Blogi: Heikki Porkka, to 15.02.2018 20:10

Yle, Uganda ja Irak

Yleisradio on jälleen osoittanut uutisointinsa ja tiedotuksensa tason. Tällä kertaa Ugandan surullisiin tapahtumiin liittyen.

Ylen tiistaina esitetty A-studio, jossa istui Patrian toimitusjohtaja toimittaja Marja Sannikan haastateltavana, oli pohjanoteeraus.

Keskustelun aikana ei mainittu sanallakaan ex-ministeri Suvi Lindéniä (kok) eikä kokoomusta, vaikka surmattu suomalaismies ja Lindén ovat kumpikin olleet aktiivisia kokoomuslaisia. Sittemmin on osoittautunut, että Lindén on valehdellut roolistaan matkan aikana.

Miten olisi, jos perussuomalaisten edustajat olisivat samanlaisen tapahtumaketjun keskiössä? Montako kertaa Ylen uutistoimitus olisi jo tähän mennessä yhdistänyt epäselvissä olosuhteissa tapahtuneen kuoleman, kyseenalaisen asekaupan, mahdolliset huumausaineisiin liittyvät asiat ja perussuomalaisen puolueen?

Oletettavasti perussuomalaiset olisi muistettu mainita useaan kertaan valheiden täyttämäksi kääntyneessä tapahtumaketjussa.

Onko kokoomuksella niin hallitseva rooli Ylessä, että puolueen nimen sanomista negatiivissävytteisen uutisoinnin yhteydessä vältellään samalla, kun pyritään esittelemään Petteri Orpo positiivisessa valossa?

Ugandan murheellisista tapahtumista on saanut parhaan kuvan seuraamalla netin keskustelupalsta Hommaforumia. Ugandan tapahtumille on Hommassa oma ketju, josta on saanut usean päivän ajan ulkomaisia linkkejä sekä tietoja, joiden avulla on pysynyt osapuilleen kärryillä miten tapahtumat ovat edenneet.

Keskusteluketju on jo melko pitkä, mutta jättämällä väliin kaikki höpö, höpö –kommentit, joita on kertynyt sekaan valitettavan paljon, saa hyvin selvää ainakin siitä, että Yle on pimittänyt täysin tietoisesti. Tietoista Ylen pimitys on, sillä tapahtumista on virrannut päivittäin tietoa, joista Yle ei ole maininnut mitään. Yle on tullut monta päivää jälkijunassa ja jättänyt kertomatta useita asioita, jotka on kerrottu kansainvälisissä medioissa useita päiviä aiemmin.

Sen sijaan Yle on keskittynyt toimittaja Eero Mäntymaan johdolla suomalaisten syyllistämiseen palautetun irakilaismiehen kuolemasta.

Mäntymaa ja muut Ylen toimittajat väsäsivät kolmessa päivässä lähes 30 artikkelia tai lähetystä Irakiin ja / tai palautuksiin liittyen.

Suuri osa tuotetusta materiaalista on mielipiteiden esittelyä vailla luotettavia todisteita ja jos todisteita esitetään, ne ovat hataria eivätkä kestä lähempää tarkastelua.

Mäntymaa on aiemmin jäänyt kiinni virheellisen tiedon levittämisestä. Nykyisin hän toteuttaa ideologista uutisointiaan uskoen lapsenomaisesti kaiken, joka palvelee hänen omaa ideologista ajatteluaan ja pakkomiellettään.

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan uuden päällikön Jouko Jokisen aika on ollut surullista seurattavaa. Ehkä hänen aikansa kuluu sukupuolineutraalin uutisointitavan uusia ulottuvuuksia miettiessä eikä aikaa liikene alaisten toiminnan valvomiseen?

Ylen toimittajat välittävät entistä vähemmän juuri niistä asioista, jotka Yle-uutisten päällikkö Riikka Venäläinen kertoi viime elokuussa (2017) ”luotettavan median” vahvuuksiksi. Venäläinen totesi Yle-uutisten haastattelussa seuraavasti (sanatarkka lainaus):

”Kyllä ne on ne perinteiset vahvuudet eli (1) faktan tarkistus, (2) luotettavuus, (3) oikea tieto, (4) pyritään antamaan tasapainoinen kuva, (5) ei valikoida faktoja, (6) ei luoda mielikuvia, vaan (7) pyritään antamaan mahdollisimman niin kun, paras mahdollinen saatavissa oleva käsitys todellisuudesta, niin se on se perinteisen median vahvuus.”

