Blogi: Timo Vihavainen, ke 25.04.2018 10:15

Kirjastojen tarkoitus

Kirjojen kohtalot ja kirjastot

 

Charles-Maurice de Talleyrand-Périgord, Autunin piispa, Beneventon ruhtinas ym. oli tunnettu tuhlari ja irstailija. Pari kertaa hän onnistui tuhlaamaan valtavan omaisuutensa ja selviytyäkseen veloistaan hän myi kirjastonsa, mikä auttoi hänet selviytymään herrasmiehelle sietämättömästä tilanteesta.

Moinen suhtautuminen kirjoihin oli epäilemättä kevytmielistä, mutta meniväthän ne nyt toisiin ja ehkä vastuunalaisempiin käsiin. Ei myyminen niitä minnekään hävittänyt, luoja nähköön.

Paljon surkeampaa oli, kun radikaalit nuoret ylioppilaat 1800-luvun alun Saksassa kasasivat mielestään epäisänmaallista kirjallisuutta rovioiksi ja polttivat ne. Se sai Heinrich Heinen puuskahtamaan, että siellä, missä moista barbariaa harrastetaan, poltetaan seuraavaksi jo ihmisiä.

Näin ei sentään tehty ennen kuin sata vuotta myöhemmin: ensin poltettiin kirjat ja sitten niiden kirjoittajat, mikäli kiinni saatiin.

Mutta tuota barbariaa on sittemmin toki osattu sangen katkerasti katua. Nyt Heinen pronssipatsas istuskelee yliopiston puistikossa vastapäätä tuon 1930-luvun kirjarovion paikkaa. Siellä olivat hänenkin kirjansa palaneet, mutta nyt ne ovat jälleen hyllyissä asianmukaisilla paikoillaan.

Mitäpä syntiä salaamaan, meidän aikanamme kirjojen polttamista ja muuta tuhoamista harjoitetaan laajemmassa mitassa kuin koskaan ja jotkut tomppelit taitavat asiasta jopa ylpeillä.

Naistenlehdet pohtivat nykyään, pitäisikö kirjahyllyjä asunnossa sittenkin olla. Niissähän voi esimerkiksi säilyttää kirjoja, jos sattuu sellaisia omistamaan. Toinen, ja ilmeisesti se normaalimpi vaihtoehto, jota postmodernit sisustusneuvojat suosittelevat, on luopua tykkänään moisesta kapistuksesta. Onhan keksitty digitaalinen kirja, mikäli niin vanhanaikaista tuotetta nyt välttämättä haluaa käyttää.

Kaiken kaikkiaan tämän aikakauden suhde kirjaan tuskin voisi olla epäkunnioittavampi. Erityisesti asia koskee paksuja ensyklopedioita, jollaiset lienevät kuuluneet Talleyrandin kalleimpiin aarteisiin.

Asia on ymmärrettävä. Monelle riittää ensyklopediaksi wikipedia ja aika harva haluaa tietää, miten menneiden aikakausien käsitykset poikkesivat nykyisistä. Sellaista tietoahan vahat kirjat tarjoavat. Moni on tuskin kiinnostunut edes siitä, mitä ja kiten nykyään ajatellaan, lukuun ottamatta tietoa siitä, mitä on sopivaa sanoa ja mitä ei. Mutta sen asianhan saa selville netistä.

Paradoksaalisesti meidänkin maassamme ilmestyy nykyään enemmän kirjoja kuin koskaan aikaisemmin. Sitä paitsi ne ilmestyvät yhä paperisen koodeksin, eli numeroituja sivuja käsittävän niteen muodossa eivätkä digitaalisina, ainakaan pelkästään.

 Lukijat myös ostavat niitä, vaikka käytettyjen kirjojen hinta onkin niin matala, ettei minkäänlaisen kotikirjaston myymisellä voisi kuvitella maksavansa edes tavallisen auton hintaa. Sama koskee kirjojen tekemistä. Ne, jotka sillä asialla hankkivat merkittäviä tuloja, ovat vain äärimmäisen harvoin niiden kirjoittajia.

Esinehän kirja tietysti on ja tänä konsumerismin aikana tuntuu aivan luonnolliselta, että ne valtavat kirjavuoret, jotka vuosittain ilmestyvät, joutuvat ennen pitkää siistauslaitoksiin tai lämmityskattiloihin vai minne ne nyt joutuvatkaan. Samahan koskee lehtiä, joita kukaan ei yleensä jää suremaan.

Suuri osa siitä, mitä vuosittain julkaistaan, epäilemättä ansaitsee kohtalonsa. Siitähän muistuttaa jo englanninkielinen termi pulp fiction.

Monet, kovin monet nykyiset kirjat ansaitsevat karun kohtalonsa, mutta kun mennään kirjastoihin, ollaankin jo toisenlaisessa maailmassa.

Kirjastoilla on maassamme hyvin kunniakkaat perinteet. Vasta ne antoivat tavallisella kansanihmiselle mahdollisuuden oppia jotakin suuresta maailmankulttuurista, vieraista maista ja aikakausista. Ne yksinkertaisesti toivat uuden maailman tai peräti uusia maailmoita jokaisen lukutaitoisen ulottuville.

