Blogi: Timo Vihavainen, ke 18.04.2018 16:28

Viipuri meni ja saatiin

Viipurin viimeiset päivät

 

Teemu Keskisarja, Viipuri 1918. Siltala 2013, 406 s.

 

Tuli aikoinaan ostettua alennusmyynnistä Teemu Keskisarjan Viipuri-kirja, mutta koska arvelin jo tietäväni aika tarkkaan tuon tarinan, avasin sen vasta nyt.

Lukeminen kannatti, sillä kirjoittajalla on viihdyttävä ja filosofoiva tyyli, jossa konkreettisten ihmisten kokemus ja suuret linjat mukavasti yhtyvät muodostaen, sanoisinko, moniäänisen kuoron, joka veisaa riitasointuista, mutta vangitsevaa virttä, herättäen menneisyyden henkiin.

Tämä tyyli taisi tulla historiankirjoituksessa yleiseksi vasta joskus 1980-luvulla, erinomaisena esimerkkinä Orlando Figesin A People’s Tragedy. Myös Peter Englundin ja Barbara Tuchmanin teokset voi lukea samaan sarjaan.

Onnistuakseen, tämä lähestymistapa edellyttää ensinnäkin historistista näkemystä, jossa aikakauden hyväksytään olleen sellainen kuin se oli. Käytettävissä täytyy myös olla eri tasojen henkilöhistorian dokumentteja, mieluimmin päiväkirjoja. Oikeudenkäyntimateriaalit ja muut viralliset asiakirjat sitten lisäävät kuvaan objektiivisuutta.

Oikeista aineksista on mahdollista saada kokoon kiehtova yhdistelmä ja mikäli tekijällä on kaunokirjallista lahjakkuutta, kokonaisuudesta voi tulla lukijalle nautinnollinen ilman, että se kadottaa tieteellisyyttään. Tällainen kirja on mielestäni Viipuri 1918.

Sivumennen sanoen, tämä aika tuore genre taitaa olla syntyjään anglosaksinen. Englanniksi on jo iät ja ajat voitu sanoa kehuna jostakin tieteellisestä kirjasta, että se on eminently readable. Venäjäksi tai saksaksi oli tutkijan ainakin vielä hiljattain parempi kirjoittaa mahdollisimman kuivasti, ollakseen uskottava. Tilanne on kyllä jonkin verran muuttunut.

Joka tapauksessa tekijä ei, mielestäni oikein, keskity kohtuuttomasti Viipurin valloitukseen, vaan kuvaa koko sodan tarinan Viipurin näkökulmasta. Vuoden 1917 keväällä ei kukaan voinut aavistaa, mitä tapahtuisi vuotta myöhemmin. Itse asiassa ei voinut vielä tammikuussakaan. On sanottu, ettei täysin normaali ihminen edes tiedä, että kaikki on mahdollista. Eipä tiedetty silloinkaan.

Suomen suuressa tarinassa Viipurin valloitus punaisilta vuonna 1918 oli nuoren tasavallan suuria hetkiä. Kuten Mannerheim julisti: Teidän verellänne, urhoollinen Suomen armeija, on nyt Suomi tullut tasa-arvoiseksi muitten Euroopan kansojen kanssa. Otsa korkealla voi nyt suomalainen astella isäntänä omassa maassaan.

Tämä sota tosiaan vaati epäitsekästä innostusta ja uhrimieltä. Valkoisen Suomen kansannousu lähti vapaaehtoisuuden pohjalta ja vasta myöhemmin kehittyi armeijaksi, ainakin jonkinlaiseksi. Koulupoikien osuus taistelijoista oli huomattavan suuri.

Viipuria tosin olivat puolustaneet nimenomaan suomalaiset, hekin sentään omassa maassaan, joskin vieraan vallan agenttien stigma otsassaan, ainakin valkoisen vallan silmin katsottuna. Venäläisiä oli kyllä Ahvolassa ja etenkin Raudussa ollut paljonkin, mutta itse Viipuria puolustettaessa enää tuskin ketään.

Tarina siitä, miten kansanvaltuuskunta jätti Viipurin, kun Suomen viimeinen ja ainoa diktaattori Kullervo Manner onnistui lööperiään päästelemällä ylipuhumaan punakaartilaiset, on kaikille tuttu. Kuusisen klubin murhat vuonna 1920 voidaan palauttaa tähän lähtöpisteeseen. Revolverioppositiohan tajusi vihdoin, ettei herroista pääse eroon muuten kuin tappamalla.

Tappamiseen olikin kansalaissodan rintamilla saatu tottua. On ilmeistä, että käytännöllisesti katsoen jokainen pystyy ihmisen tappamaan, mikäli tilanne sitä edellyttää. Suorituksena asia on nykymaailmassa sitä paitsi kohtuuttoman helppo, tarvitaan vain pieni sormen liike.

