Blogi: Timo Vihavainen, to 08.03.2018 17:20

Hulluna vuonna tapahtuvaa

Kapinakin siitä sitten tuli

 

Joel Lehtonen, Sorron lapset, Karisto 1923, Punainen mies, Karisto 1925.

Joel Lehtonen on minusta kansalliskirjallisuutemme kärkiryhmää. Hänen tuotantonsa on hieman epätasaista ja joskus tuntuu, kuin asialla olisivat eri ihmiset. Vaikkapa Sorron lasten ja Henkien taistelun maailma on aivan erilainen kuin Lintukodon ja Kerran kesällä-tarinan.

Ehkä taustalla oli kaksisuuntainen mielialahäiriö? Jälkimmäiset kirjat ovat valoisia ja viehättäviä, edelliset synkkiä ja masentuneita, itsemurhan lähelle vaipuvia.

Sorron lapset jakaantuu oikeastaan kahteen osaan, joista jälkimmäinen on julkaistu myös erillisenä nimellä Punainen mies. Kaivoin kirjan pitkästä aikaa esille, sillä sehän kuvaa kohtalokasta ja tavallaan ajankotaista vuotta 1917 ja päättyy kansalaissotaan, jota kuvataan lähinnä epilogissa, mutta siinä sitten varsin siekailematta kaunistelematta.

Suurta suomalaista sivistyneistöromaania on haikailtu iät ja ajat ja onhan niitä ollut kandidaattejakin. Mikäli oikein synkkä ja karikatyyrimäinen kelpaisi, voisi suositella Maria Jotunin Huojuvaa taloa. Se taitaa kuitenkin olla liiaksi karikatyyri. Itse tunnustan nauraneeni ääneen sitä lukiessa. Anteeksi.

Hieman sama koskee myös Lehtosen Sorron lapsia. Siinä kuvataan pikkukaupungin säätyläistöä varsin armottomasti, mitä yleensä pidetään ansiokkaana. Kuvaus on kuitenkin ulkokohtaista ja sitten se riistäytyy skandaalijutun karikatyyriksi ja menettää uskottavuutensa.

Romaanin alkuosa kuitenkin vaikuttaa asialliselta ajankuvalta, vaikka sen masentava tylsyys saattaa enemminkin perustua kirjoittajan omaan henkiseen tilaan kuin hänen kuvaamaansa aihepiiriin.

Kuitenkin, ajankohdan tavaton seksuaalikielteisyys, mihin vaikutti muun muassa kuppataudin syystäkin herättämä kauhu, on epäilemättä autenttista.

Joka tapauksessa lukijan tekee mieli tehdä keskushenkilölle samoja huomautuksia kuin Ilmari Kianto teki nuorelle minälleen lukiessaan vanhoja päiväkirjoja: ”No, annahan nyt mennä, ei tuo ikuinen haikailu vie koskaan yhtään minnekään!”

Kirjassa hitaasti ja tuskallisesti kehittyvä omituinen rakkaustarina on näet suorastaan kiusallinen ja asia näyttää johtuvan molempien osapuolten kauhunsekaisesta suhtautumisesta seksiin. Naisen kohdalla kysymys ei ole vain pikkuporvarillisen perheen arvoista, vaan myös heränneen pappiskodin perinnöstä.

Mutta se siitä. Sorron lapsia ei oikeastaan kukaan kyllä näytä sortavan, paitsi heidän oma yliminänsä, joten lukija jäänee pohtimaan otsikon merkitystä.

Punainen mies sitten on oikeastikin punainen, opettaja Kullervo Akilles Sarvi, Suomen ainoan diktaattorin kaima siis.

Vuoden 1917 tilanteen kehittymistä kirjassa kuvataan varsin uskottavasti ja jopa historiallisen tarkasti. Siinä tulevat tilanteen eskaloitumiseen vaikuttavat asiat esille kronologisesti aivan oikeassa järjestyksessä ja epäilemättä myös niiden psykologinen vaikutus ja ihmisten mielialojen muuttuminen on kuvattu asianmukaisesti, ainakin uskottavasti.

Asian kiinnostavuus on siinä, että Lehtonen, niin valkoisten puolelle kuin antaakin keskushenkilönsä asettua, ei suinkaan sokeasti mene minkään puolueen mukaan.

Osansa saavat niin saksalaismieliset, ententen kannattajat, lojalistit ja bobrikovilaiset kuin sosialistit ja viimein esille sukeltavat kotibolševikit. Mielialat ovat liikkeessä, mielipiteet ja näköalat muuttuvat tapahtumien virrassa, kaikkialla toimii moraalisesti vajavainen, pieni ihminen.

Kirjan kuviteltu tapahtumapaikka muistuttaa Loviisaa ja saattaa hyvin olla, että siellä tosiaan tapahtui paljonkin sellaista, mistä kirjassa kerrotaan.

Joka tapauksessa muuan kirjan kiinnostava piirre on se suuri rooli, jonka saa gulaššaus, joka aikansa julkisuudessa olikin hyvin huomattu ilmiö.

