Blogi: Timo Vihavainen, pe 23.03.2018 18:24

Kulttuurin arvo ja merkitys

Kulttuurin arvo on muuttunut

 

Kulttuuria kohtaan tunnettiin vielä taannoin erittäin suurta kunnioitusta. Muistan itse asian. Itse asiassa se oli perinyt uskonnon paikan siinä maailmassa, jossa vanha säätyvalta oli murtunut ja jossa ihmisen oletettiin pätevän vain kyvyillään eikä suvullaan. Hänen oli itse tultava jaloksi, koska sitä ei voinut periä.

Toki talouden rautaiset välttämättömyydet antoivat käytännössä toisille enemmän eväitä kuin toisille ja kulttuurin omaksuminen oli enemmän kiinni olosuhteista kuin kyvystä vielä kauas 1900-luvulle.

Joka tapauksessa kulttuuri (lat. cultura, viljely, muokkaus), hengen ja tapojen jalostaminen ja kehittäminen olivat humanismin vastaus uskonnolle ja klerikalismille. Ei ole sattuma, että kulttuurin edustajat saivat leijonanosan pronssisista muistomerkeistä, monissa maissa. Sotilaalliset pylvästelijät keskittyivät yleensä suurvaltoihin.

Hyvyyden, totuuden ja kauneuden palveleminen eli siis se kulttuuri, kuten asia myös määriteltiin, merkitsi Jumalaa vaille jääneelle ihmiselle mahdollisuutta pyrkiä johonkin johonkin korkeampaan.

Voitiinhan ainakin nousta tietämättömyyden ja raakuuden alhosta. Ihanteena kulttuuri merkitsi ihmisen potentiaalin täydellistä kehittämistä, sitä, että hän tulisi siksi, mikä hän olemukseltaan on, noin aristotelista kieltä käyttääkseni. Vielä neuvostokommunismi otti asian hyvin vakavasti.

No, joka tapauksessa, kovasti hieno asia se oli, tämä kulttuuri, vielä noin pari sukupolvea sitten ja vähän myöhemminkin, mutta eipä ole enää.

Kun tässä nyt rupeaa miettimään sitä, miten sellainenkin kulttuuria ja sen kehitystä ilmaiseva indikaattori kuin sanomalehtien kulttuuriosastot ovat kehittyneet, voi todeta uuden aikakauden ilmeisesti alkavan silloin 1960-luvun kulttuurivallankumouksen myötä. Ei muutos ihan yhtäkkiä tapahtunut, mutta murrokselta se aika näyttää.

Uusi piirre oli matalakulttuurin tulo. Itse asiassa kysymys oli sen tunkeutumisesta korkeakulttuurin rinnalle ja ohikin. Oleellisen tärkeä oli tähän liittyvä uusi lähestymistapa.

Tutkimuksen piirissä kulttuurilla tietenkin oli jo kauan ymmärretty tietyn populaation tapoja ja elämänmuotoa. Ei Suomusjärven kulttuurilla viitattu mihinkään korkealentoiseen taiteeseen tai edes humanistisiin pyrintöihin, vaan ihmisiin, jotka olivat jättäneet tiettyä, primitiivisiä jälkiä elämänmuodostaan. Se tarkoitti elämänmuotoa itseään.

Mutta nyt haluttiin panna viralta itse kulttuurin hierarkiat ja samalla koko käsitteen entinen merkitys. Kulttuurilla ei enää tarkoitettu parasta, mitä ihmiskunta tai kansakunta oli saanut aikaan, vaan kaikkea, mitä se oli saanut aikaan. Sitä paitsi kaikki se oli samanarvoista. Tässä nyt oli ainakin tasa-aroa.

Vitsinä esitetty uusrahvaanomaisuuden tunnus oli uudelle kehitykselle mitä sopivin ja kuvaavin. Jos kaikki elämänmuodot olivat yhtä hyviä ja arvokkaita, ei ollut mitään mieltä yrittää jalostaa ihmistä ja kehittää hänen pyrkimyksiään totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen. Pyrkipä tuo nyt minne halusi, yhtä ja samaahan se oli arvoltaan.

