Blogi: Timo Vihavainen, pe 23.02.2018 10:09

Pahanteon merkityksiä

Pahanteossa

 

Väinö Linna lienee sanonut, ettei sota muuta ole kuin molemminpuolista pahantekoa. Se oli viisaasti sanottu ja Väpestä riippumatta muistan aivan saman periaatteen kuulleeni suuresti kunnioittamani maatyömies A. Nyholmin huulilta: ”sehän on se sota ihan mitätöntä hommoo. Eihän siinä mittään muuta kuin kaikki vuan säretään”.

Aarne vainaa ei kuulunut ns. älymystöön ja tämä luultavasti auttoi häntä joissakin tapauksissa myös tekemään terävämpiä havaintoja, kun ei näet se rationalisaatio ollut asioita sotkemassa.

Toki myös Mannerheim eräässä kirjeessään ensimmäisen maailmansodan rintamalta ilmaisi järkytyksensä siviiliväestön kohtalosta ja totesi sotilasammatin olevan kauhea.

Mutta sillekin olivat vaihtoehdot vähissä. Niin kauan kuin ei maailmassa kukaan ollut valtioiden välillä kuria pitämässä, oli vaihtoehtoja kaksi: sitä joko ruvettiin kynnysmatoksi ja otettiin vastaan, mitä toiset antoivat tai sitten mentiin siihen peliin mukaan ja annettiin tarvittaessa takaisin sen verran, että se oli pakko ottaa huomioon. Mikäli nimittäin siihen pystyttiin.

Suomen ja Neuvostoliiton välisiä sotia on joskus luonnehdittu viimeisiksi herrasmiessodiksi. Siis sellaisiksi, joissa sotilaat taistelivat toisiaan vastaan eivätkä siviilejä vastaan. Sitä, että sotilas tappaa toisen sotilaan, on aina pidetty oikeana ja kohtuullisena asiana.

Kimmo Rentola kertoo hämmästyttäneensä aina ulkomaiset kyselijät kertoessaan, mikä Suomessa oli rintamalla kaatuneiden sotilaiden ja siviilien suhde. Sehän oli (suunnilleen) 100000:2000 eli 100:2 eli kaksi prosenttia. Yleensä arvailut olivat jotakin 1:1 tai 1:5 luokkaa.

Tässä tapauksessa asia ei johtunut siitä, että vastapuoli olisi tieten tahtoen pidättäytynyt siviiliväestön tappamisesta pommituksin ja kaukopartiohyökkäyksin. Tällaistakin on muuan Starikov -niminen herra esittänyt. Erikoinen on huumorintaju hänelläkin. Tulos joka tapauksessa syntyy siitä, ettei maamme jäänyt armeijoiden taistelualueeksi. Taistelut käytiin rajoilla ja niiden takana.

Toki siviilien kärsimykset tässä aivan naapurissa saavuttivat ennennäkemättömän laajuuden. Tarkoitan tietenkin Leningradin piiritystä.

Kun Paavo Rintala 1960-luvun lopulla ymmärsi Leningradin saarron tapahtumat koko kaameudessaan, hän oli sokissa. Hänen kirjansa Leningradin kohtalosinfonia, joka oli koko maailmassa, siis Neuvostoliiton ulkopuolella, ensimmäisiä näitä asioita käsitelleitä kirjoja, sai sen sijaan hyvin vihamielisen vastaanoton.

Sitä en lainkaan ihmettele. Kirjoittaja itse ei kyennyt tekemään asiasta mitään tolkullisia johtopäätöksiä, mutta ilmaisi kyllä hyvin selkeästi suuren suuttumuksensa ja vastenmielisyytensä niitä saksalaisia kenraaleja kohtaan, jotka yhä olivat hengissä, mutta eivät osoittaneet mitään katumisen oireita.

Mutta entäpä suomalaiset? Mannerheimhan kieltäytyi aktiivisista toimista saarrettua kaupunkia kohtaan ja yleensä sanoutui irti siitä, mikä olisi koko kaupungin kohtalo. Mikäli saksalaiset sen hävittäisivät, rakentaisivat venäläiset kyllä itselleen uuden Pietarin, hän totesi.

Mutta toki suomalaiset olivat osa saartorengasta. Heillä siis täytyi olla myös osa vastuuta, vai kuinka? Rintamamiehet ja muutkin suomalaiset torjuivat ehdotuksen kiukkuisesti ja kirja sai enimmäkseen hyvin vihaisen vastaanoton. Sotilaatolivat olleet puolustamassa maataan eivätkä näännyttämässä siviiliväestöä nälkään. Eivät siis pahanteossa, vaan hyvänteossa. Ja piste.

Itse asiassa hyökkäys Syvärille oli kyllä, kuten nyt hyvin tiedetään, saksalaisten kanssa koordinoitu. Siihen liittyi myös marskin miekantuppipäiväkäsky ja koko asia sai sekä Tannerin että myös ruotsalaisen puolueen edustajat takajaloilleen: mitä tekemistä meillä on Syvärillä?

