Blogi: Arto Luukkanen, to 12.04.2018 10:55

Hallitus pääkallonmetsästäjänä?

Keisarillisen Venäjän aateliset omistivat maaorjia (крепостной крестьянин) aina vuoteen 1861 saakka.

Lain mukaan tilanherralla ei ollut oikeutta tappaa maaorjaa. Näistä ”sieluja” oli oikeus ainoastaan ruoskia, myydä, ostaa, käyttää seksuaalisesti hyväksi (jota ei tietysti tehty julkisesti), menettää korttipelissä tai vaikkapa lähettää asepalvelukseen 25 vuodeksi. Maaorjia oli periaatteessa kiellettyä myydä ilman maata mutta tätä kieltoa kierrettiin helposti.

Yleisessä tietoisuudessa maaorjat olivat ”sieluja”. Tämä ajatus kiersi oivalluksen siitä, että he olisivat ihmisiä. Nimitykset säästivät ihmisten omiatuntoja. Ja jos omatunto kolkutti, niin maaorjuus oli mahdollista todeta Jumalan säätämykseksi. Maaorjuus (corvée) Euroopassa perustui yleensäkin ajatukseen siitä, että jokaisella on paikkansa ja että Jumala oli tarkoittanut jotkut raatamaan.

Nimitykset olivat erilaisia mutta ajatus oli sama: villanus, cottar, torpare, crofte, torppari, orja – kaikki nämä oli pakotettu työhön ilman ihmisarvoa. Heillä oli ainoastaan työarvo ja kuten antiikin Roomassa numero ilmaisemassa identiteettiä.  

Sipilä – tuo armoton venäläinen tilanherra?

Nykyinen hallituksemme aikoo venäläisen tilanherran armottomuudella ja feodaali-isännän kylmäsydämisyydellä antaa meille kaikille numeron. Kapitaatiossa ihmisten päitä lasketaan pääkallometsästäjän innokkuudella.

Sote uudistukseen liittyy ajatus rekisteristä, jossa on lukuja kansalaisten nykyisistä terveystiedoista ja tärkeistä numeroista. Hallitus haluaa tietää kuinka paljon se on valmis investoimaan ko. ihmisen tulevaisuuteen. Kyse on vakuutusmatemaattisesta taloudellisesta arviosta henkilön tulevaisuuden terveydentilan aiheuttamista kustannuksista.

Sote ei toimi ilman tätä kapitaatiota.

Oletko sydänvaivainen, onko sinulla syöpä, poltatko, käytätkö viinaa, etkö urheile, oletko vähän ylipainoinen, onko sinulla huonoja geenejä.

Toisinsanoen: mikä on sinun arvosi?

Lyhyesti: Juha Sipilän ja Petteri Orpon äärioikeistolainen hallitus laskee meidän päitämme (capita) kuin karjaa. Kylmä kalkyyli määrittelee sinun arvosi.

Ei perustuslaki - joka vanhanaikaisesti toteaa että...

"6 §

Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella..." (alleviivaus kirjoittajan).

Ihmisten karjamarkkinat

Ja sitten on luvut on saatu, niitä voi myydä, ostaa, vuokrata, lainata, levitellä ja perustaa varsinaiset karjamarkkinat. Sote-kapitaatio on yhtä kuin kapitulaatio markkinoiden edessä.

Sen jälkeen valtiolta tukea saavat kaverikapitalisti-yhtiöt arvioivat meitä ja rankkaavat meitä: kannattaako tuota vanhaa kurjaa enää hoitaa? Olisiko tälle syöpäsairaalle hyvä vain syöttää kipulääkkeitä? Ovatko nämä lapset vain lisääntyjiä ja luusereita?

Tässä kohtaa haluaisin kysyä: oletteko te arvoisat hallitusherrat halukkaita arvioimaan omia henkilökohtaisia lukujanne? Paljonko olette saaneet yhteiskunnalta ja paljonko antaneet?

Kansanedustajien piiskaus käynnissä

Sote-uudistuksen armottomat piirteet paljastuvat vähitellen ennen äänestystä.

Nyt on kiire ja siksi kepun ja kokoomuksen johtoklikit piiskaavat joukkojaan tottelevaisuuteen.

Kepu tietää, että se taistelee nyt tulevaisuudestaan. Tämä on sen "viimeinen taisto" ja siksi maalaisemäntä- terheät kepu-naiset saarnaavat korkealla äänellä televisiossa.

Silmät palavat ja ääni vapisee. Nyt mennään eteenpäin! Hallituksen etenee ”pääkallonmetsästäjä” politiikan tiellä.

Arto Luukkanen to 12.04. 10:55

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10. 21:56

Eduskunta ei ole yhtiökokous hyvä Juha!

ti 16.10. 22:35

Baijerin tivoli - Suomen sirkus

ma 15.10. 23:31

Taloustsunami edessä ja me riidellään

pe 12.10. 20:48

Ikuisesti tyydyttymätön kokoomuksen äärisiipi

to 11.10. 22:59

Ei gestapo-tv:lle - antaa ihmisten päättää!

ti 09.10. 00:05

Vihapuheesta on tullut US:n journalistinen normaali?

la 06.10. 10:46

Kiihkoilu pois Suomen kouluista!

to 04.10. 21:56

Hallitus ja SDP haluavat tappelua - Suomen kustannuksella

ma 01.10. 22:58

Perussuomalaiset - koulutuksen ja sivistyksen kärjessä

to 27.09. 22:14

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

pe 12.10.2018 20:50

Professorin Ajatuksia

Vihreitä saksanmaalla ja täällä Pohjantähden alla

ke 17.10.2018 21:52

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10.2018 21:56

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Facebook on sananvapauden irvikuva

to 18.10.2018 14:13

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10.2018 13:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Melkein suomalainen supersankari

ke 17.10.2018 21:54

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40