanopposition jäsenenä Talleyrand onnistuikin sitten pääsemään voittajien, erityisesti Aleksanteri I:n suosioon ja vaikutti kai ratkaisevasti siihen, että Ranska Wienin kongressissa tuli yhdeksi päättäjistä. eihän Napoleonin Ranskaa tarvinnut pitää ”oikeana” Ranskana, koska oli se toinenkin, siis oppositio.

Tilanne oli analoginen toisen maailmansodan jälkeisen ajan kanssa, jolloin Vichyn Ranskasta hämmästyttävästi tuli yksi voittajavalloista.

Talleyrandin ansiota tai syytä oli myös Bourbonien paluu Ranskan valtaistuimelle. Tämän tuo surkea joukko (jossa itse kuningas ei ollut pahimmasta päästä), maksoi pian kiittämättömyydellä.

Heinäkuun vallankumouksen jälkeen Talleyrand pääsi jälleen pinnalle. Cooperin kertoman anekdootin mukaan Talleyrand ystävineen kuunteli kadulta kuuluvaa melua ja hurraahuutoja ja sanoi ”Me voitamme!” ”Siis ketkä me?” kysyivät seuralaiset, jolloin ruhtinas vastasi: ”Hiljaa vielä. Kerron huomenna”.

Porvarikuninkaan aikana Talleyrandista tuli maansa Englannin lähettiläs ja korkeasta iästään huolimatta hän oli tässä virassaan varsin aktiivinen ja vaikutusvaltainen.

Kirjoittaja kiinnittää paljon huomiota sankarinsa luonteenominaisuuksiin. Laiskuus oli yksi näitä ominaisuuksia, mutta se ei suinkaan merkinnyt, ettei hän olisi työskennellyt ahkerasti, mikäli näki asian sen arvoiseksi.

Kaiken kaikkiaan Talleyrand, kaikkine paheineen oli myös perimmältään sangen hyveellinen. Hän itse selitti, ettei koskaan ollut pettänyt, paitsi silloin, kun koko Ranska oli hänen mukanaan, tarkoittaen Napoleonin  hylkäämistä.

Kirjoittaja katsoo, että ruhtinas pysyi koko ajan uskollisena suurelle suunnitelmalleen, joka edellytti rauhaa Englannin ja Ranskan välillä ja tarpeellista vastapainoa Venäjälle idässä. Valloituspolitiikka ja šovinismi olivat Talleyrandille aivan vieraita.

Ruhtinas osasi olla sangen hellä ja rakastettava, millä hän kaiketi hurmasi lukemattomat naisensa. Lähinnä filosofinen oli hänen määritelmänsä rakkaudesta ”realiteettina mielikuvituksen alueella”. Sentimentaalinen hän ei kuitenkaan ollut. Kun joku läheinen joskus puhkesi kyyneliin, tokaisi ruhtinas: ”Jättäkää tuo, tämä on täysin vakava asia”.

Kirjoittaja Duff Cooper oli merkittävä englantilainen poliitikko ja diplomaatti, jonka nimelle on omistettu huomattava kirjallisuuspalkinto.

Cooper palveli toisen maailmansodan aikana Churchillin hallituksen informaatioministerinä ja epäilemättä ohjasi myös Suomeen suunnattua informaatiosodankäyntiä.

Kirjassaan hän ei näe erityisesti vaivaa rekonstruoidakseen Talleyrandin aikoinaan kohtaamia poliittisia tilanteita koko laajuudessaan, vaan keskittyy sen sijaan kohteensa moraalisiin ominaisuuksiin. Mutta, kuten sanotaan, l’art d’ennuer, c’est tout dire.

Syntynyt kuva on ainakin kiinnostava. Talleyrand, jota monet ovat pitäneet täysin periaatteettomana opportunistina tai vähintäänkin machiavellistina, osoittautuukin sangen periaatteelliseksi mieheksi, jolle oma etu, niin tärkeä kuin se onkin, ei suinkaan ole ratkaiseva.

Cooperin maalaama Talleyrand on mies, joka ei halveksi aatteita, mutta ei kyllä ole valmis niiden puolesta kuolemaankaan. Hän on reaalipoliitikko, joka pyrkii aikaansaamaan sen hyvän, mikä on mahdollisuuksien rajoissa. Samaan aikaan hän on vanhan tyylin bon vivant, eksymättä kuitenkaan markiisi de Saden tapaisiin ruokottomuuksiin.

Tällaisia henkilöitä ei meidän politiikassamme olekaan tainnut Kekkosen jälkeen näkyä, mutta pienen tasavallan rauhan aika toki on jotakin muuta kuin suurvallan hullut vuodet.

Timo Vihavainen to 26.04. 11:13

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Vuosi 1803

su 15.07. 12:00

Soturiainesta

pe 13.07. 23:44

Aikamoinen lopotti

ke 11.07. 20:59

Orwellin arvo

ti 10.07. 11:58

Muuan historian väärinkäsitys

su 08.07. 22:32

Myrskyn jälkeen ja ennen vallankumouksia

la 07.07. 14:28

Digifirmat pörssissä

to 05.07. 21:12

Tyytyväisyyden ongelmia

ke 04.07. 19:45

Sukupolvien viisaus

ti 03.07. 14:20

Surkastuvien maakuntien Suomi

ma 02.07. 17:28

blogit

Vieraskynä

Trump ja liberaalien epätoivo

ma 09.07.2018 12:55

Juha Ahvio

Presidentti Trump nimittää jälleen tuomarin USA:n korkeimpaan oikeuteen

su 15.07.2018 12:03

Professorin Ajatuksia

Donald Trumpista Suomen puolustusvoimien hankintoihin ja Euroopan puolustus

ma 16.07.2018 08:14

Jukka Hankamäki

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

ke 11.07.2018 21:03

Petteri Hiienkoski

Klassisen liberalismin puolustajia ja vastustajia

pe 13.07.2018 15:52

Tapio Holopainen

London Calling

to 21.06.2018 18:59

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Somalityttö Aman: Ympärileikkaamattomalla naisella on lehmän pimppi

ke 11.07.2018 22:31

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Armoa ja totuutta suomalaisille lamauhreille!

su 15.07.2018 12:06

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suonpää: "Paunio, tuo kauhea äärioikeistolainen"

pe 13.07.2018 10:01

Heikki Porkka

Murha-aatteet etenevät

su 15.07.2018 14:10

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Hillotolppaloikkareiden kohtalonpäivä lähestyy

ma 16.07.2018 11:04

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Vuosi 1803

su 15.07.2018 12:00

Matti Viren

Wir schaffen das!

ma 25.06.2018 01:52