Nyt tilanne on muuttunut sikäli, että valtava tajuntateollisuus tarjoaa helppoa ja jopa valmiiksi sulatettua tajunnansisältöä myös lukutaidottomille. Kuva ei ole vielä surmannut sanaa, kuten Olavi Paavolainen lähes sata vuotta sitten ennusti, mutta ilmeisesti se on temmannut mukaansa sen suuren joukon, jolla ei ole älyllisiä harrastuksia ja joka tuskin opettelisi/oppisi edes lukemaan ja kirjoittamaan, ellei näitä taitoja yhä tarvittaisi chateissa ja muissa pulinabokseissa.

Mutta kirjastot eivät ole viihdettä varten, eivät ainakaan pääasiassa. Näinä aikoina, kun kirjaa pidetään tuotteena, joka on myytävä noin vuoden kuluessa, jäävät ihmisten sivistysmahdollisuudet paljolta julkisten kirjastojen varaan, ellei heillä ole kunnon kotikirjastoa.

Sitäkin hälyttävämpää on havaita, että myös kirjastoissa on päässyt vallalle se maaninen, sivistyksenvastainen henki, joka käsittelee kulttuuria vain yhtenä taloudellisena suureena ja tuo väkisin sen alueelle kauppasaksoilta kopioitua ajattelua.

Jokainen on törmännyt kirjastojen poistohyllyihin, joissa ikävä kyllä näyttää usein olevan sitä parasta antia, mitä koko laitos sisältää. Olen kuullut, että poistohyllyyn pääsee kirja, jota kukaan ei ole viiteen vuoteen lainannut.

Periaate on absurdi. Vaikka kaikkein uusin viihderoska menisikin lainaajille parhaiten kaupaksi, ei se ole mikään syy pitää sen lainaamista yleisölle kirjaston tehtävänä ja matkia näin kirjakauppiaiden ”dynaamista” bisnestä.

Kirjastojen velvollisuus nimenomaan on toimia kulttuurin varastoina, jotka tarjoavat yleisölle mahdollisuuden sukeltaa paljon syvemmälle ihmiskunnan ja oman kansan kulttuuriin, kuin aikakauden pintamuodit tekevät mahdolliseksi.

Peukalosääntönä voisi sanoa, että kirjastojen kokoelmissa arvokkain osa koostuu yli viidenkymmenen vuoden ikäisistä kirjoista. Niiden hävittäminen on barbariaa eikä mitään muuta. Niitä lukemalla voi jokainen oppia jotakin nykyisen kulttuurimme suhteellisuudesta ja alkaa ymmärtää historian merkitystä.

Järkytyksekseni kuulin, että kun maineikkaita venäjänkielisiä kirjastojamme ”perattiin” valikoi henkilökunta sieltä vähän käytettyä ainesta ja lähetti sen varastokirjastoon uskoen sen siellä ainakin olevan hyvässä tallessa.

Sittemmin saatiin kuulla, että kirjat oli siellä hävitetty. Kas, kun varastokirjastollekin oli annettu (tasa-arvon vuoksi???) velvollisuus supistaa tilojaan, sellainen kun näet toi jollakin fiktiivisellä mittapuulla rahaa valtion arkkuun. Todellisuudessa kukaan ei tietenkään ole koskaan sitä rahaa nähnyt eikä tule näkemään. Se on olemassa vain kauppakamarinulikoiden unissa.

Toinen esimerkki, jonka kuulin niin sanotusti suoraan hevosen suusta, oli, että hävitettäväksi oli jo määrätty muuan saksalainen maantieteellinen sarja, joka oli yhtenäisenä olemassa 1800-luvun puolivälistä. Onnettomat tunarit kuvittelivat, että kun tiedot ilmeisesti jo olivat vanhentuneita, ei niitä kukaan voinut enää koskaan tarvita.

Moinen usko meidän päiviemme tieteen lopulliseen totuuteen ei taida olla edes harvinainen ja moni kai luulee, että tiede aina etenee vain yhtä uraa pitkin, jättäen ohitetut vaiheet ikiajoiksi taakseen.

Itse asiassa esimerkiksi ympäristötieteissä on saatu yhä uudelleen havaita, että vanhat havainnot saattavat joskus olla äärimmäisen kiinnostavia. Kukaan ei voi etukäteen sanoa, mitkä niistä.

No, tässä tapauksessa ymmärrettiin kysyä asiantuntijan mielipidettä, mutta yleisenä linjana näyttää selvästi olevan, että kirjastoihin, kuten yliopistoihin yleensäkin on alettu soveltaa kulttuuriin aivan kuulumattomia kriteereitä.

Ei kulttuurin ja siis erimerkiksi kirjojen tehtävänä ole tuottaa voittoa. Se on vain enemmän tai vähemmän tarpeellinen sivutuote, joka edesauttaa kulttuurin säilymistä ja leviämistä. Jos voitonhankinnan periaate lasketaan vapaaksi koko yhteiskunnassa, se ennen pitkää tuhoaa koko kulttuurin ja tuo sen tilalle sitä äitelää ja primitiivistä viihdepuuroa, joka koko maailmaa jo nyt tyhmistää.

Kirjoilla on kohtalonsa, sanotaan. Se on nykyään yhä useammin ollut surkea kuolema polttouunissa tai sellukattilassa. Osa ansaitsee sellaisen kohtalon, mutta osa ei. Kirjastojen tehtävä on olla kulttuurin säilyttäjinä ja vartijoina. Jos niistä tulee liikelaitoksia, on kaikki hukassa.

Timo Vihavainen ke 25.04. 10:15

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44