Blogi: Reijo Tossavainen, su 25.02.2018 22:11

Venäjä pysyy parhaiten aisoissa tiukoilla pakotteilla

Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen Venäjä katsoi muutaman vuoden länteen. Sitten maa teki täyskäännöksen ja on edelleen samalla tiellä. Se tie on vaarallinen sille itselleen ja muille maille.

Mikä tässä tilanteessa on viisasta?

Ratkaisun avaimet ovat Venäjän taloudessa. Maa on monella tapaa alikehittynyt. Talous lepää raaka-aineiden varassa. Sen huomaa Matti Meikäläinenkin, kun hän menee kauppaan. Nykyvenäläisiä tuotteita ei löydy. Neuvostoaikana oli sentään Ladoja ja sinkkiämpäreitä.

Venäjä on yksi maailman korruptoituneimpia maita. Samalla se on epädemokraattinen. Pieni valtaeliitti pitää käsissään elinkeinoelämää ja valtakoneistoja. Sellainen maa ei voi kehittyä. Matka esim. Yhdysvaltojen tavoittamiseen on toivottoman pitkä. Kansantaloutena pelkästään Kalifornian osavaltio on Venäjää suurempi.

Venäjän mellastusta Georgiassa katsottiin syrjäsilmällä ja vähätellen. Ajateltiin, että se oli siinä.

Krimin valtaus sai muut maat heräämään. Liian myöhään, sillä demokraattinen koneisto oli hidas reagoimaan.

Venäjä jatkoi Ukrainassa. Siinä vaiheessa demokraattiset maat olivat valmiit muuhunkin kuin ihmettelyyn ja sanalliseen paheksuntaan. Venäjään kohdistettiin erilaisia pakotteita.

Venäjän valtaapitävä klikki pelkää eniten kansannousua. Sen riski kasvaa, jos kansa joutuu tinkimään nykyisestä, todella vähäisestä elintasosta. Ja jos demokraattiset maat kiristävät pakotteita, se tietää riskin lisääntymistä.

Toki puheet ovat edelleen kovia, ja Ukrainassa käydään jonkinasteista sotaa jatkuvasti.

Pakotteiden vuoksi Venäjä on asettunut aloilleen siilipuolustukseen. Sillä ei ole varaa laajentaa yhteenottoa demokraattisten maiden kanssa. Venäjä ei halua olla yhtä eristetty kuin Pohjois-Korea.

Baltian venäläisiä vähemmistöjä ei ole masinoitu toimintaan. Tilannetta siellä on rauhoittanut sekin, että elintasoero Venäjän ja Baltian maiden välillä on melkoinen ja se kasvaa.

Tällä kaikella halusin kertoa, että Venäjän pakotteita ei pidä purkaa. Päinvastoin. Tarvittaessa pitää olla nopea kyky pakotteiden kiristämiseen.

............

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja lehti saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen su 25.02. 22:11

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Marine Le Pen kertoi totuuden terroristeista. Siksi hänen mielenterveyttä epäillään!

pe 21.09. 11:42

Eduskunta on Suomen tehottomin ja turhauttavin työpaikka

to 20.09. 07:17

Loikkareiden tarina lähestyy kuilun reunaa

la 15.09. 08:15

Nurkkaan ahdistettuina agendamediat valehtelevat

ti 04.09. 22:45

Suomalaisista elintarvikkeista "reilun kaupan tuotteita"

pe 31.08. 07:57

Pölhöpopulisti Stubb oli täysin pihalla

ti 21.08. 08:34

SPR hylkäsi periaatteensa ja ryhtyi punavihreän sensuurin apuriksi

ke 15.08. 07:44

Avoin kirje Suomen Kuvalehden päätoimittajalle

ti 07.08. 18:42

Kansallismielisyys on uusi normaali. Siksi punaviherlib-porukka panikoi.

su 05.08. 19:08

Touko Aallon moraali ei kestä päivänvaloa

ke 01.08. 14:51

blogit

Vieraskynä

Suojeleeko oikeus ns. kansanryhmää sananvapauden kustannuksella?

su 16.09.2018 21:32

Juha Ahvio

Trumpin nimittämä tuomari Brett Kavanaugh Soros-vehkeilyn kohteena

pe 21.09.2018 22:46

Professorin Ajatuksia

Mitä tapahtuu eurooppalaisten genetiikalle tulevaisuudessa?

pe 21.09.2018 22:39

Jukka Hankamäki

Moniosaajat loihtivat kaikille miehille porttikiellon omilla raiskauksillaan

ke 19.09.2018 22:12

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Mykkänen haluaa puoli miljoonaa pakolaista vuosittain Eurooppaan

pe 07.09.2018 21:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Merkelin auringonpaiste jatkuu lehmänkaupoilla

pe 21.09.2018 22:43

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Neuvostoliittolainen Suomi

pe 21.09.2018 10:18

Olli Pusa

Ilmastonmuutos on suuren luokan huijaus?

ke 19.09.2018 17:30

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Marine Le Pen kertoi totuuden terroristeista. Siksi hänen mielenterveyttä epäillään!

pe 21.09.2018 11:42

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Imperialismin kanssa tanssiessa

pe 21.09.2018 22:40

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40