Ylivoitot ja palkkojen kohoaminen synnyttivät aluksi tiettyä euforiaa, joka loppui kuin seinään, kun patterityöt lakkasivat samoin kuin elintarvikkeiden maahan tuonti.

Palkansaajan tilanteen huononeminen ja nälänhädän uhka vaikuttivat ajan psykologiaan voimakkaasti. Keinottelulla luotiin helposti omaisuuksia, joten tilanne oli analoginen sosialistisen komentotalouden kanssa: se, joka kehtasi, rikastui.

Myös suomalainen talonpoika, hän, johon sivistyneistö oli pyhästi uskonut, paisuikin äkkiä herraksi. Pahimmillaan uusi omanarvontunto näkyi siinä, että elintarpeita yksinkertaisesti kieltäydyttiin antamasta muille. Sitä paitsi hintakehitys vuonna 1917 oli sellainen, että näin ilman muuta myös kannatti tehdä. Sopiva aika oli vielä tulossa, se vain täytyi hoksata.

Isidor Tistelberg, kirjan keskushenkilö, maanmittari ja poikamies on aika tylsä tyyppi, vailla merkittäviä henkisiä harrastuksia, tärkeimpänä mielenkiinnon kohteena oma masennus, kunnes muusa löytyy ja sitten toinenkin.

Masennus on joissakin kulttuureissa endeemistä ja pidän mahdollisena, että se on myös ominaista tietyille aikakausille. Sellaisestahan kertoo 1800-luvun alun käsite maladie du siécle tai sadan vuoden takainen muotisana spleen.

Muistelen, että myös japanilaisessa kulttuurissa masennuksella olisi ollut erityisen suuri rooli, mistä myös kertoisivat suuret itsemurhaluvut. Espanjalainen aburrido taitaa olla saman asian sikäläinen ilmenemismuoto.

Yleisinhimillinenhän itse asia on. Siihen liittyy usein kaikkien arvojen romahtamisen kokemus tai sitten odotusten ja mahdollisuuksien, kunnianhimon ja ylikriittisyyden ristiriita, tuloksena pettymys maailmaan.

Sen suhteellinen keskeisyys kulttuurissa tiettyinä aikoina voi varmaankin myös liittyä suureen pettymykseen poliittisen historian alalla.

Suomen itsenäistyminen, Suomen kansan nousu itsenäiseksi maailman kansojen keskuuteen tapahtui sellaisella tavalla, ettei herkkä runoilijasielu voinut olla siitä järkyttymättä.

Itse sotatapahtumia ja terroria hän ei edes jaksanut kuvata. Sen sijaan iljettävyyden huipentumaa vain referoitiin. Tilanteen kehittyminen sen sijaan kuvattiin ymmärryksellä ja paneutuen. Itse se masennus, jota kirjassa kuvataan, saattaa hyvinkin kuulua pikemmin kirjoitushetkeen.

Tämä tulkinta ei ole mitään muuta kuin spekulaatiota ja Lehtosta paremmin tuntevat tietävät asian paremmin. Ainon itsekin tutustua heidän tulkintoihinsa, mutta kirjoitinpa nyt ensin tuon ylläolevan, ettei unohtuisi. Älkää siitä loukkaantuko.

Timo Vihavainen to 08.03. 17:20

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Usko vastaan skepsis

to 19.04. 15:42

Viipuri meni ja saatiin

ke 18.04. 16:28

Käännekohdassa vai koskessa kolisten?

ti 17.04. 17:34

Suomen vaikutusvaltaisin mies

ma 16.04. 13:28

Aikansa sankari

ke 11.04. 10:19

Peilit on peilejä

ti 10.04. 10:53

Darkies are gay

su 08.04. 11:40

Eläköön anarkia. Muuttuva lukutapa

pe 06.04. 15:29

Preussin hovista

to 05.04. 13:27

Maailman ihmeitä

ke 04.04. 11:44

blogit

Vieraskynä

Ooppera too

la 14.04.2018 14:49

Juha Ahvio

Lapsikato on todellinen suomalainen ongelma

to 19.04.2018 19:12

Professorin Ajatuksia

Ranskan afgaanilinja säästää Suomessa selvää rahaa

to 19.04.2018 15:34

Jukka Hankamäki

Islamkirja loppui kaupasta kuin hehkulamput sosialismista

su 15.04.2018 14:12

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Venäläistä rähähtelyä ja Suomen päättömät päättäjät

ke 18.04.2018 16:29

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Pelle Neroth - Ruotsin punavihreän eliitin kauhu nro 1

su 08.04.2018 11:50

Heikki Porkka

Ähläm Sähläm - Yle käyttää, mutta salliiko facebook?

to 19.04.2018 11:04

Olli Pusa

Euroopan suuri huijaus

ti 17.04.2018 09:59

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Punikkitoimittajat taas vauhdissa

pe 06.04.2018 21:32

Reijo Tossavainen

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04.2018 16:33

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Usko vastaan skepsis

to 19.04.2018 15:42

Matti Viren

Vehviläinen

ke 11.04.2018 00:52