Niinpä lehtien kulttuuriosastoissa ei ollut mitään syytä käsitellä ja pohtia, ainakaan erityisesti, suurten ajattelijoiden (mitä ne olivat?) tai suurten taitelijoiden (kenen mielestä suurten?) aikaansaannoksia. Sen sijaan oli panostettava kaikkien lukijaryhmien mielenkiinnon kohteisiin, ellei tasa-arvoisesti, niin lukumäärän mukaan jyvittäen.

Vielä sukupolvi sitten esimerkiksi Helsingin Sanomien kulttuuriosasto panosti korkealaatuisiin artikkeleihin, joita tilattiin alojensa parhailta asiantuntijoilta. Kansakunnan kohtalon kannalta ratkaisevan tärkeitä aikaansaannoksia, tutkimuksia ja arvioita niistä käsiteltiin arvonsa mukaisella tavalla.

Sunnuntainumeroissaan lehdellä oli tapana julkaista jopa A1 sivun kokoisia artikkeleita tutkimuksen uusista aluevaltauksista, etenkin kansallisesta historiasta. Kaunokirjallisuuden käsitettiin olevan sekä sanataidetta että tunkeutumista inhimillisen elämän syvimpien mysteerien äärelle ja sama koski teatteria.

Kansallinen, suomalainen kulttuuri, jota esiintyy milteipä vain meillä Suomessa, sai erikoisaseman, jonka se tietenkin myös ansaitsi. Muut viljelivät omaansa ja sitäkin meidän tuli tuntea, mutta vain meidän vastuullamme oli suomalainen kulttuuri.

Olenko romantisoinut lähimenneisyyttä? Sanoinko jotakin väärin? Yllä oleva kuva ei tietenkään ole täydellinen eikä sulje pois poikkeuksia. Se on vain maalattu sopivan räikein värein vastakohdaksi nykyiselle tilanteelle, jotta ymmärtäisimme, mikä on muuttunut. Nimittäin moni asia on.

Nykyistä mainitsemani lehden kulttuuriosastoa katsellessa kiinnittää heti huomiota sen tietty lapsellisuus, nuorisovetoisuus.

Ilmeisesti suurin osa toimittajista on nuoria ja sitä paitsi naisia, missä ei sinänsä ole vikaa tai ei tarvitsisi olla. Näyttää kuitenkin olevan niin, että tämä joukko on hyvin sisäänlämpiävää, kuten sanotaan ja kiinnittää huomionsa enemmän pariutumisikäisten ja jopa teini-ikäisten kuluttamaan hömppään kuin sellaiseen kulttuuriin, jota voisi sanoa vakavaksi.

Toinen asia on, että se aivan ilmeisen tosissaan on ruvennut uskomaan olemansa maailman napa. Kiinnostuksen arvoisia asioita eivät näytä olevan ne korkeakulttuurin eli hyvyyden, totuuden ja kauneuden tavoittelun alalla tapahtuvat asiat, vaan sen sijaan matalakulttuuri, viihdebusiness eli niin sanottu hömppä, erityisesti kansainvälinen. Yli kaiken on sentään nuorten naisten asema ja heidän maailmansa, joka keskittyy olemiseen seksuaalisen mielenkiinnon kohteena.

Kaikkia asioita sitä paitsi nostetaan esille hyvin tarkoitushakuisesti ja pyritään aina valikoimaan naispuolisia artisteja (milloin kuulitte viimeksi sanan taiteilija?) ja heidän aikaansaannoksiaan.

Myös rajaton ylikansallisuus pistää silmään. Kyseessä voi tuskin sanoa olevan niinkään aidon kansainvälisyyden kuin ylikansallisen ns. sisällöntuotannon kritiikittömän palvonnan. Silmiinpistävää on, miten vähän kotimainen kulttuuri saa osakseen huomiota, ellei se ole ylikansallisen esikuvansa apinointia.

