Blogi: Timo Vihavainen, pe 30.03.2018 15:43

Ulkopolitiikan ideologioita

Fasistista ulkopolitiikkaa?

 

Tässä ei sitten käsitellä fasistista ulkopolitiikkaa, vaan sitä, mielestäni avutonta tapaa, jolla tiettyihin vakaviin asioihin halutaan ripustaa kylttejä, joiden toivotaan antavan niille myönteisen imagon tai peräti vallan sisällönkin.

Pari kirjoittajaa julisti eilisen hesarissa, että Suomen pitäisi pyrkiä noudattamaan feminististä ulkopolitiikkaa. Tosin Ruotsi on siinä päässyt maailman kärkeen, mutta voisihan Suomi yrittää hyväksi kakkoseksi. Miksi ei?

Kaikkeahan sitä voi yrittää, mutta kaikkea ei kannata. Asiahan on niin, että politiikkaan ripustetut kyltit eivät ole käytännössä koskaan riittäneet sanomaan yhtään mitään olennaista tuon politiikan sisällöstä. Paitsi tietenkin sen, millaista kylttiä on haluttu näyttää. Mutta se on demonstraatiota eikä politiikkaa.

Minun sukupolveni muistanee, miten kulttuuripiirit ja julkinen sana olivat kerran jokseenkin yksimielisiä siitä, että sosialismi oli kapitalismia kehittyneempi järjestelmä, sehän määrätietoisesti pyrki hyvään ja vastusti pahaa ja tietenkin myös tuossa pyrkimyksessään menestyi.

Kun piti sitten selittää, mitä oli vaikkapa sosialistinen ulkopolitiikka, sanottiin tietenkin, että se merkitsi kansainvälistä solidaarisuuttaa, rauhaa, rakkautta ja oliko nyt veljeyttä, tasa-arvoa ainakin.

Nämä kaikki kuulostivat hyviltä asioilta, mikä ei ollut sattuma, sillä sosialismin kerrottiin ajavan kaikkia maailman hyviä asioita. Kääntäen voitiin sanoa, että jos joku asia oli hyvä, niin se oli sosialistinen.

Käytännön kannalta moinen arvoposeeraus ei antanut mitään osviittoja. Oliko oma maa tasa-arvoinen toisten kanssa? Mitä siitä seurasi? Oliko omien veronmaksajien rahoja annettava sinne yhtä paljon kuin omaan maahan? Jos ei niin kuinka paljon?

Entä mitkä valtiot noudattivat sosialistista ulkopolitiikkaa? Oliko Neuvostoliitto sellainen? Miten siihen suhtautuivat Kiinan, Vietnamin, Demokraattisen Kamputsean, Angolan ja Tansanian ulkopolitiikat? Kun ne joutuivat ristiriitaan, mitä sosialistista politiikkaa oli pidettävä eniten sosialistisena ja siis tuettava?

Kun sosialismi tarkoitti rauhaan pyrkimistä, merkitsikö se sitä, että sosialistimaiden ponnistuksia rauhansa takaamiseksi välttämättömien sotavoimien vahvistamiseksi oli maksimaalisesti tuettava? Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Mikään kyltti ei pysty tässä matoisessa maailmassamme antamaan käyttökelpoisia ohjeita politiikan hoitamiseksi. Ne eivät siis korvaa järkeä ja tämä koskee myös EU:n ulkopolitiikan peesausta. Sillä on jokaiselle maalle erilainen merkitys eri tapauksissa ja ellei tätä tunnusteta, mennään takuuvarmasti harhaan.

Kekkonen viittasi joskus osuvasti generalissimus A.V. Suvorovin mietelmään, jonka mukaan pölkkypäisyys aiheuttaa paljon onnettomuutta. Se pätee yhä.

Luin tässä hiljattain kuuluisan tutkimusmatkailijan, Sven Hedinin kirjan Nykypäivien Saksa vuodelta 1937 (alkuteos Tyskland och världsfreden).

Kirja on verrattoman hauska jälkiviisauden valossa, mutta omana aikanaan se saattoi olla jopa suhteellisen uskottava. Kirjoittaja näkee kaikkialla juuri sitä kuin haluaa nähdäkin ja uskoo niihin perusteisiin, jotka hänelle esitetään.

