Blogi: Timo Vihavainen, to 05.04.2018 13:27

Preussin hovista

Aikakakausi ja tietoromaani

 

Christer Pursiainen Emanuel ja Fredrik. Hovicembalisti ja hänen kuninkaansa. Docendo 2017, 333 s.

 

Christer Pursiainen on tämän aikakautemme mittapuilla hyvin monipuolinen tutkija ja kirjoittaja. Hän on kirjoittanut niin Venäjän aatteesta kuin ulkopolitiikan teoriasta ja käytännöstä, hänen töitään ovat niin vaikuttava Trotski-elämäkerta kuin vanhan testamentin aikoihin sijoittuva romaani. Akateeminen työskentely on häneltä sujunut yhtä hyvin Suomessa kuin vaikkapa Norjassa tai Italiassa.

Koska niin sanottu fakki-idiotismi (1950-60-lukujen unohdettu haukkumasana) siis on kirjoittajasta kaukana, ottaa lukija vaistomaisesti hänet vakavasti myös historiallisen romaanin tekijänä, eikä suotta.

Toisin kuin nykyaikainen lukija voisi heti ajatella, Emanuel ja Fredrik ei ole kirja ns. pariskunnasta, ei siitä huolimatta, että Fredrik Suuren homous on yleisesti tunnettu asia.

Pikemmin kyse on ns. rinnakkaiselämäkerrasta, joista suomalaisena esimerkkinä tulee mieleen Paavo Rintalan trilogia Mummoni ja Mannerheim, joka herätti ns. oikein ajattelevien piirien suuren vihastuksen.

Kuitenkin Rintalan idea oli nerokas, tai ainakin melkein. Kuvaamalla kahden, kokonaan toisistaan erillään olevan henkilön maallista vaellusta alusta loppuun, hän pystyi samalla kuvaamaan aikakautta ja sen yhteiskuntaa siinä muodossa, kuin se eri kansankerroksille ilmeni.

Pursiaisen kirjan keskushenkilöt ovat kyllä toistensa kanssa kosketuksissa, joskaan eivät mitenkään läheisiä. Carl Philip Emmanuel Bach, Johann Sebastianin poika, on Preussin Fredrik II:n hovicembalisti. Kuningas arvostaa hänen taitojaan, mutta ilmeisesti myös kadehtii. Emanuelin uudentyyppistä musiikkia hän ei ymmärrä.

Kun kaksi aikakauden suurmiestä –Emanuelia pidettiin tähän aikaan yleisesti Suurena Bachina- esitetään rinnakkain, syntyy hyvä perspektiivi molempien asettamiseksi paikalleen.

Toki Fredrik ei ollut pelkkä muusikko, vaikka kukaties sellaisena parhaimmillaan. Hänhän oli myös Preussin ja milteipä itse preussilaisuutena sittemmin kaikkialla tunnetun traditionkin todellinen luoja, armeijansa varaan perustava hallitsija, joka kävi uhkarohkeita sotia ja onnistui.

Fredrikin nuoruus on yhtä hyvin tunnettu lukukirjatarina kuin Pietari Suuren Aleksei-pojan kohtalo. Oli kukaties vain sattuman kauppaa, etteivät molemmat kuolleet raivohulluuden puuskia saaneen isänsä kädestä.

Moisesta koulusta tietenkin valmistui ihminen, jota ei voi pitää normaalina. Fredrikin tapauksessa kyseessä oli ilmeisesti narsistin, ellei peräti psykopaatin malliesimerkki.

Fredrikin minäkeskeisyys vaikuttaa ehdottomalta, vaikka hänellä nuoruudessaan oli ns. suhteita, tosin vain miesten kanssa. Hänen ”filosofinen” toiveensa tulla haudatuksi koiriensa viereen osoittanee sekin vain tätä perusasiaa, johon liittyi suuri ihmishalveksunta.

”Kuolkaa arvokkaasti!” huusi kuningas joskus sotilaalleen, joka valitti ja kieriskeli maassa tuskissaan. Aitoa myötätuntoa hänellä taisi riittää vain koirilleen, luulisin. Epäilemättä kyllä myös ne sadat tuhannet sotilaat ja siviilit, joiden kärsimyksistä ja kuolemasta Fredrik oli tavalla tai toisella vastuussa, vaivasivat vanhan Fritzin omaatuntoa, kuten Pursiainen kuvaa.

Vanha Fritz ei ollut se joviaali herra, jonka päät oli kaiverrettu joka tuoppiin ja piipunkoppaan, kuten Gothe runoilee, hän oli kärttyisä äijän käppyrä, joka ei voinut sietää sitä, ettei vanhenemista voinut estää. Hampaattomalla suulla ei huilua enää saanut soimaan.

Erittäin suosittu tuo kuningas sentään oli myös sen kansan keskuudessa, jota hän lopultakin oli niin pahasti rääkännyt toteuttaessaan ”geopoliittista” kutsumustaan. Olihan se perunakin omaksuttu hänen johdollaan, pakon edessä. Ja tuo Preussens Gloria kävi sirkushuvista leivän särpimeksi.

Musikaalisella Bachin perheellä oli traaginen kohtalo. Vaikka perhettä muuten oli siunattu täysipäisillä ja rakastavilla vanhemmilla, oli viikatemies aivan uskomattoman ahkera korjatessaan pois pienokaisia ja hieman vanhempiakin. Eipä siinä muu auttanut, kuin jättää asiat korkeampaan käteen.

Kirjoittaja on mitä ilmeisimmin erinomainen musiikin tuntija ja melko laajasti kuvatut ajan virtausten finessit jäävät maallikolta luultavasti ymmärtämättä. Sen sijaan on valaisevaa nähdä, miten ajan suuruudet toisiinsa suhtautuivat.