Jäämättä pohdiskelemaan sitä, miksei sitten pysähdytty vaikkapa Tuulosjoelle, löytyy ilmeinen vastaus helposti. Saksalaiset suostuivat auttamaan Suomen pois Neuvostoliiton kynsistä juuri siksi, että nämä voisivat osallistua heidän operaatioonsa, jossa myös saisivat menettämänsä alueet takaisin.

Molotovin puheita Berliinissä marraskuussa 1941 ei voinut tulkita monella tavalla. Mutta eivät saksalaiset toimineet suomalaisten sinisten silmien tähden. Heidän tarkoituksenaan oli sota, jossa Suomelle ei ollut varattu monta vaihtoehtoa. Sillä ei ollut arvoa sinänsä, vaan ainoastaan välineenä.

Sota on siis, kuten minua viisaammat ja asiaa omakohtaisesti tuntevat ovat sanoneet, pahantekoa. Kun kyse oli Leningradin kaltaisen suurkaupungin valtaamisesta, pahanteon määrän voitiin odottaa kasvavan hyvinkin suureksi. Käytännössä osoittautui, että siitä tuli kaikkien aikojen suurin siviilien joukkohauta, toisin kuin esimerkiksi Kiovasta.

Olisi kuitenkin takaperoista lähteä lopputuloksesta ja ajatella hyökkääjän sellaiseen pyrkineen. Kyllä myös saksalaisten tarkoituksena oli lyödä vastustaja syksyllä 1941. Kun se ei onnistunut, alkoi heidän lähtölaskentansa. Tämän myös marsalkka ymmärsi.

Liittoutuneiden varoitukset, armeijan kuluminen ja vastaavat asiat ovat sen verran yleisesti tunnettuja, etten niihin tässä edes viittaa.

Joka tapauksessa, kun pahantekoon oli lähdetty, niin sitä myös tehtiin. Rintalan tapaiselle humanistille tai pikemmin teologille, tämä oli suuri järkytys. Mutta ei hänkään asialle mitään vaihtoehtoja keksinyt. Eipä niitä suomalaisilla ollut ja tuskin tarvitsee kenellekään selittää, miksei ollut. Kun tiikerillä ratsastaa, on otettava huomioon, missä oikein on.

Sotaan on Suomen sanottu joutuneen kuin vuolaan virran tempaama ajopuu. Hölmöt ovat tälle vertaukselle sitten nauraneet, mutta siten tehdessään vain osoittaneet intellektuaalisen tasonsa.

Sodan, tuon pahanteon orgian, järjestivät ihmiskunnalle suurvallat, joiden toiminta oli täysin häikäilemätöntä. Ne tempasivat mukaansa pikkuvaltiot aivan näiden toiveista ja pyrkimyksistä riippumatta. Mikäli vertaus vuolaaseen pohjolan virtaan tuntuu kuluneelta, puhuttakoon sitten vaikka myrskystä, joka riepottelee lastua laineilla. Se on kyllä huonompi.

Vanhan sananparren mukaan ducut fata volentem, nolentem trahunt. Kohtalo ohjaa sitä, jolla on tahtoa, mutta tahdottoman se vie mukanaan. Tahtoipa tai ei, nolens volens.

Suomi käyttäytyi mahdottomassa tilanteessa juuri niin arvokkaasti, kuin siinä oli mahdollista. Yksittäiset poikkeukset jätän tässä huomioimatta.

Tämän asian tunnusti itse generalissimus Stalin. Pöytäkirja hänen ja suomalaisen kulttuurivaltuuskunnan kohtaamisesta on hallussani ja olen sitä selostanut in extenso kirjassani Stalin ja Suomalaiset.

Mielipidetarkkailun mukaan leningradilaiset olivat yleensä hämmästyneitä ja pöyristyneitäkin siitä, miten lempeästi Suomea sodan jälkeen kohdeltiin.

Luulen, että minulla on perusteita siihen, kun väitän, että olimme tämän kohtelun ainakin osaltamme itse ansainneet.

Pahantekoa se oli meidän sodankäyntimme, kuten muidenkin. Kuitenkin siinä säilytettiin tietty raja, mikä totaalisen sodan oloissa oli aivan tavatonta ja tietääkseni ainutlaatuista.

Stalin ymmärsi hyvin, millainen valinta Suomella oli ollut edessään ja ymmärsi vielä senkin, että se tulisi olemaan kova pähkinä vastedeskin, mikäli sen vaatimatonta halua olla herra talossaan ei kunnioitettaisi.

Suomalaiset olivat varsin pahansisuisia ja tulisivat varmasti vastaamaan pahaan pahalla. Kannatti siis kokeilla jotakin muuta.

Timo Vihavainen pe 23.02. 10:09

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44