Itse asiassa Saksan ulkopolitiikalle voitiin vaatia vielä kunnioitusta ja uskottavuutta tähän aikaan, eihän mitään todellista aggressiota ollut tapahtunut. Myöskään mistään kansanmurhista ei ollut tietoakaan, keskitysleireissä sanottiin olevan neljätuhatta henkeä ilmeisen mukavissa oloissa ja heidätkin oli tarkoitus lähiaikoina kotiuttaa.

Sananvapauden puutteestakin Saksaa oli arvosteltu, mutta itse asiassa siellä oli kielletty vain arvoton ja vahingollinen roska, mukaan lukien ihmisten uskonnollisten tunteiden loukkaaminen. Ehkä nyt samanlaista sanavapautta ei ollut kuin vaikkapa Ruotsissa, mutta sen sijaan siellä oli sananvastuu (Hedin ei käytä termiä yhdyssanana). Siitä huolehtii 13000 kirjoitusjohtajaa (Schriftleiter), jotka työskentelevät eri lehdissä.

Sanomalehdistön harteilla lepää ääretön vastuu hyvän yhteisymmärryksen säilyttämisestä eri valtioiden kesken, toteaa Hedin. Jos lehdistö tuntee tuon vastuunsa, se voi myös hyvin paljon auttaa maailmanrauhan säilyttämistä. Tässä Hedin viittaa närkästyneesti ruotsalaiseen lehdistöön, joka julkaisee saksalaisvihamielisistä lehdistä saksittua aineistoa.

Mutta pyrkiikö Saksa todella rauhaan? Merkitseekö kansallissosialistinen ulkopolitiikka myös muiden maiden kunnioittamista?

Ehdottomasti, julistaa Hedin varmalla vakaumuksella useaan kertaan. Miten voitaisiin edes kuvitella, että maa, joka oli juuri menettänyt kaksi miljoonaa nuorta miestä Verdunin juoksuhautoihin, haluaisi kokea saman uudestaan? Mitä järkeä olisi siinä, että maa, joka kehittää kansansa hyvinvointia nelivuotissuunnitelmalla ja luo uutta ihmistä rationaalisella rotupolitiikallaan, haluaisikin vaarantaa kaikki ponnistustensa hedelmät heittäytymällä sotaan?

Se oli, kuulkaas, nyt ihan liian fantastista. Itse johtajan persoonakin oli takeena inhimillisestä politiikasta, juuri sellaista on kansallissosialistinen ulkopolitiikka, kaiken hyvän tuoja!

Sivumennen sanoen, Saksa ei suinkaan ole diktatuuri, kuten harhaanjohtavasti sanotaan, vaan johtajavaltio. Siellä kyllä toimii vallan vertikaali (Hedin ei käytä termiä) eli arvovalta alaspäin ja vastuu ylöspäin. Tämähän muuten oli juuri sama idea, kuin neuvostokommunismin ns. demokraattisella sentralismilla.

Hedinin kirja kertoo myös paljon hyvää kansallissosialistisesta sisäpolitiikasta. Sen päämääriin kuului hyvin tärkeänä tasa-arvo.

Mitä tasa-arvo sitten tarkoittaa? Kansallissosialistien mielestä se tarkoitti sitä, että kullakin ryhmällä oli edustajiaan eri avainasemissa lukumääränsä mukaisessa suhteessa. Kyseessä oli siis täysin moderni näkökanta.

Tilanne Weimarin tasavallassa oli kuitenkin kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen. Jopa tiettyjen, tärkeiden ammattien kohdalla vinoutuma oli uskomattoman suuri: vaikka juutalaisia oli vain 1% koko Saksan kansasta, oli heidän osuutensa lääkäreistä ja asianajajista peräti puolet. Yliedustus oli siis huikea.

Sama toteutui useilla muillakin aloilla, erityisesti finanssimaailmassa ja politiikassa ja jopa yliopiston opettajista juutalaisten osuus oli usein monikymmenkertainen heidän lukumääräänsä verrattuna.