Taisteluahan siinä käytiin ja kateuttakin taisi olla pelissä mukana, kuinkas muuten. Suuren kuninkaan suosio oli arvokas saalis, mutta siinäkin oli monia arvoasteita. Ei pelkällä musiikilla huipulle päässyt.

Pursiainen kuvaa myös sitä kuuluisaa kohtausta, jolloin Fredrik kohtasi isä-Bachin ja antoi tälle tehtäväksi säveltää kuusisävelisen fuugan annettuun teemaan, jonka hän soitti.

Johann Sebastian suoritti tämän Musikaalisen uhrin vaikeuksitta, mikä löi hämmästyksellä jokaisen, ilmeisesti myös kuninkaan, jonka tarkoituksena oli itse asiassa nolata tuo saksilainen (Leipzig kuului Saksille) mestari.

Tämä ainakin on Pursiaisen uskottavalta kuulostava tulkinta. Fredrikin elämää kuvaavissa kirjasissa tämä tapaus kuvataan vain yhtenä historian kohokohtana: kaksi Saksan historian suurmiestä kohtaavat toisensa ja syntyy uskomaton taideteos…

Mikäli Pursiaisen kirjaa vertaa vaikkapa Rudolf Augsteinin teokseen Kuningas ja perilliset, on kuva Fredrikistä armeliaampi.

Augstein, joka ilmeisesti on ottanut tehtäväkseen riisua tuo preussilaisuuden perikuva kaikesta glooriasta, nostaa esille kaikki mahdolliset vastenmieliset asiat ja on hyvin pidättyväinen saavutuksista puhuessaan. Pursiaisen näkökulmana on pikemminkin peilata nousevan porvariston muuttuvaa asemaa itsevaltiuteen ja sen oikkuihin.

Emanuel , joka tuli porvaristosta, oli pitkälti riippuvainen itsevaltiaasta, mutta ei loputtomasti. Saksassa ja muuallakin oli toki töitä hänen kaltaiselleen mestarille ja jopa paremmalla palkalla kuin Fredrikin hovissa, mutta ilman kuninkaan lupaa ei palveluksesta niin vain lähdetty. Sitä paitsi yhtä hyvää orkesteria ei ollut joka oksalla, vaikka palkkakin olisi ollut parempi.

Kun Emanuel sitten poistui Hampuriin, tuoksui siellä vapauden ilmapiiri. Berliini oli linnoitus, jossa raaka sotilaskuri vallitsi itsevaltiaan filosofiasta huolimatta, mutta kauppakaupunki Hampuri oli paljon avoimempi. Sen huomasi jo kaupungin portilla, jossa ei tarvittu pitkiä seremonioita epäluuloisten vahtien edessä.

Kirja on tekijänsä mukaan kansanomainen tietokirja tai tietoromaani. Sellaisena se toimii hyvin. Tekijä on mielestäni toiminut viisaasti jättäessään kehittelemättä historiallisiin kehyksiin omasta päästään mitään keinotekoisia juonia. Aikakauden todellisuus oli aivan riittävän kirjavaa ollakseen sellaisenaan kiinnostavaa meidän silmillemme.

Kuninkaan nimittäminen Fredrikiksi on mielestäni oikea ratkaisu. Friedrich ei ole traditiomme mukainen ja Rietrikki kuuluu menneeseen aikakauteen. Paikkojen nimissä taas on asianmukaisesti huomioitu eri aikakausina tapahtuneet rajanmuutokset. Nämähän ovat herkkiä asioita, kuten tiedämme.

Kaiken kaikkiaan, taas erinomainen suoritus vai sanoisiko aluevaltaus Pursiaiselta. Mitähän seuraavaksi? Tällaiset tietoromaanit ovat tarpeellisia!

 

Timo Vihavainen to 05.04. 13:27

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Enkeleitä on

ke 20.06. 17:40

Demokratian variantteja

ti 19.06. 13:13

Turhan englannin vääntäjät

ma 18.06. 13:18

Potkupallon puolustus

su 17.06. 16:12

Älymystö ja muut

la 16.06. 11:37

Leikki sijansa saakoon

to 14.06. 17:27

Leikki leikkinä?

ke 13.06. 18:14

Arvostuksen ansaitseminen

ti 12.06. 11:41

Muuan symbioottinen suhde

ma 11.06. 13:25

Moukkien aika on täällä tänään

su 10.06. 11:20

blogit

Vieraskynä

Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson

pe 15.06.2018 14:00

Juha Ahvio

Amerikkalaiset konservatiiviset kirkkokunnat Soros-solutuksen kohteina

ke 20.06.2018 17:42

Professorin Ajatuksia

Suomi ja Unkari työttömyyden kimpussa

ke 20.06.2018 17:39

Jukka Hankamäki

Kultaranta-keskustelut: paljon puhetta, vähän asiaa

ke 20.06.2018 17:44

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Behdad - poliittiset pakolaiset tuvapaikkarallin uhreina

to 31.05.2018 23:27

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Hallitus sai neljät "ehdot"

ma 18.06.2018 13:22

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Reuters Institute / Oxford University median luotettavuustutkimus jopa hulvatonta luettavaa - Vahva lukusuositus

su 17.06.2018 12:23

Heikki Porkka

Yhdysvallat eroaa YK:n ihmisoikeusneuvostosta

ke 20.06.2018 08:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Punavihreän agendajournalismin kesäteatteri

ke 20.06.2018 21:15

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Enkeleitä on

ke 20.06.2018 17:40

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28