Blogi: Timo Vihavainen, ma 26.02.2018 16:44

Hulluja?

Olivatko suomalaiset hulluja?

 

Pari päivää sitten minulla oli kunnia keskustella Vladimir Poznerin kanssa Mikkelin klubilla.

Pozner on hyvin tunnettu ja arvostettu venäläinen intellektuelli, TV-juontaja, joka on haastatellut maailman mahtavia. Suuren osan elämästään hän on asunut New Yorkissa ja omaa siis niin sanoakseni globaalista perspektiiviä.

Minun vähäpätöisyyteni joutui haastateltavaksi enemmän tai vähemmän sattumalta. Tuossa tilanteessa hän joka tapauksessa halusi kuulla jonkun suomalaisen näkemyksen muutamasta asiasta.

Pozner ei selvästikään ollut lainkaan perillä Suomen historiasta tai sitten vain halusi antaa sen vaikutelman, jotta keskustelusta tulisi kiinnostava myös sen kansan valta osan kannalta, joka myöskään ei noita asioita tunne eikä aio niihin tutustuakaan.

Niinpä hän teki muutamia kysymyksiä, joita voisi luonnehtia lapsellisiksi, ottaen huomioon, että lapset yleensä tekevät kaikkein olennaisimpia kysymyksiä.

Talvisodan suhteen hän kysyi, mitä virheitä Suomi oli tehnyt. Arvelin sellaiseksi sitä, että Moskovan neuvottelut päästettiin katkeamaan. Vaadittuja alueita olisi toki jossakin mitassa voinut luovuttaa, niin väärin kuin se olikin ja niin vastenmielistä hallintoa kuin naapuri edustikin.

Toki suurimmat virheet oli tehnyt Neuvostoliitto eli Stalin, joka oli, päinvastoin kuin sitten sodan kritiikkiseminaarissa väitti, oli lähtenyt soitellen sotahan ja arvellut, että Suomen armeijan voi maailman mahtavin sotakone pyyhkäistä vaikka hatuilla edestään.

Venäjässä on tällaiselle asenteelle oma sanakin šapkozakidatelstvo, jota taitaa olla vaikea kääntää, ylimielisyyttähän se hatullapyyhkintämieli tarkoittaa.

Mutta miksi ihmeessä suomalaiset taistelivat? Mitä he oikein odottivat? Luulivatko he, että heillä oli joitakin mahdollisuuksia?

Lyhyesti sanoen, kysymys tarkoittaa, olivatko suomalaiset hulluja?

Kysymys on oikeutettu ja monen mielestä siihen on syytä vastata myöntävästi. Toki sitten osoittautui, että suomalaisilla oli sittenkin mahdollisuus, jollaista ei kukaan kylmällä järjellä ajatteleva olisi voinut ottaa huomioon. Ihmehän siinä tapahtui, vaikka asiaa kuinka käännellään.

Miksi taisteltiin, kuuluu psykologian alaan. Sillanpään marssilaulussa asia ilmaistaan komeasti: ”tääll’ on suorana seistä tai kaatua, joka miehellä oikeus”.

Valintahan oli kahden vaihtoehdon välillä: Kuusisen hallitus ja sen komento tai sitten taistelu.

Kuusisen myötäjäisinä  muuten saatiin maallemme Itä-Karjala eli ns. Suur-Suomi, jonka kuulumista Suomelle samalla kauniisti perusteltiin. Suomen itsenäisyys luvattiin säilyttää ja jopa pitää demokraattiset vaalit. Siis yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Vaihtoehtona oli kuolema ylivoiman edessä rintamalla.

Kolmatta vaihtoehtoa ei ollut, sillä Neuvostoliitto ei tunnustanut Suomen hallitusta. Mitkään rauhanneuvottelut eivät siis tulleet kysymykseen. Kädet ylös, tai sitten torrakko käteen ja panssareita vastaan.

Se, että Moskovassa sitten myöhemmin nöyrryttiin neuvotteluihin Suomen kanssa, oli Stalinin ja koko Neuvostoliiton suurin nolaus kautta aikojen. Mutta loppuvuodesta 1939 ei kukaan olisi voinut panna toivoaan tällaiseen asiaan. Suurvallan prestiisihän siinä oli kyseessä.

Hulluushan siis voitiin todeta, eto tut nalitso, kuten venäläinen asian sanoo. On kuitenkin vielä kysyttävä, mistä se johtui.

Voidaan ainakin todeta, että kyseessä oli erittäin pahasti ja erittäin törkeästi loukattu oikeudentunto. Meillä jokainen tiesi ja ymmärsi varmasti, ettei Suomi ollut sotaa aloittanut eikä mihinkään syyllistynyt. Sitä paitsi tiedettiin myös, että sotahan siinä oli kyseessä, ei mikään Kuusisen kansanarmeijan auttaminen.

Toinen asia oli koko jutun valheellisuus. Vihollisen propaganda oli niin jyrkässä ristiriidassa tavallisen tallaajan arkihavainnon kanssa, että siltä puuttui kaikki uskottavuus. Jäisikö Suomi muka itsenäiseksi? Saisiko Suomi muka Itä-Karjalan? Kuka sitä oikein tarvitsi ja mitenkäs valtavia alueita noin vain lahjoiteltiin asukkailta kyselemättä? Kysymyksiä riitti ja koko asia tuntui epätodelliselta.

Mihin sitten luotettiin? Mikäli yksi suomalainen vastasi kymmentä ryssää, kuten joku oli jossakin sanonut ja joka nyt ei tainnut olla ihan uskottavaa, niin kyllähän sieltä vielä löytyisi vielä se yhdestoista ja sen jälkeen monia muita.