On tietenkin selvää, ettei tällaisessa tilanteessa auttanut pelkkä affirmative action eli positiivinen syrjintä. Negatiivistakin oli pakko harjoittaa, mikäli pyrkimystä tasa-arvoon todella kunnioitettiin.

Tämä kaikki kuulosti minun korvaani aivan absurdilta, kun Hedinin kirjaa joskus vuosikymmeniä sitten luin. Nyt se sen sijaan kuulostaa täysin ajanmukaiselta. Sitähän se onkin vai kuinka? Jos siinä on jotakin vikaa ja olennaista eroa feministiseen politiikkaan, niin mitä?

Hedinin kirja arvioitiin tuoreeltaan Valvoja-Ajassa. Eino E. Suolahti, jonka minäkin hyvin muistan, piti sitä apologiana, mitä se tietysti olikin. Hän kiinnitti huomiota myös siihen, että esimerkiksi näkemys tieteen kukoistuksesta puolueen valvonnassa ei kuulostanut uskottavalta. Suolahti oli myös aika skeptinen Hedinin ennustaman rauhanpolitiikan näköalojen suhteen.

Toisin kuin moni näyttää vieläkin luulevan, kansallissosialistinen ulkopolitiikka oli meillä tuohon aikaan hyvin huonossa huudossa. Suomen lehdet rinnastivat silloin tällöin toisiinsa Hitlerin ja Stalinin ja jopa ennustivat näiden kahden välisen liitonkin, kuten Sinikka Wunschin väitöskirjasta ilmenee.

Tuohon aikaan meillä oli vielä paljon tervettä järkeä, joka esti meitä syöksymästä tämän tai tuon ideologian mukaan ja sitomasta kansallisia etujamme sellaisiin.

Kukaan ei kehdannut vaatia, että maamme olisi pitänyt noudattaa vaikkapa kansallissosialistista ulkopolitiikkaa.

Timo Vihavainen pe 30.03. 15:43

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Väärinajattelun kauhistus

ti 21.08. 22:26

Piru merrassa?

su 19.08. 22:06

Suomen keksijä

la 18.08. 23:01

Hirttämätön sankari

pe 17.08. 23:09

Kun kone lukee

ke 15.08. 22:24

Veneily lisääntyy

ti 14.08. 22:08

Apinain kuningas ja karvaiset kaverit

ma 13.08. 23:07

Pederastian ihanuus ja kurjuus

su 12.08. 20:10

Suvaitsemisen vaikeudesta

la 11.08. 22:33

Avoin kirje Professoriliitolle

pe 10.08. 22:31

blogit

Vieraskynä

Puolustuksen puheenvuoro

ma 20.08.2018 22:44

Juha Ahvio

Kansalliskonservatiivinen Eurooppa nousee Unkarin ja Italian johdolla

la 18.08.2018 23:02

Professorin Ajatuksia

Ahneus ja kateus

ti 21.08.2018 22:25

Jukka Hankamäki

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08.2018 22:34

Petteri Hiienkoski

Petri Jääskeläisen kirkollinen propagandatuutti

ke 22.08.2018 01:18

Tapio Holopainen

Tapparan mies

ma 13.08.2018 23:16

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Somalimies palasi maahansa ja kehottaa muitakin somaleja palaamaan

ke 15.08.2018 17:13

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mikä Tapio Puolimatkan kirjoituksessa raivostutti suvaitsevaiston?

to 09.08.2018 12:51

Arto Luukkanen

Jääskeläisen salaliittoteorioita kirkkokansan rahoilla

ti 21.08.2018 22:28

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Ett folk ett parti - Ruotsidemokraattien lopullinen kuolinisku demareille?

su 19.08.2018 10:30

Heikki Porkka

Turku - kylmien päättäjien kylä

pe 17.08.2018 22:20

Olli Pusa

Kansallinen kokoomus?

su 19.08.2018 14:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ylen valeet

ke 08.08.2018 19:45

Reijo Tossavainen

Pölhöpopulisti Stubb oli täysin pihalla

ti 21.08.2018 08:34

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Väärinajattelun kauhistus

ti 21.08.2018 22:26

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40