Irakia koskevassa uutisoinnissa Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitus on heittänyt Venäläisen luettelemat asiat roskakoriin ja siirtynyt Sibeliuksen tavoille ”säveltämään” ja luomaan mielikuvia.

Jos kaipaat selvennystä Irakiin liittyvän uutisoinnin osalta, suosittelen lukemaan filosofian tohtori, filosofi, tietokirjailija Jukka Hankamäen ”Ylen puolueellista pakolaisjournalismia” , Professorin (professori, ammattitutkija) ”Miksi media pallottelee irakilaisen murhalla”  ja oman Irakiin liittyvän tekstini ”Yle huolissaan – irakilainen on surmattu Irakissa” .

Tekstit auttavat ymmärtämään kuinka hataralla pohjalla Ylen uutisointi on ollut jo pitkään. Oma kirjoitukseni johti facebookin antamaan 30 vuorokauden kirjoituskieltoon, jonka seurauksena teksti on noussut kaikkien aikojen suosituimmaksi blogitekstikseni. Kiitos fb:n ja ilmiantajan.

Ugandan tapauksessa kannattaa tutustua Hommaforumin keskusteluketjuun valikoivin osin.

Ylen vuosibudjetti on noin puoli miljardia (500 000 000 €), mutta netin ilmaiset mediat tuottavat totuudenmukaisempaa uutisointia! Yle on hidas, pimittävä, valikoiva ja varsinkin epäluotettava, jos uutisaihe ei sovi agendaan.

Ja suomalainen maksaa kiltisti ja äänestää taas seuraavissa vaaleissa juuri niitä, joiden asiaa Yle ajaa manipuloivalla uutisointitavallaan!

PS. Iltalehti on ollut kiitettävän aktiivinen Ugandan tapahtumien kaivelussa. Surmansa saanut suomalaismies oli toimittajan ystävä, joka selittänee osittain median aktiivisuuden. Oli syy mikä hyvänsä, Iltalehti ansaitsee kiitoksen pyrkiessään kertomaan suomalaisille mitä on oikeasti tapahtunut.

Heikki Porkka to 15.02. 20:10

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Yhdysvallat eroaa YK:n ihmisoikeusneuvostosta

ke 20.06. 08:54

Terrorismi, liikenne ja sokeri tappavat

ti 19.06. 09:42

Varmoja konsteja terrorismin uhan vähentämiseksi tulevaisuuden Suomea ajatellen

la 16.06. 11:07

Maahanmuutto ja sen myötä ilmaantuvat terrori-iskut eivät ole luonnonvoimia

pe 15.06. 10:12

Suruliputus. Ei koskaan enää?

to 14.06. 15:29

Jääkö Suomi Euroopan viimeiseksi [ja ainoaksi] idiotismin edustajaksi?

to 14.06. 10:00

Todellisuuspakoinen kansakunta?

to 14.06. 07:53

Rajavartijoita vai pillerihattuisia pikkolopoikia?

ma 11.06. 10:00

Suvaitsevaisen ihana maailma

to 07.06. 09:47

Vapaa liikkuvuus on suhteellinen käsite

ma 04.06. 21:30

blogit

Vieraskynä

Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson

pe 15.06.2018 14:00

Juha Ahvio

Amerikkalaiset konservatiiviset kirkkokunnat Soros-solutuksen kohteina

ke 20.06.2018 17:42

Professorin Ajatuksia

Kotouttamisen haaveet

to 21.06.2018 18:27

Jukka Hankamäki

Kultaranta-keskustelut: paljon puhetta, vähän asiaa

ke 20.06.2018 17:44

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Tapio Holopainen

London Calling

to 21.06.2018 18:59

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Behdad - poliittiset pakolaiset tuvapaikkarallin uhreina

to 31.05.2018 23:27

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Hallitus sai neljät "ehdot"

ma 18.06.2018 13:22

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Reuters Institute / Oxford University median luotettavuustutkimus jopa hulvatonta luettavaa - Vahva lukusuositus

su 17.06.2018 12:23

Heikki Porkka

Yhdysvallat eroaa YK:n ihmisoikeusneuvostosta

ke 20.06.2018 08:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Punavihreän agendajournalismin kesäteatteri

ke 20.06.2018 21:15

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Enkeleitä on

ke 20.06.2018 17:40

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28