Tällaiset asiat tietenkin heijastelevat suuria yleisiä muutoksia, eivätkä niinkään riipu toimittajien henkilöllisyydestä tai, sanokamme, heidän tietoisesta toiminnastaan. Mutta kyllä heillä asioissa on ratkaiseva rooli tai olisi, mikäli he pystyisivät ymmärtämään vaihtoehtoja olevan olemassa.

Nyt koko läntisessä maailmassa havaittava matalakulttuurisuuntaus ja koko kulttuurin hiipuminen siinä mielessä, kuin se aikoinaan ymmärrettiin, ei toki ole yhden kulttuuriosaston syytä.

Sitä paitsi kehiotyksessä näkyy se, erityisesti anglosaksista perua oleva utilitaristinen peruskatsomus, jonka kulttuurifilosofian Jeremy Bentham jo yli kaksisataa vuotta sitten tiivisti: jos nappikuopan pelaaminen tuottaa enemmän tyydytystä kuin runous, niin siinä tapauksessa se on runoutta parempaa.

Rajat ylittävä konsumerismi on tehnyt tuosta simppelistä periaatteesta käytännössä meidänkin pakollisen filosofiamme, eivätkä lehdet tuhlaa aikaa ja paperia runouteen, mikäli nappikuopan peluulla on enemmän harrastajia.

Tämä tuntunee monista meistä nyt yhtä väistämättömältä ja luonnolliselta kuin se olisi ollut loukkaavaa ja absurdia ennen kulttuurivallankumousta.

Niinpä siis saamme tottua siihen, että parikymppisen hupakon maailman rajat ovat myös kaikkien muiden maailman rajoja. Tällaista puheavaruutta nyt ainakin rakennellaan, ainakin kulttuuriosastossa

Niin, kuka on kutitellut ketä ja onko joku peräti nipistellyt, millä tarkoituksella ja millä tuloksella edustaa nyt sitä tasoa, jota kulttuurin nälkäänsä tyydytystä etsiä edestään löytää. Maailmanhistoriallinen kulttuurin (ainakin kutittelukulttuurin) käänne tai peräti vallankumous kuuluu olevan meneillään, tai niin ainakin arvellaan.

Lehdillä ei nyt kuitenkaan enää ole hallussaan tiedotuksen monopolia. Yksipuolinen panostaminen hupakkokulttuuriin saattaa kostautua. Ehkäpä näin koko ajan tapahtuukin.

Timo Vihavainen pe 23.03. 18:24

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Usko vastaan skepsis

to 19.04. 15:42

Viipuri meni ja saatiin

ke 18.04. 16:28

Käännekohdassa vai koskessa kolisten?

ti 17.04. 17:34

Suomen vaikutusvaltaisin mies

ma 16.04. 13:28

Aikansa sankari

ke 11.04. 10:19

Peilit on peilejä

ti 10.04. 10:53

Darkies are gay

su 08.04. 11:40

Eläköön anarkia. Muuttuva lukutapa

pe 06.04. 15:29

Preussin hovista

to 05.04. 13:27

Maailman ihmeitä

ke 04.04. 11:44

blogit

Vieraskynä

Ooppera too

la 14.04.2018 14:49

Juha Ahvio

Lapsikato on todellinen suomalainen ongelma

to 19.04.2018 19:12

Professorin Ajatuksia

Ranskan afgaanilinja säästää Suomessa selvää rahaa

to 19.04.2018 15:34

Jukka Hankamäki

Islamkirja loppui kaupasta kuin hehkulamput sosialismista

su 15.04.2018 14:12

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Venäläistä rähähtelyä ja Suomen päättömät päättäjät

ke 18.04.2018 16:29

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Pelle Neroth - Ruotsin punavihreän eliitin kauhu nro 1

su 08.04.2018 11:50

Heikki Porkka

Ähläm Sähläm - Yle käyttää, mutta salliiko facebook?

to 19.04.2018 11:04

Olli Pusa

Euroopan suuri huijaus

ti 17.04.2018 09:59

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Punikkitoimittajat taas vauhdissa

pe 06.04.2018 21:32

Reijo Tossavainen

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04.2018 16:33

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Usko vastaan skepsis

to 19.04.2018 15:42

Matti Viren

Vehviläinen

ke 11.04.2018 00:52