Toinen asia on, että normaalin ihmisen on vaikea kuvitella voivansa tappaa täysin viattomia ja aseettomia ihmisiä. Yleensä sellainen näyttää parhaiten onnistuvan ns. verihumalassa (saks. Blutrausch). Riehuvan taistelun keskellä liipasinsormi on herkässä, eikä edes vangiksi antautuminen ole aina helppoa, kun tappajat riehuvat.

Mutta entä sen jälkeen? Suomen suurin teloitus tehtiin Viipurissa välittömästi kaupungin valloittamisen jälkeen. Siinä kuoli noin kaksisataa venäläistä, enimmäkseen paikallisia asukkaita. Joukossa oli, kuten tiedetään, myös puolalaisia ja ukrainalaisia, jopa virolaisia. Koululaisiakin tapettiin ja myös joku iäkäs nainen.

Asia oli tietenkin skandaali. Kansainvälinen skandaali siitä tuli heti, kun pietarilaiset lehdet saivat asiasta tietää. Kotimaassa asiaa hyssyteltiin, mutta tutkinta toki toimeenpantiin ja uhrien omaisille maksettiin korvauksia.

Tutkinta jäi niin löperöksi, ettei vastuullisia edes saatu selville. Rudolf Walden vieritti syyn kenraali Wilkmanille (Wilkama) tälle lähettämässään yksityiskirjeessä. Wilkman, joka oli uskovainen, entinen ryssänkenraali, tuskin kuitenkaan mitenkään saattoi olla asian takana, vaikka se tapahtuikin hänen vastuualueellaan. Samaa on tietenkin sanottava Mannerheimista.

On merkille pantavaa, että asia näytti aikalaisten silmissä ns. oheisvahingolta. Kaikenlaistahan sitä sattui, kun suuria asioita tapahtui… Sitä yritettiin tehdä epämääräisin tavoin ymmärrettäväksi, ellei peräti luonnolliseksi kostoksi. Teloitettu vanha akkakin oli muka ampunut valkoisia haavoittuneita. Valheeseenhan siinä turvauduttiin aivan häpeämättömästi.

Keskisarja ei puutu asian Venäjällä aiheuttamiin reaktioihin, mutta itse olen niitä aikoinaan hieman selvitellyt.

Tyrmistys siitä, että nimenomaan suomalaiset, joita esimerkiksi kadetit (KD) olivat aikoinaan sortoa vastaan puolustaneet ja joiden esikuvalliseen sivistyneisyyteen he olivat uskoneet, tekivät jotakin tuollaista, aiheutti epäuskoista inhoa.

Bolševikit puolestaan tietysti tunnistivat asialla olleen vain porvarillisen pedon, kansallisuudella ei ollut merkitystä. Punaisethan eivät moiseen syyllistyneet.

Kansallisesta operaatiosta oli kiistatta kysymys, mutta oliko se etukäteen suunniteltu ja luonteeltaan paikallinen? Muuan venäläinen lehti väitti, että murhattavat oli kerätty etukäteen laadittujen luetteloiden mukaan, mikä ei ilmeisestikään pitänyt paikkaansa.

Vaikka monikulttuuriset yhteisöt aina ovat potentiaalisesti räjähdysherkkiä, oli tässä varsin ilmeisesti kuitenkin kyse vieraiden joukkojen suorittamasta ilkityöstä. Venäläinen sana zverstvo eli eläimellisyys tai petomaisuus olisi varmaankin paras termi sitä kuvaamaan.

Keväällä 1918 ilmestyi Venäjällä vielä eri puolueiden lehtiä. Entiset Suomen ystävät Maksim Gorkin suosimassa - Novaja žizn lehdessä näyttävät hekin järkyttyneen, kysellen, eikö Svinhufvudien kannattaisi miettiä, että he vielä saattaisivat tarvita venäläisten apua Saksaa vastaan.

Yhden asian tapahtuma kuitenkin opetti. Venäläiset puolestaan eivät ainakaan olleet petoja. Viipurin tapahtumat eivät olleet aiheuttaneet kostotoimia suomalaisia kohtaan. Näin venäläinen ”barbaari” oli antanut oppitunnin Suomen ”sivistyneelle” porvaristolle.

Näin jälkeenpäin voimme toki todeta, että vielä sekin aika pian koitti, kun suomalaiset Venäjällä joutuivat maalitauluksi ja heitä teloitettiin kansallisuutensa takia jopa viisinumeroinen luku. Asioita voisi verrata toisiinsa ja ehkä siitäkin jotain oppia, mutta se on jo toinen juttu.

Timo Vihavainen ke 18.04. 16:28

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44