Ajan kaunokirjallisuudesta kuvastuu varsin vanha uskonnollisuus ja vakaumus, jonka mukaan oikeuden täytyy maailmassa voittaa, tavalla tai toisella.

Talvisodan mielialaa kuvataan oudon hurmioituneeksi. Massapsykoosi voisi olla asian arvovapaa luonnehdinta. Se lienee ollut varsin monen tuohon aikaan vaikuttaneen tekijän yhteissumma.

Yhtä kaikki, ulkomaalaiselle, asiaa tuntemattomalle henkilölle on vaikea uskottavasti selittää, mitä oli kysymys. Emmehän me jälkipolvet taida itsekään asiaa ymmärtää.

Toinen juttu, johon Marskin tupakkapöydässä sujuvasti ja ilman aasinsiltoja siirryttiin, oli jatkosota. Siitä Pozner ilmeisesti ei tiennyt tuon taivaallista kuten ei keskivertomoskovalainen yleensäkään.

Miten ihmeessä marsalkka (joka ei toki asioita yksin päättänyt) oikein otti niin suuren riskin, että liittoutui Hitlerin kanssa? Ideana kai oli saada menetetyt alueet takaisin? Eikö riski ollut valtava, kohtuuton?

Selostus Suomen geopoliittisesta asemasta lienee tyydyttänyt haastattelijan uteliaisuutta ainakin jossakin määrin.

Eihän silloin oltu missään valintamyymälässä, jossa oli tarjolla edullisia rauhoja ja vaarallisia sotia. Molotovin puheet Berliinissä marraskuussa 1940 kertovat asiasta olennaisen: joko – tai. Mikäli olisikin valittu Neuvostoliitto, olisi ollut aika vaikeaa saada kansaa hyväksymään valinta ja sotilaita vaarantamaan henkensä Stalinin puolesta.

No, sota itse nyt ei ollut kovin kummoinen, mutta sota sentään, kuittasi haastattelija jatkosodan luonteen. Olin niin tyrmistynyt, etten edes ehtinyt välittömästi puuttua tuohon vähättelyyn. Asiastahan kannattaa kysyä venäläisiltä veteraaneilta.

Joka tapauksessa haastattelija kiiruhti jo seuraavaan pääkysymykseen: miksei puna-armeija miehittänyt Suomea? Sehän olisi sen voinut tehdä.

Kerroin tämän tavanomaisen tarinan siitä, että eteneminen keskeytyi eikä vahvennuksia annettu. Haastattelijan mukaan tämä siis tarkoitti, että eteneminen pysäytettiin vapaaehtoisesti, mihin oli kyllä pakko huomauttaa, että sen pysäytti Suomen armeija.

Mutta silti, intti Pozner: olisihan puna-armeijalta sentään löytynyt voimia myös Suomen miehittämiseen. Viitaten kintaalla tutkimustuloksille, joiden mukaan Suomen armeija oli itse asiassa ennen pitkää omalla suunnallaan ylivoimainen, jouduin toteamaan, että laajasti ottaen, olisihan niitä toki löytynyt, dada.

Mutta kun Suomi nyt jäi miehittämättä, niin se jäi. Asiaan olisi toki voitu palata myöhemmin. Mutta Stalin ei tuntenut intoa eikä kai tarvettakaan moiseen, sillä miehittämättä jättäminen saattoi olla parempi vaihtoehto. Suomessa oli miehiä, jotka älykkäillä manöövereillä tempaisivat aloitteen itselleen. Sitä paitsi nuo tsuhnat olivat hirvittävän itsepäisiä, kuten Molotov paheksuen totesi.

Tämä erotti Suomen kaikista muista sellaisista maista, joihin sitä on kohtuudella verrattava. Mehän emme voittaneet sotaa, mikä monelta näyttää yhä uudelleen unohtuvan. Stalin oli Suomessa polttanut sormensa ja oppinut, että siellä pitää toimia varovammin kuin luulisi. Hullujahan ne ovat.

En kehdannut ruveta pohtimaan sitä, että sekä Hitlerillä että Stalinilla oli omalla, omituisella tavallaan myönteinen panoksensa Suomen historiassa, mikäli se halutaan nähdä. Yleensä ei haluta.

Parempi toki olisi ollut, mikäli noita kahta hirviötä ei olisi koskaan syntynytkään, mutta kun he nyt kerran tulivat kaikkien meidän kiusaksemme, niin kyllä he Suomessa ainakin saivat paljon vähemmän pahaa aikaan kuin olisivat kaiketi tahtoneet ja mitä olisi voinut odottaa. En toki halua sitäkään vähätellä.

Timo Vihavainen ma 26.02. 16:44

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Totuuden aikoja

pe 19.10. 23:19

Melkein suomalainen supersankari

ke 17.10. 21:54

Jonkin sortin sakkia

ti 16.10. 22:34

Tiitisen satupuu?

ma 15.10. 23:23

Legioonien aika

la 13.10. 23:03

Naisten maailmanaika

pe 12.10. 20:46

Kuka kenet?

to 11.10. 22:57

Hurskaan miehen Siperia

ke 10.10. 23:08

Läylemmäksi lankeavi

ti 09.10. 22:17

Neron osa

ma 08.10. 23:49

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Ruben Stillerin "Maailmanloppua odotellessa"

pe 19.10.2018 23:22

Professorin Ajatuksia

Frankfurtilaisen ja helsinkiläisen sananvapauden ero

pe 19.10.2018 23:20

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10.2018 21:56

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Facebook on sananvapauden irvikuva

to 18.10.2018 14:13

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Stubb tallustelee pihalla kuin lumiukko kesähelteellä

pe 19.10.2018 22:47

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Totuuden aikoja

pe 19.10.2018 23:19

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40